Joulu saa - ehkä myös elämä?

Tänä viikonloppuna kävin Hämeenlinnassa Wetterhoffin talon korttelijoulumarkkinoilla sekä Hämeenlinnan joulumarkkinoilla. Kävin fiilistelemässä joulua ja etsimässä jotain valtavirrasta näkymätöntä kädentaidon tulosta. Löysin avainnauhan (töissä henkilökortti ja avain pitää olla jatkuvasti näkyvillä ja käytössä). Avainnauhojen etsiminen on ollut pitkäpiimäistä puuhaa, mutta onneksi luonnekkaita avainnauhoja löytyy aina silloin ja tällöin.

Pieni palvelumuotoilu voisi tehdä terää näille kummallekin tapahtumalle jatkossa. Ihanaa oli silti vierailla myös nykyisissä tapahtumissa.

Perheen jouluaiheiseen whatsapp-ryhmään on pitänyt ilmoitella omia joululahjatoiveitaan. Lupasin omat toiveeni sinne jo aikoja sitten, mutta vieläkään en ole saanut kirjatuksi mitään. On vaikea keksiä tässä iässä jotain 'helposti' minulle lahjoitettavaa kivaa. Tuntuu, että minulla on jo kaikki (sitä loppuelämän hurmaavaa etelän asuntoa lukuun ottamatta 🤭).

Otan (aina) vuosilomaa joulua edeltävät pari arkipäivää. Tarvitsen jouluun valmistautumiseen aikaa hengitellä sisään ja ulos, kiireettömyyttä ja hellää hyvän mielen touhuamista ilman mitään paineita. Pari joulua edeltävää päivää ovat aivan ehdottomasti minun jouluni parhaimpia päiviä. Toki on ihanaa sitten pysähtyä ja vain nauttia.

Tässä iässä on mahtavaa se, ettei lahjoja tarvitse olla enää kuormakaupalla, vaan voidaan keskittyä olennaiseen. 

Jouluruokailu on meillä moniulotteista. Perheen joulu-whatsappiin ilmoitellaan jouluruokatoiveet ja niistä koostetaan joulun menu. Jokainen saa mieleistänsä ruokaa ja toivottavasti hävikkiä syntyy vain vähän, jos sitäkään ❤️Jouluruoan ei tarvitse olla perinteistä jouluista ruokaa, vaan se voi olla mitä vain omaa herkkua silloin haluaakaan syödä.

Tässä on silti vielä jäljellä todella tiukka viikko töitä ennen omia vuosilomia. Tekemistä on paljon ja toivon, että saan kaiken tarvittavan maaliin ajoissa.

Tällainen työhullu joulun lähestyminen ei vastaa millään tavoin omia arvojani. Täytyykin miettiä, mitä muutoksia elämään täytyy jatkossa tehdä. Käytetyn ajan pitäisi suhteutua omiin arvoihin. Nyt huomaan käyttäväni työn perustekemiseen paljon enemmän aikaa kuin arvomaailmani kertoisi. Minä ja läheiseni ovat ehdottomasti tilanteen suurimmat kärsijät. 

Kuinka kauan minulla on aikaa tilanteen korjaamiseen? Ja milloin on liian myöhäistä? Milloin on otollisin aika päästä nauttimaan läheisteni seurasta ja hyvästä elämästä heidän kanssaan? Siinäpä mietittävää.

Pixie on jo vanha, palveluja saa vain työaikaan 😯

Meidän ihana Pixie-koiramme täyttää maaliskuussa peräti 16 vuotta. Siinä on paljon vuosia ja ikää koiralle.

Viimeisen vuoden aikana ikääntyminen on näkynyt Pixiessä oikein kunnolla. Ja niin saakin olla.

Näkö- ja kuuloaistit ovat heikentyneet. Niiden mukaan pitää arkea räätälöidä. Niveletkään eivät tykkää enää rappusista entiseen malliin ja sekin pitää ottaa huomioon.

Minusta Pixien ikääntyminen on herttaista. En tiedä sitten, miten hän itse tilanteen kokee.

Pixie ei oikein ymmärrä, mistä mikäkin ääni kuuluu. Kun häntä kutsuu, hän on usein hämillään, kun ei yhtään ymmärrä, mistä ääni kuuluu. Hän jää helposti odottamaan ihmisen paluuta siitä suunnasta, mihin ihminen poistui. Hän ei huomaa lähestyvää ihmistä eikä kuule lähestyviä askeleita. Hän on kovasti ihmeissään, kun muutaman tervehdyksen ja heippa-huutelun jälkeen silitän häntä. Hänen näkökulmastaan kaikki tulee ihan 'puskista'.

Rappusetkaan eivät maita enää entiseen tapaan. Yläkerrasta alakertaan mennään välillä omin jaloin ja välillä Pixie-hissillä (minä tai mieheni kantaa). Alakerrasta hän ei enää könyä itse yläkertaan, vaan odottaa alhaalla aikansa ja haukahtaa sitten, jos ei saa muuten riittävästi huomiota.

