Lomaa: Rauman Poroholma. Työtä: Vauhtia, prosesseja ja kaavioita unissa asti.

Saavuimme Rauman Poroholman lomakeskukseen sateisen hämäränä iltana. Paikka on ihan Rauman keskustan tuntumassa, keskustaan olisi voinut aivan hyvin kävellä. Sen sijaan päädyin kuljeskelemaan lähimaastossa ja sen jälkeen menin saunaan. En ole himosaunoja, mutta viileällä ja kostealla kelillä hyvin lämmitetty iso sauna, jossa saa olla ihan itsekseen, on aivan mahtava asia.

Ihmettelen edelleen, miten tuota paikkaa kannattaa pitää avoinna nykyisillä sähkön hinnoilla - noilla majoitusmaksuilla. Tämä oli ehkäpä edullisin paikka, missä olemme yöpyneet - silti kaikilla herkuilla varustettuna. Saunakin kuului siis majoituksen hintaan.

Kesällä sesonkiaikaan alue on varmasti kovasti vilkas. Syyskuun lopun arkipäivä sateisella kelillä ei ollut mikään turistirysä.

Laitureista löytyi pari isoa vanhempaa purjelaivaakin.

Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko jaksoi taas paistella. Jopa näytti lahden toiselta puolelta katseltuna heti kauniimmalta.

Lahden poukamassa oli uimaranta.

Pieni kallion kumparekin mahtui rannalle.

Kuvassa tukkasotkia.

Ja tässä etualalla talvipukuinen silkkiuikku.

Vähän vielä pitemmälle käveltyäni tutustuin Marjaan, joka on asunut paikkakunnalla kymmenen vuotta. Meillä riitti juttua kuin vanhoilla tutuilla konsanaan 🥰.

Työelämäni puolestaan on siinä hektisessä vaiheessa, jolloin se tulee uniini. Olen parina yönä puoliunissani kehitellyt kovasti kaaviokuvaa siitä, miten skaalalla yksintyöskentelystä yhdessä työskentelyyn - samanaikaisesti (synkronisesti) ja toisaalta eriaikaisesti (asynkronisesti) työskentelemisen parhaat puolet tulevat esiin kehittämisen eri vaiheissa. Aihe ei ole tuulesta temmattu. Haluaisin kovasti kuvata prosessia yksinkertaisesti heille, jotka ovat jumissa ajatuksineen jossain yhdessä erityisessä vaiheessa. Kaavion kuvaaminen ei (selvästikään) onnistunut puoliunissaan, siihen käytetty aika oli vain täydellisesti pois hyvistä yöunista.

Olen myös pyrkinyt (tahtomattani) valmistautumaan seuraavaan työpäivään yön puoliunen aikana, vaikken ole muistanut, mitä seuraavan päivän agendassa oikein onkaan. Jossain vaiheessa kaikkeen varautumisen keskellä olen herännyt huomaamaan, että tämä ei toimi näin. Katsoin kännykästä kalenteriani ja helpotuin siitä, ettei aamupäivään tarvitsekaan valmistautua. Jos olisin ollut riittävän hereillä, olisin ymmärtänyt sen, että jos aamupäivään olisi voinut valmistautua, olisin jo tehnyt sen. Toisaalta, jos olisin ollut riittävän unessa, olisin todennäköisesti alkanut pian nähdä ihan toisenlaisia unia.

Ruumiitakin on jo muutamassa unessa syntynyt. Ja nyt on vasta tiistai. Eilen pidin metsälenkeillä kipeytyneen polven vuoksi vapaapäivää sienihuuhailusta. Se näkyi heti siinä, etteivät päivän työajatukset karisseet oikeastaan mihinkään ennen nukkumista. Toisaalta nykyiseen kiireeseen liitettynä työn muut vaihtelevuustekijät ovat nyt niin suuria, ettei sienimetsä enää oikein ratkaise ongelmia.

Elämässä on traagisia piirteitä, kun edes sienimetsä ei helpota päivän paineita riittävästi 🍄.

Vielä ihan sattuman varainen havainto sienimatkojen varrelta. Moni on kaivanut lehtipuhaltimen käyttöön syksyn lehtisadon odotellessa lopullista sijoittumistaan maan pintaan. Syksyn värien ihailijana ja tämän värikkään vaiheen jatkumisen toivojana olin sanaton (yksin omassa autossani, ei haitannut ketään), kun kulkemani tien varren talon isäntä oli lehtipuhaltimen kanssa siivoamassa syksyn lehtiä maasta - kuin myös pensaista. Ihan varmasti järkevää puuhaa samalla touhuamisella pyrkiä pudottamaan loputkin lehdet pensasaidasta, jotta työtä jäisi mahdollisimman vähän jatkoa varten. Ehkä kodissa ei ollut emäntää, joka olisi halunnut nauttia syksyn väreistä ihan viimeiseen tappiin asti?

Näin me vaan olemme erilaisia.

Mahtavaa lokakuun jatkoa! Vielä mennään vähän aikaa kesäajalla. Sitten siirrytään talviajan myötä vähän valoisampiin aamuihin.