keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Metsäterapiaa ja kalatiiran kalastusta

Töissä on nyt niin kiirettä, että olon tasaaminen vaatii vähintään tunnin kävelylenkin metsässä työpäivän jälkeen. Tiedän sen siitä, että palaan kotiin vasta, kun olo on tyyni. Ja siihen kuluu se tunti suurinpiirtein.

Maanantaina satoi kovasti ja kieltäydyin kävelylenkistä. Seuraavana yönä nukuin huonosti ja valvoin paljon. Eilen kävelin puolitoista tuntia nautiskellen ja yöuni oli parempi kuin pitkään aikaan! Tänään sataa tihrusteli, mutta tietotekniikan pettäminen viimeisen työtunnin aikana keräsi päälle megaluokan turhautumisen ja se vaati metsäkävelyä tihkutteluista huolimatta. Ja auttoihan se taas. 

Talviaika on paha, sillä työpäivän jälkeen on pimeää eikä metsäkävelystä tule silloin mitään. Luntakin on pahimmillaan ihan liikaa tarvottavaksi. Mutta kevät on paljastanut metsämaisemat jälleen palvelukseeni. Noin vuoden kestäneen omatoimisen metsäterapian voima alkaa näkyä jo heti alkumatkasta ja lopullinen rentous tulee sitten rämpimisen aikana. Suosittelen 💖.

Puiden lehdet ovat kehittyneet hetkessä silmuista melkoisen isoiksi, kielot pukkaavat nuppuja, paikat ovat valkovuokkoja väärällään, saniaiset ojentelevat varttaan kerältä kauniisti ja mustarastaat eivät pysy nahoissaan, ne laulavat niin innokkaasti. 

Kalatiira on paljon naurulokkikollegaansa parempi kalastaja. Lammen ruutanat kelpaavat sille mainiosti ja vielä tässä vaiheessa kesää lokit eivät edes hätistele sitä saaliin saamiseksi. Kun poikaset kuoriutuvat, taistelu kalasaaliista jatkuu kovasti vielä koko lentomatkan ajan.





Antoisia kevätkesän päiviä! 

10 kommenttia:

  1. Niin upeita kuvia 🤍 Luonto kyllä rauhoittaa kiireisen työpäivän jälkeen varsinkin. Pääasia, että sitä saa rauhoittua ja mieli tyyntyy. Kaunista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Nääpistin pari kuvaa, kuten myös lokista piti saada yksi musankuuntelukansioon, ihunia kuvia, olet ollut oikeassa..jne.

    VastaaPoista
  3. Upeita valokuvia on ilo katsella. Metsäterapia on aina hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Onneksi Suomessa melkein kaikilla on edes joku pieni lähimetsä 😊.

      Poista
  4. Metsässä kävely on ihan parasta lääkettä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!