Pihalla Pixie saattaa lähteä kävelemään omilleen. Hän kuulee, kun häntä huudetaan, muttei ymmärrä, mistä ääni kuuluu. Hän jää usein hämmentyneenä paikoilleen odottamaan sitä jotain merkkiä, mitä tapahtuu ja minne pitää mennä.

Eilen kävin hieronnassa. Meillä on työsuhde-etuna hieronta, jota voi käyttää ePassi-sovelluksen kautta. Havahduin marras-joulukuun vaihteessa siihen, etten ole muistanut hierontaetua kokonaiseen vuoteen. Siitä sitten 'nopeasti' varaamaan aika lähellä toimivalta hierojalta, jolla on myös ilta-aikoja. Se olikin sitten vaikeaa.

Yhä useammat palvelut on varattavissa nykyään vain tavallista toimistotyötä tekevän henkilön kuumimpaan työaikaan. Hiusten leikkaus tai hieronta pitäisi monesti pystyä varaamaan vain kello 9-14 väliselle ajalle. Minun työkalenterini ei ainakaan siedä mitään työpäivän aikaan varattuja keskeytyksiä. Lääkärinajan voin hyväksyä työpäivän keskelle, mutta kaikki sitä vähemmän vaativat tapaamiset pitäisi pystyä järjestämään työajan jälkeen.

Onko tämä vain kanta-hämäläinen ongelma ja haaste vai onko tilanne samankaltainen ympäri Suomea?

Stand up -keikalla kollegojen kanssa

Pääsen/päädyn työni puolesta melko useinkin jututtamaan ihmisiä etä- ja läsnätyöstä. Aihe on poltteleva, koska siihen on kasautunut paljon vastakkainasettelua. Henkilöstön puolella on toisinaan aika voimakastakin jakautumista itsenäisen etätyön ja kollektiivisen läsnätyön kannattamiseen. Lisäksi työnantajan puolelta on kaipuuta yksittäisen työntekijän hyötyjä isompiin työyhteisöjen ja työnantajan hyötyihin. Etätyötä äärimmäisesti kannattavat haluavat koronarajoitusten aikaisten etätyömahdollisuuksien jatkumista. Läsnätyötä äärimmäisesti kannattavat toivovat paluuta koronarajoituksia edeltäviin 'hyviin' aikoihin.

Jos kaikki sujuu hyvin, eikä uusia katastrofeja tule, kumpaankaan ääripäähän ei ole kuitenkaan paluuta. Ja se sopii vallan mainiosti suurimmalle osalle työssä käyvistä ihmisistä.

Silti vastakkainasettelua käytetään häikäilemättömästikin välineenä melkein mihin tahansa. Vastakkainasettelusta ei seuraa todennäköisesti kovinkaan paljon hyvää, niin on harvoin käynyt. Nyt pitäisi osata kuunnella ja etsiä uusia ratkaisuja, kuten aina maailman harpatessa isoja loikkia jonkin asian suhteen.

Siinä, missä yksilöt peräänkuuluttavat yksilön työn sujumisen perään, työantajat painottavat sen sijaan organisaation etua. Minä haluan nostaa mukaan arvolistalle työyhteisöjen toimivuuden ja hyvinvoinnin.

Kaikki arvostavat hyvää työyhteisöä. Mistä hyvä työyhteisö sitten syntyy? Sinusta, minusta ja kaikista kollegoistamme - tietenkin. Työn tekemisen reunaehtoja kannattaa optimoida myös sen suhteen, miten tuemme ja ravitsemme työyhteisöämme ja sen jäseniä. Jos minä en ole ystävällinen, välittävä ja arvostava työkaveri, niin kuka sitten?

Haluan uskoa, että työyhteisön ja sen jäsenien vaaliminen ja arvostaminen ovat myös osa työtäni. Ja toivon kovasti, että se olisi jonkinlaisena osana myös muiden työnkuvia.

Suurimmat innovaatiot ja oivallukset poksahtelevat harvoin yksinäisen ihmisen päässä tai ison organisaation ulkokehillä. Lähityöyhteisö on voimakkain innovaatioiden lähde. Vielä pitemmälle päästään, jos mukaan otetaan ihmisiä myös siilojen ulkopuolelta ja siirrytään epämukavuusalueelle.

Työnantajan ei ehkä kannata toiveajatella ihmisten kokoontuvan yhteen innovoimaan pelkästään lähityöhön pakottamalla. Työn luonne on muuttunut niin paljon, että innovatiivisille keskusteluillekin pitää järjestää aikaa ja tilaa oikein järjestelmällisesti. Maailma on muuttunut ja työn määrä kasvanut dramaattisesti. Ainakin minulla. 

Työyhteisön tärkeydestä siirryn siihen tutkimustulokseen, jonka mukaan sosiaaliset kontaktit lisäävät elinikää ja elämän laatua. Tämä pitäisi muistaa myös töissä, jossa vietämme leijonan osan elämästämme.

