Olen vanhojen valokuvien äärellä. Käyn läpi valokuvia isovanhempieni ajoilta omaan nuoruuteeni. Näen suurimman osan kuvista nyt ensimmäistä kertaa koskaan - ainakin muistaakseni. Kahtena iltana olen kahlannut kuvia läpi. Välillä nauran ja hihittelen. Toisinaan ihmettelen ymmyrkäisenä. Jo aikaisemmin Satu-serkun kanssa juteltuani isän puolen suvun kokonaisuus alkoi hahmottua. Olin ennen sitä ihan pihalla kaikesta. Olen vieläkin. Nyt lisänä on tullut äidin suvun valokuvat, joita hahmottelen tukenani äidin puolen serkkuni Johanna.
Onneksi olen elänyt näin kauan. Nyt pääsen näkemään ja hahmottelemaan lapsuuden perhettäni uudella tavalla.
Löysin myös kuvia itsestäni. Ne olivat toki kaikki tuttuja. Tähän liitän kuvan lapsuuden ja nuoruuden ajan balettiharrastuksestani. Ensi baletin esitteli minulle mummini Vieno, isäni äiti. Pienen vastaan pyristelyn jälkeen oma äitinikin päätti pistää minut harrastamaan balettia. En ole vieläkään varma, pidinkö siitä oikeastaan koskaan.
Tämä kuva liittyy johonkin balettikoulun vuosiesityksistä. Olimme jalokiviä (en yhtään muista baletin nimeä, palaan siihen, jos jossain vaiheessa löydän jostain kätköistä tämän esityksen arvostelun). Minä olin safiiri. Meidän kolmen tytön esityksemme lämmitti melkoisen harjoittelun jälkeen suitsuttavat arvostelut paikallisessa sanomalehdessä. Silloin äitikin oli tyytyväinen minuun.
Minä olen tuossa keskellä, kuten kaikki heti huomaavat 👍. Kuva on sikälikin harvinainen, etten muista kovinkaan montaa kuvaa itsestäni (lapsuudessa siis), joissa olisin hymyillyt rennosti ja aidosti. Toisaalta olen ollut aina kovin esiintymisintoinen, joten siinä mielessä syttyminen ihan ulkopuolisen ottamaan kuvaan ei ole tavatonta.
Antoisaa syysviikon loppua sinulle! Ihan kohta siirrytään talviaikaan. Aamulla päästään nukkumaan tunnin verran aikaisempaa pitempään, mutta vastineeksi ilta pimentyy tuntia entistä aikaisemmin.
Jaksamista ja ilon tuiketta alkavaan loppusyksyyn! Nyt kaiken sen kimppuun, mihin valoisalla kelillä ei malttanut ryhtyä 💖
Kuvassa oikein loistat. Näytät niin onnellisen,tyytyväisen ja iloisen oloiselta.
VastaaPoistaEipä ole minusta montakaan kuvaa lapsuudesta. Joitain vauvakuvia.
Ei niistä minulla ole kuin muutama.
Talviaika tosiaan alkaa kuun lopussa. Tunti kesään päin kellossa. Eli takaisinpäin.
Saa nähdä, että milloin tulee ensilumet eteläänpäin. Onneksi ne eivät ole kai pysyviä nytkään.
Kiitos, Ripranie!
PoistaKuva on otettu muistaakseni Lahden kaupungin teatterin rappukäytävässä. Siellä (siis teatterissa) meillä ainakin tavallisesti oli näytösten viimeiset isot harjoitukset. Olen aina tykännyt esiintyä ja varmaankin olen tuntenut siksikin oloni mukavaksi. Lisäksi olin lapsena ja nuorena useammassakin teatterikappaleessa mukana avustajana ja teatteri oli minulle kovasti mukava ja tuttu paikka. Siitä ei ollut ainakaan yhtään haittaa.
Luulen, ettei tämä kuva ole äitini ottama, hän ei enää tuossa vaiheessa ollut mukana isoissakaan koko päivän kestävissä harjoituksissa. Vai olisivatko kestäneet vain puoli päivää? Mutta joku muu siis on ottanut kuvan, siksi se on olemassa.