Minä pääsin nauttimaan yhteisöllisyydestä pikkujoulut korvaavalla tapahtumaviikolla. Kollegani Sanna organisoi meillä tapahtumaviikkoon osallistumisen niin, että meistä suurin osa päätyi osallistumaan samaan tapahtumaan. Oli ihanaa viettää lähikollegojen kanssa aikaa ihan rennoissa merkeissä ❤️

Ohjelmassamme oli stand up -komiikkaa. Nauroin mahdottoman paljon. Toivottavasti vieressäni istuvat kollegani eivät traumatisoituneet. Paikalla oli enimmäkseen meille tuntemattomia ihmisiä, mutta meidän ihmisiä oli paikalla myös oikein mukavasti ❤️

Näytös loppui puoli yhdeksän aikoihin. Minun junani lähti kymmeneltä.

Helsingin keskusta oli jouluisen kaunis.

Tässä olemme jo palaamassa illan showsta.

Minun junani lähti vasta reilusti myöhemmin. Sitä odotellessa oli aikaa ihailla melkein tyhjiä rautatieaseman laitureita.

Olin lopulta kotona puoli kahdentoista aikoihin. Sitten piti vielä laskea kierroksia. Äärimmäinen nukkumaanmenoajan venyttäminen minulta. Mutta se kannatti, oli ihanaa ❤️

Kiitos ihanaisille työkavereille todella mukavasta illasta ❤️

Syksy viilettää - samoin Helsinki

Kirpputoriprojekti on ohi. Työkiireet eivät ole helpottaneet yhtään. Yritän muokata omaa ajatteluani siihen, että uskallan oikeasti priorisoida. Sain työkavereilta ihanaa sympatiaa ja empatiaa enkä koe enää olevani niin yksin kaikkien työtuskieni kanssa. Iso kiitos ihanille työkavereilleni lämpimästä huomiosta ❤️

En ole koskaan ihan oikeasti kuulunut mihinkään ystäväpiireihin. Sosiaalinen kokemattomuuteni näkyy ja tuntuu edelleen kaikessa arjessani. Jotkut oppivat jo lapsena, kuinka toimia porukoissa ja lähestyä ihmisiä. Miten noissa taidoissa voisikaan kehittää itseään ylen varttuneena aikuisena?

Tässä vielä taas kuva menneeltä syyslomalta.

Tämä Helsinki löytyi Lounais-Suomesta Taivassalon läheltä.

"Helsinki on kylä Taivassalossa. Kylässä on muutama asukas sekä vapaa-ajanasukkaita kesäaikaan. Kylän nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Vastaavatyyppisissä nimeissä Helsinge viittaa asukkaisiin, joiden alkuperä on Ruotsin Helsinglannista" Näin kertoo kylästä Wikipedia.

Tie päättyi entiseen lossilaituriin, josta nyt ei pääse enää minnekään.

Tutkimukset kertovat, että ihminen hyötyy monin tavoin sosiaalisista kontakteista. Olen työkuormani kanssa uppoutunut selviytymään omaan kuplaani. Ehkei se sittenkään ole se menestyvä resepti? Ehkä palautuminen yhdessä ystävän tai työkaverin kanssa voisi olla vaikuttavampaa kuin palautumisen tavoittelu ihan yksinään? Siinäpä mietittävää tuleville viikoille 🤔

Ruuhkaa riittää, kirpputoriprojekti päättyy vihdoin

Ruuhkavuosista puhutaan paljon, mutta aikaisemmin kuvittelin niiden tarkoittavan vain lasten koulu-harrastusaikaa, jolloin vanhempien pitää oman elämänsä lisäksi revetä todella moneen paikkaan yhtä aikaa.

Tekoäly kiteyttää ruuhkavuodet seuraavasti: "Ruuhkavuodet ovat elämänvaihetta, jolle ovat tyypillisiä työ-, perhe- ja arki-elämän yhteensovittamiseen liittyvät haasteet ja kiire. Tähän ajanjaksoon liittyy usein lasten harrastukset, koulu- ja päiväkotikyydit sekä muu arjen pyöritys, mikä voi johtaa uupumukseen ja oman ajan tai parisuhteen laiminlyöntiin."

Kun vanhempani siirtyivät elämissään sellaisiin vaiheisiin, joissa he tarvitsivat paljon käytännön tukea, koin olevani kovasti ja paljon jälleen kerran ruuhkavuosissa. Yksinkertaiset asiat vaativat melkoisia irtiottoja arjesta, koska välimatka vaati oman aikansa.

Nyt lapset ja vanhemmat ovat poistuneet oman hoivavastuuni ulkopuolelle. Silti koen pyöriväni jälleen kerran ruuhkavuosissa. Työni imee jatkuvasti enemmän energiaani ja jaksamistani kuin resurssini kestävät. Onneksi työ antaa myös paljon. Oma henkilökohtainen elämänikin vaatii hieman viikkosiivousta enemmän tekemistä ja energiaa. Toki se viikkosiivouskin jää vähän heitteille 🥴

Neljän viikon kirpputorirupeama päättyy virallisesti huomenna. Epävirallisesti sitten, kun loput tavarat on lajiteltu ja siirretty seuraaviin sijoituspaikkoihinsa. Vannoin jokin aika sitten, etten koskaan, ikinä enää lähde kirpputoreilemaan. Vaan niin sitä tavaraa löytyi kierrätettäväksi enemmän ja vähemmän itse kunkin perheenjäsenen hallusta. Yhteinen kirpputoripanostus auttoi kaikkia, vaikka tiesin jo alun perin, että varsinainen tekeminen on minun vastuullani.

Kirpputoripaikka oli meillä lopulta neljä viikkoa. Kirpputoripaikan huoltotoimenpiteet pitivät huolen siitä, ettei tylsää toimettomuutta ehtinyt tulemaan. 

Taloudellisesti homma ei ole kannattavaa, jos laskee käytetyn työajan siihen mukaan. Mutta kierrätyksen näkökulmasta paljon tavaroita ja vaatteita pääsi uusiin kohteisiin. Lapsetkin hyötyivät rupeamasta taloudellisesti (hieman), sillä paikkamaksut menivät meiltä vanhemmilta. Olin säästänyt myyntikelpoista kierrätystavaraa juuri tätä varten ja jättänyt viemästä niitä hyväntekeväisyyskirpputoreille. Siinä mielessä paikkamaksut tulivat melkoisen helpolla.

Eihän tämä mitään täysjärkisen touhua ole, mutta olemme päätyneet kierrättämään käyttökelpoisia, mutta meille tarpeettomia tavaroita eteenpäin oikein isolla kädellä. Kyllä tämä kannatti, vaikka onkin vaatinut oman ison veronsa kaiken työkuorman keskellä.

Huomenna on kirpputoripaikan tyhjennyspäivä. Heti työpäivän jälkeen tyhjennämme paikan ja saan toivottavasti unissanikin rauhan tämän asian suhteen 💖

Onko sinulla aikaa kohtaamisille? Työelämässä kannattaa suunnitella ja varata aikoja.

Siirrymme talviaikaan reilun viikon kuluttua. Kelloja käännetään siis tunti taakse (kesään) päin. Hyvä nukkuja saa tunnin lisää uniaikaa. Heikompi nukkuja ihmettelee illalla, kun uni tulisikin jo tuntia aiempaa aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten hyödyin ja iloitsin ihan mahdottomasti talviajan ensimmäisen aamun lisäunitunnista. Nykyään se tuntuu vain vaikeuttavan asioita.

Aamut valaistuvat väliaikaisesti ja illat pimenevät oikein reippaalla kädellä. Ja muutenkin syksy alkaa muuttua syystalveksi. Täytyykin kaivaa talvisemmat takit ja kengät esiin.

Lähi- tai läsnäpäiviä (miten niitä haluaakaan nimittää) on ollut minun kalenterissani kesälomien jälkeen ennätysmäärä koronasulkeutumisten jälkeen. Se määrä on väsyttänyt, mutta toki on mahtavaa osua toisinaan työkaverien kanssa samana päivänä toimistolle ja ehtiä heidän kanssaan syömään tai kahville. Jos haluaa oikeasti vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Palaverisirkus pyörii kiihkeänä ja niiden välissä on harvoin mahdollisuus muuhun kuin korkeintaan biotaukoon. Lähipäivien mahdolliset tauot kannattaa skannata jo hyvissä ajoin työkavereiden kalentereista ja tehdä niihin varaus, jos aikoo päästä kohtaamaan.

Kun toimistolla kohdataan harvemmin, on sitäkin tärkeämpää esitellä työkavereita toisilleen sopivien tilaisuuksien tullen. Välillä tuntuu siltä kuin ihmisten esittely toisilleen olisi kovasti vanhanaikaista ja menneen maailman touhuja. Mutta pikaiset esittelyt satunnaisissa kohtaamisissa voivat olla kultaakin arvokkaampia myöhemmin tulevaisuudessa. Kerran tavattua ihmistä on paljon helpompi myöhemmin lähestyä kuin ihan tuntematonta kollegaa.

Muutenkin kannustan kohtamaan muita ihmisiä isoilla korvilla, suurella sydämellä ja hyvällä katsekontaktilla. Muiden joukossa oleminen ei synnytä yhteisöllisyyttä, joskus voi tuntea itsensä kovastikin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi muiden ihmisten joukossa. Jos kukaan ei oikeasti kuuntele, välitä voinnistasi ja jaksamisestasi eikä kohtaa sinua katsellaan, yksin oleminen tuntuisi jopa paremmalta vaihtoehdolta.

Viime viikonloppuna kävin vielä keräämässä hurjan määrän suppilovahveroita, joista suuren osan sain käsiteltyä kuivumaan. Jos veri vetää vielä tulevana viikonloppuna metsään, niin sinnehän minä menen. Sienet ovat sivutuotteita mahtavasta luontoterapiasta, jonka ansiosta saan nollattua menneen viikon ja avattua mentaalisen oven uuteen viikkoon.

Muutama eläinkuva syyskuun lomaviikolta.

Kissahan se siellä heinikossa lymyili.

Palokärki männyn rungolla.

Ja (nuori) harmaahaikara leirintäalueen venelaiturilla. Vanhalla harmaahaikaralla on pitkä 'hiusletti', nuorella vain tuollainen pieni hapsu päälaella.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

Miten olet valmistautunut syksyn jatkoon?