Onko teatteri säilynyt elämässäsi myös aikuisiällä?
PoistaMainio kysymys 👍
PoistaEhkä minun teatteriannokseni täyttyi noina aikoina. Siihen aikaan näyttelijöiden seksuaalisuus kukoisti hulppeana eikä se avittanut omaa kiinnostusta näyttelijän uraan. Samoin teatterissa ainakin silloin tarvitut ylinäyttelemisen keinot, kuten äänen korottaminen, eivät yhtään osuneet suoneen. Omat osallistumismahdollisuudet olivat fantastisia, mutta samalla ymmärsin sen, ettei ainakaan tästä ole minulle ammatillista tulevaisuutta.
Saimme käydä katsomassa myös muita näytelmiä avustajina ollessamme. Muutaman kerran saman näytelmän nähtyään oma ammatinvalinta vain vahvistui. Mutta mahtava kokemus kaikkineen melkein kymmenen vuoden ajan 👍.
Iloinen ja rento kuva sinusta. Tykkäsit tai et baletista, ainakin tuossa olet vapautuneen oloinen.
VastaaPoistaMinun lapsuudestani on hyvin vähän kuvia, mikä johtunee pitkälti kameran ja valokuvausinnon puutteesta. Kun täti miehensä kanssa tuli kylään, syntyi myös kuvia.
Talvi hiipii yhä lähemmäs. Lisää vain vaatetta ja kynttilöitä iltojen iloksi.
Kiitos, Between!
PoistaKyllä se baletti oli varmaankin ihan ok, mutta ei se mikään sytyttävä juttu ollut. Jotain piti tehdä ja harrastaa.
Hyvin rajatusti meilläkin kuvia on otettu, mutta nyt tässä vaiheessa kaikki yksittäisetkin kuvat ovat ihan kauhean mielenkiintoisia 😊.
Valokuvat on ihana asia. Myös terapiamielessä <3 Harmillista, miten nykyinen digitekniikka saa meidät toimimaan kuvien kanssa ihan eri tavalla kuin silloin kun olivat hypisteltäviä versioita. Ne vähätkin kuvat. Toki nykyään kuvaaminen on niin helppoa, ei siis pelkkää negaa digiajasta.
VastaaPoistaHymyilevä neiti Safiiri <3
Kiitos, Helmi!
PoistaEhkä kuvia ottaessaan pitäisi aina silloin tällöin ajatella myös eteenpäin, ei vain sitä hetkeä. Kuvatessahan tallentaa muistoja ja tunnelmia. Niitäkin, jotka eivät juuri sillä hetkellä tunnu kuvaamisen arvoisilta. Nyt ei kannattaisi sensuroida väärässä paikassa, sillä nyt ei ole pakko.
Iloinen kuva sinusta! ♥
VastaaPoistaMinä kävin jossain satubaletissa ehkä vuoden verran ja siihen se -ikävä kyllä- jäi.
Seesteistä loppukuuta!
Kiitos, Stansta!
PoistaMinä suhtaudun edelleen kovin ristiriitaisin tuntein lasten harrastamisiin. Niissä lähtee ihan liian helposti vanhempien omat tavoitteet sooloilemaan tahattomasti.
Aivan ihana balettikuva sinusta! Minun äitini taasen ei päästänyt minua balettikouluun, mutta koska paras kaverini pääsi, sain seurata balettia ihan aitiopaikalta. Olin mukana harjoituksissa taustalla kuin myös esityksissä, mitä äitini ei tiennyt ollenkaan:):) Valokuvat tuovat kyllä monenlaista mieleen ja herättävät muistoja. Olipa hyvä, että mainitsit tuosta talviaikaan siirtymisestä; heti aloin odottamaan, että saan nukkua tunnin lisää aamulla:)
VastaaPoistaKiitos, Irkku!