Metsät eivät ole enää sienimetsiä ja työn tekeminen ei ole enää samaa kuin ennen

Eilen kävin uudella sienimetsällä, joka ei sitten ollutkaan mikään sienimetsä. Ihan vain kovasti harvennettu ja kaadettu metsä. Vaikeakulkuinen, kuusikko oli melkein vaihtunut heinikoksi ja tie perille oli vaivalloinen. Päätin, etten enää tuolla tarkkuudella yritäkään löytää sienisovelluksesta sienipaikkoja. Ehkä käytän sovellusta korkeintaan otollisten seutujen kartoittamiseen.

Kantarellikartta, jossa on vaihtoehtoina myös mm. suppilovahverot ja herkkutatit, ei ota mitenkään huomioon metsähakkuita, joita eteläisessä Suomessa riittää ihan turkaisen paljon. Google mapsin satelliittikuvat ja -näkymät ovat vanhentuneita hetkessä eikä niissä näy alas hakattuja metsiä.

Metsäretkeltä jäi haaviin  toista litraa yksittäisiä kantarelleja ja kourallinen puolikuivahtaneita kosteikkovahveroita. Tulipa käytyä. Jos metsä olisi ollut kaunis, olisi käteen jäänyt luontoterapiaa. Nyt tuli nostatettua sykettä vaativissa maastoissa ja kerrytettyä askelia.

Työelämässä olen huomannut, että tällainen vanhanaikainen 'Tee kaikki loppuun asti kävi miten kävi' -mentaliteetti ei ole enää oikein palkitseva. Kukaan ei tunnu arvostavan sitä ja samaan aikaan piiputan itseni sillä hamaan tappiin.

Jos olisin palkintohakuinen, suorittaisin työtä vain tavoite- ja tuloshakuisesti. Mutta nyt haluan tehdä asiat oikein, jättää kanssaihmisille hyvän fiiliksen ja saada aikaan kaikkia sopusuhtaisesti tyydyttäviä lopputuloksia. Hyvän kompromissin kääntöpuolena on se, ettei kukaan ole oikeasti siihen todella tyytyväinen. Kaikki haluaisivat kovasti jotain muuta PALJON lisää.

Olen kovasti pyöritellyt mielessäni sitä, kuinka kauan ja miten haluan jatkaa töiden tekemistä. Oikeastaan olen päätynyt pohtimaan sitä kahdesta syystä. Ensinnäkin olen saanut nuoremmilta kollegoiltani (epävirallisia) tiedusteluja eläkkeelle siirtymisestäni. Se on ollut enemmän kuin hämmentävää. Vaikka itse tein ikäni näkyväksi juhlistamalla 60-vuotissyntymäpäivääni töissä, en silti odottanut mitään henkilökohtaisia avauksia. En ole oikeasti ennen juhliani miettinyt yhtään tarkemmin eläkkeelle siirtymistäni. Enkä mitenkään odottanut, että joku perheeni ulkopuolinen alkaisi kiinnostua aiheesta ihan näkyvästi.

Minun eläkkeeni 'alaikä' on muistaakseni 65 v ja 1 kk. Siihen on aikaa. Työorientoituneena olen ajatellut tekeväni enemmän tai vähemmän töitä myös (myöhemmin tapahtuvan) eläköitymiseni jälkeen.

Ja toiseksikin: Nykyinen työtahti on kuitenkin vaativaa eikä jätä mitenkään erityisen paljon aikaa ja energiaa muusta elämästä nauttimiseen. Voisin hyvinkin työskennellä 70-vuotiaaksi asti, mutta en tällaisella työtahdilla. Aika alkaa olla arvokasta, kun elämä etenee. En usko, että elämäni olisi hyvää ja arvokasta, jos työskentelisin kiivaasti ja käyttäisin kaiken vapaa-aikani vain palautumiseen samaan aikaan, kun puolisoni olisi eläkkeellä ihan itsekseen.

Jos aikoisin työskennellä pitkään (ikävuosissa), edellytyksenä olisi työkuorman vähentäminen ja vapaa-ajan lisääminen. Ihan oikeasti. Tällä hetkellä keräämäni palaute on se, että vähennetyllä työajalla työskenteleminen ei toimi oikeasti. Oikeassa elämässä työlistalla ovat ihan samat työt kuin täysipäiväisenäkin työskennellessä. Ne vain pitäisi saada tehtyä aikaisempaa nopeammin.

Aika siis näyttää, miten tämän asian kanssa edetään.

Yllä kuvat Porin Siikarannasta ja sen lähiseudun metsäkauriista.

Valokuvaamaan pitäisi ehtiä jatkossa enemmän. Se on henkireikäni ja sytytyspisteeni. Kun sienestysaika hiipuu valon vähenemisen myötä, olisi aika löytää muita arjen valopilkkuja.

Porin Siikaranta ja hieman tuulisempaa menoa (lisäksi hieman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta)

Töissä työlistallani on muiden töiden muassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Edellisen suunnitelman tekeminen oli tavallaan harjoittelua ja silti ihan totista totta. Nyt ymmärrän enemmän ja paremmin. Silti aihe on monimutkainen ja siihen liittyy todella erilaisia odotuksia.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekemisen perusteet tulevat laeista. Tasa-arvolaki (eri sukupuolten välinen tasa-arvo) määrittelee tasa-arvosuunnitelman vaatimukset. Yhdenvertaisuuslaki (käytännössä kaikki muu yhdenvertaisuus) määrittää puolestaan yhdenvertaisuussuunnitelman vaatimukset. Meillä, kuten monessa muussakin paikassa, nämä suunnitelmat yhdistetään yhdeksi suunnitelmaksi.

Edellisellä kerralla tein meidän henkilöstöllemme aiheesta kyselyn, jota käytin yhtenä pohja-aineistona suunnitelmaa laatiessani. Tällä kerralla käymme kunnon keskustelua (dialogia) kahdesti, vastaamme kyselyyn ja työstämme aihetta edelleen vielä työpajassa. Näiden lisäksi suunnitelmaluonnos menee vielä kommenteille monelle eri taholle.

Tänä vuonna osallistamme henkilöstöä suunnitelman tekemiseen enemmän kuin aikaisemmin. Minun mielestäni se on ehdottomasti askel parempaan, mutta muitakin mielipiteitä on ilmassa.

Ensimmäisen dialogin myötä pääsimme jo pintaa syvemmälle miettimään, mitä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tarkoittavat meillä töissä ja mitä voisi ehkä parantaa. Hieman jännittyneenä vien prosessia eteenpäin ja toivon, että kaikki sujuu ihan hyvin. Toivottavasti pääsemme asettamaan yhdessä hyviä tavoitteita, joiden perusteella päästään taas parin vuoden kuluttua parantamaan toimintaamme entisestään 🥰

Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyjä syrjintäperusteita ovat:

• Ikä
• Alkuperä
• Kansalaisuus
• Kieli
• Uskonto ja vakaumus
• Mielipide
• Poliittinen toiminta
• Ammattiyhdistystoiminta
• Perhesuhteet
• Terveydentila
• Vammaisuus
• Seksuaalinen suuntautuminen
• Muu henkilöön liittyvä syy

Aihealue on siis laaja.

Millaista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä syrjintää tai epäasiallista käyttäytymistä sinä olet ympäristössäsi havainnut?

Syysloma alkoi tyynellä Yyterillä ja jatkui Porin Reposaaren Siikarannassa syystuulen myötä aivan toisissa merkeissä.

Yyterissä on hiekkaa. Siikarannassa kalliota. Kumpi kiehtoo sinua enemmän?

Yyteri syysloman avaajana

 

Lomateemalla jatkan kirjoituksiani.

Syyskuun lomaviikko on meillä jo pitkä perinne. Ensimmäistä kertaa koskaan meille luvattiin nyt sadetta lomaviikoksi. Kerta se ensimmäinenkin. Mieluummin sateessakin lomalla kuin töissä 🤭

Myönnän, että lomaviikon eteen tein etukenossa aivan julmetusti töitä. Tein kaiken mahdollisen etukäteen ja valmistauduin loma-ajan tarpeisiin kirjoittamalla valmiiksi monikäyttöisiä tekstejä meneillään olevista projekteista, joita voisi käyttää tarvittaessa lisäuutisointiin. Tekstit menivät siis jo muuhun käyttöön ennen lomaani, joten mitään varsinaista ekstraa en tehnyt. Suunnittelin ja koordinoin vain kaiken paremmin kuin arkiarjessa.

Pori on rakas lomapaikka. Kun loma sijoittuu Länsi-Suomeen, Pori on melkein aina listoilla. Yyterin hiekat ja rannat ovat erityisesti lomasesongin ulkopuolella aivan täydellistä ulkoilumaisemaa 🥰

Siikaranta on toinen vakiopaikkamme, siitä sitten myöhemmin.

Tässä katettu kävelyreitti Yyterin rantaan. Kulkeminen sinne on näin helpompaa ja ihmiset hairahtuvat tällä tavoin myös paljon harvemmin tallaamaan suojeltua dyynialuetta.

Lempeästi muotoiltu penkki etualalla. Takana suojeltu dyynialue.

Luonnon hiekkarantaa riittää kunnon kävelylenkille.

Joissakin kohtaa meren pohja tuo mutkia (aaltojen) matkaan. Tässäkin aaltojen sik-sak-kuvio syntyy melko lähellä rantaviivaa.

Ranta ei ole vain tasaista viivaa, mikä tekee matkasta kiehtovampaa.

Yyteristä siirryimme Siikarantaan kallioisempaan maisemaan. Tuuli alkoi myös kasvaa huomattavasti näiden melkein tyynien maisemien jälkeen.

Koti on ihana, mutta loma tuottaa minulle kunnollista arjesta irtautumista usein vasta, kun pääsen matkalle jonnekin ihan erilaiseen paikkaan. Nautin myös muiden arjesta. En innostu turistikausista, vaan olen innoissani, kun pääsen tutustumaan paikkoihin turistikausien ulkopuolella. Muiden arjen seuraaminen tuo oivalluksia oman arjen viettämiseen. Mutta muiden arjessa vierailu tuo rentoutumista ja uteliaisuutta jo sellaisenaan.

Kotiin palaaminen intensiivisen lomareissun jälkeen on myös oma projektinsa. Ensin täytyy luopua lomamatkasta. Sitten siirrytään loma-asetelmiin omaan kotiin. Ja sitten valmistaudutaan siirtymään takaisin työelämään.