PoistaKun puhutaan harrastuksista, puhutaan samalla myös kustannuksista. Meidän balettikoulumme ei tainnut olla kovin hintava, kun sain käydä siellä. Ehkä sillä oli myös jokin statusarvo, kun siellä piti käydä vuodesta toiseen ilman mitään välikeskusteluja.
Kiva muisto.
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaIhana kuva ja näytät niin onnelliselta!
VastaaPoistaKiitos, Kristiina!
PoistaOlen itsekin vähän yllättynyt, kun nyt itseäni tuossa tarkastelen. Teidän kaikkien palautteenne on auttanut kummasti minua pääsemään näissä muistoissani omien pinttymieni ohi. Kiitos!
Vanhoja valokuvia on kiva selata, ja monesti niistä aukeaa uusia näkökulmia omaan sukuun - ihan kuin huomasitkin. Tuossa kuvassa näytät juuri siltä, miltä hienon suorituksen jälkeen kuuluukin. Kiva, että joku otti kuvan muistoksi tapahtumasta.
VastaaPoistaEnnen ei kuvia juuri otettu, eikä minunkaan lapsuuskodissani ollut kameraa ennen kuin sen itse ostin ensimmäisillä kesätyörahoillani 13-vuotiaana.
Kiitos, Hitunen!
PoistaKamera oli aikoinaan kallis hankinta (niin kuin oikein hyvä kamera nykyäänkin). Erona nykyisyyteen oli se, että jokainen kuva maksoi, vaikkei se ehkä onnistunutkaan. Kuvien laatua pääsi tarkastelemaan vasta, kun filmi oli kehitetty. Ne kuvat olivat sitten menneet, jos olivat epäonnistuneet.
Filmin ja kehityksen lisäksi joutui toisinaan maksamaan salamasta. Se piti ostaa etukäteen ja sen vaihtaminen otti oman aikansa. Voi niitä aikoja.
Me olemme suurin piirtein saman ikäisiä ja minun täytyy sanoa, että ihan hirveän vähän minulla on kuvia nuoruudesta. Isäni pokkari kamera on jossain vaiheessa hajonnut, olen ehkä ollut 11v ja uusi on ostettu vasta rippijuhliini, jonka kuvista suurin osa on aika kehnoja. Isäni onnistui sössimään myös vanhojen tanssikuva sekä koulussa otetut lakkiaiskuvat. Kuvaamista oli myös niin paljon hankalampi harjoitella, kun piti odottaa kehitys. Lisäksi kehitys oli aika kallistakin.
VastaaPoistaMinä olen harrastanut joukkuevoimistelua ja pärjännytkin siinä. Silloin ei ollut tapana, että vanhemmat olisivat käyneet katsomassa kisoja aktiivisesti. Jossain joulu/kevätnäytöksessä kävi voimistelijoitten vanhemmat, osa aktiivisemmin, minun vanhemmat ehkä sen kerran vuoteen. Ajat ovat kyllä muuttuneet. Nykyisin vanhempia odotetaan melkein joka fudismatsiin kannustamaan, ja leipomaan/myymään/ostamaan mokkapaloja :)
Kivaa viikonloppua!
Kiitos, rouva Kepponen!
PoistaAjat ovat todellakin muuttuneet. Täytyy silti häpeäkseni myöntää, että kun meidän lasten lapsuusaikana kännykällä ei voinut kuvata, kuvaaminen jäi joskus aika niukaksi vielä uuden digikuva-aikakauden aikanakin. Tekemistä, touhua ja kiirettä oli niin paljon, ettei se kuvaaminen ja nimenomaan kameran mukaan ottaminen tullut läheskään aina mieleen.
Sinä aivan loistat kuvassa. Rentouttavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaMinusta ei taida kovin montaa noin rentoa kuvaa ollakaan, kun nyt tarkemmin mietin.
Jopa on söpönen kuva! Ja kasvoistasi todella näkee, miten onnistunut esitys on ollut. <3
VastaaPoistaKiitos, Piipe!
PoistaHarjoitukset taisivat vasta olla, siksikin tunnelma oli oikein rento 💖.