On tärkeää, ettei hairahdu jäämään suremaan loman loppumista. Loma on lomaa ja siten myös väliaikaista ja palautumiseen tähtäävää. Loman tavoitteena on saada uudet asetelmat arkeen. Uusi ajattelutapa, uusi tärkeysjärjestys ja uusi mielenrauha.

Yyterin rannat ja hiekat jäävät sydämeeni, ja siksi jatkan entistäkin innokkaammin oman työni tekemistä. Yyterin reissu ei ratkaise kaikkea, mutta säännöllisten (kiitollisten) irtiottojen jatkaminen ratkaisee jo aika paljon.

Arjen tasoitusta tuovat sienimetsäseikkailut ovat nekin pian oman reittinsä päässä. Siihen asti nautin metsäterapiasta ihan täysillä. Mitä sinä suosittelet syksystä nauttimiseen?

Syksy on ihanaa, mutta kiireistä - ja silti ihanaa 🥰

Vaikka säätiedotus lupaa tulevalle viikolle vettä ja sadetta, olen kovasti innoissani kuluneen syyskesän ja alkusyksyn tunnelmista. Olen kulkenut toimistopäivien työmatkoja niin junalla kuin autollakin. Junat ovat olleet välillä enemmänkin myöhässä. Automatkoillakin on päässyt jonottamaan ruuhkissa. Tämä vuodenaika on silti nautinnollista - ihan työmatkoillakin.

Vajaa viikko sitten ajelin moottoritietä pitkin aamuseitsemän molemmin puolin ja keli palkitsi minut isosti. Oli usvainen aamu. Vahva, jäpäkkä usva oli väriltään tukevasti kylmä jään valkoinen lännen puolella ja idän puolelta nouseva aurinko kultasi usvan lämpimäksi kullaksi. Usva oli paksu, mutta matala. Se oli irti tiestä ja sen yläpuolelta näkyi kaunis sininen taivas 💖 Ihailin, huokailin ja tunteilin suurimman osan matkasta, kunnes usva hävisi ja aurinko nousi korkeammalle.

Joinakin aamuina sumu on ollut tukeva ja toimiston isot ikkunat ovat olleet huurussa tiivistyneestä sumusta. Omalla tavallaan sekin on ollut oikein upea näky.

En ole vieläkään varma, kumpi on lempivuodenaikani: kevät vai syksy. Molempiin haluan sijoittaa osan vuosilomistani. Kesäkin on kivaa aikaa, mutta hieman tylsää etenkin helteiden aikaan.

Kevät ja syksy ovat myös erinomaisen hektisiä aikoja töissä. Ilman loma-aikoja voisin löytää itseni jaksamisen rajan väärältä puolelta. Nyt loman voimalla jaksaa vähän enemmän ja stressaa ihan vähän vähemmän. Kun ei ole pieniä lapsia ohjaamassa perheen loma-aikoja, voi hakea lomarytminsä täysin työn ja oman olon ehdoilla. Toki touko- tai syyskuussa lomailu ei silti ole helppoa. Minun kohdallani järjesteltävää, kun oikein ajoissa ottaa kaikki vuosikellot huomioon ja varaa ajan kalenteriin.

Meillä töissä tähän aikaan vuodesta minun työlistallani on henkilöstösuunnittelua, henkilöstökyselyä, strategiakorttien (tuloskorttien) seurantaa, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman työstämistä kaiken arkiraportoinnin ja -työn ohella.

Kotiarjessa kuljen metsissä sienestämässä (paitsi nyt, kun hirvikärpäset ovat aktiivisimmillaan), ystävän kanssa käydään kerran viikossa jumpassa ja edelleen pitäisi kuolinpesän viimeisiä byrokratiakoukeroita pyörittää. Välissä yritän lukea kirjoja, sillä se tekee minulle hyvää. Käsityövillitys iskenee taas ihan lähiaikoina, lähinnä tehtailen villasukkia.

Mitä sinun syksyysi kuuluu? Miten ja mihin käytät aikaasi? Mistä ilahdut ja mistä voisit luopua kokonaan, jos olisi vain mahdollisuus?

Metsähakkuita ja kantarellisafaria

Syksy suhisee kiireestä ja tekemisen paljoudesta. Itse viettäisin mieluusti vapaa-aikaani kameran kanssa luontoa tarkkaillen, ilman kameraa sieniä etsien ja kaikkea kirjoittaen. Juuri nyt energiaa ja aikaa riittää vain vähään, mutta jatkossa ehkä vapaa-aikakaan ei enää suju vain lepäillen j palautellen.

Tänä viikonloppuna kävin vielä metsissä kantarellien perässä. Ehkä nyt on jo aika luovuttaa kantarelleista ja siirtyä suppilovahveroiden etsimiseen.

Kahdella sienimetsäreissulla olen jo törmännyt mustatorvisieniin. Pienessä mittakaavassa, mutta ihanaa vaihtelua 💖

Muutaman kesän käytössä ollut upea kantarellimetsä koki hakkuun.

Mistä metsäkone ei ollut jyrännyt maata matalaksi, siellä oli pinoissa puiden runkoja ja latvuksia. Väleihin mahtui vain muutama niukkainen kantarellipaikka.

Uusia kantarellipaikkoja etsiessä eteen on tullut paljon hakkuu- ja harvennusalueita. Pitäisi mennä kai kovin kauas, jotteivät harvennukset ja metsien leikkuut vaikuttaisi omaan ajatuksen kulkuun.

Onneksi olen etsinyt uusia kantarellimetsiä joka vuosi.

Kantarellit ovat olleet minulle jokasyksyinen elämyshaaste. Tänäänkin kävin niitä uusista metsistä etsimässä. Vierailemani maastokohteet valitsin osittain kantarellikartan myötävaikutuksella. Kävelemistä kertyi paljon ajatelmieni enemmän. 

Maastosta löytyi kantarellien lisäksi kypsää puolukkaa, lopun ajan mustikoita ja maastoyllätyksiä.

Luulen nyt olevani sitä mieltä. että kantarellit saavat nyt tältä vuodelta riittää. Poimin tämän mukaani hieman mustikkaa

Löysin matkoillani myös hieman mustatorvisientä. Siitä on moneksi herkuksi 💖

Kantarellikartta, uusiin metsiin tutustumista ja metsänokiperhonen

Töissä on nyt vauhdikasta, viikonloppuisin pyrin pääsemään metsiin hengähtämään ja ihan pienesti seikkailemaan. Moni asia on nyt muutaman viikon tauolla. Täytyy opetella rutiiniksi nämä työn uudet rytmitykset. Kiireen ja ruuhkan jälkeen palauttavat elementit täytyy ottaa taas kunnolla käyttöön.

Metsät ja kantarellit kutsuvat minua elokuiseen tapaansa. Keltaisten herkkujuttujen loisteen havaitseminen metsässä tuo vain sellaisen keräilijäihmisen hurmauksen ja voiton tunteen, ettei sitä oikein voi kuvailla tai muuhun verrata. Koska kantarelleja on nyt kerätty (= minä olen kerännyt) jo pienen kylän verran, niiden keräämiseen ei ole enää oikeaa painetta. Paitsi, jos löytää hyvän kantarellipaikan - silloin vain on ihan pakko kerätä 🥴.

Tähän aikaan vuodesta panostan aina jonkin verran uusiin metsiin tutustumiseen. Jos nyt löytää kantarellikeitaan, josta kukaan ei näytä keränneen mitään koko kesänä, niin siinä on oivallinen sienestyspaikka ensi vuodeksi ja siitä eteenpäin. Kunnes joku taas päättää hakata senkin metsän alas 😔.

Uuteen metsään tutustuminen on aina oma pieni seikkailunsa. Jokainen metsä on omanlaisensa. Vaikka sieniä ei näkyisikään, matka on uteliasta samoilua ja metsämaaston kartoitusta. Joskus pitkäkin tähystely tuottaa sen päätelmän, ettei metsään kannata palata ainakaan kantarellien toivossa. Mutta sitten aina silloin ja tällöin löytyy ihan mukava kantarelliapaja. Ja joskus löytyy jotain aivan lumoavaa (kantarellimielessä). Mutta siihen asti täytyy vain etsiä sopivia metsiä ja kävellä paljon. Ja vielä enemmän.

Jos kantarellimetsän tunnistaminen ja löytäminen tuntuu liian isolta haasteelta, niin ei hätää. Karttaselaimesta löytyy nyt myös kantarellikartta! Ihan täsmällinenhän se ei ole, mutta se osoittaa metsien kohtia, joista on todennäköistä olosuhteiden puolesta löytää kantarelleja. 

Viime viikonloppuna testasin karttaa kahdesti. En ole ehkä paras kohde, sillä silmäni on kehittynyt havaitsemaan hyviä kantarellimaastoja (vaikka opittavaakin riittää vielä paljon). Lauantaina lähdin uuteen metsään ihan puhtaasti kartan suosituksen ja etäisyyden perusteella. Opin heti sen, että kannattaa katsoa karttaa vähintäänkin satelliittikartan kautta ennen matkaan lähtöä. Päädyin harvennettuun nuoreen metsään, jossa oli suon läheisyyden vuoksi myös todella syviä uria harvennuksen jäljiltä. Löysin muutaman kantarellin tieltä lähtiessäni enkä yhtään sen jälkeen. Eikä ollut ihmekään tuosta maastosta.

Kipaisin viereiseen kypsempään metsään ja sieltä löytyikin kantarelleja paljon enemmän. Silti niitä oli siellä niin harvakseen, etten ainakaan tarkoituksella palaa tuonne uudelleen.

Sunnuntaina katsoin sovelluksesta suositusmetsiä myös satelliittikuvien kautta. Valitsin hyvältä näyttävän metsän ja kiirehdin matkaan. Satelliittikartan kuvat eivät näyttäneet (tai en vain niistä ymmärtänyt), että tämäkin metsä oli harvennettua, tosin aikuisempaa metsää jo. Kannot, isot kivet ja maassa lojuvat puunrungot vaikeuttivat etenemistä ja reissusta tuli oikea työleiri. Onneksi löytyi sitten myös pari ihan mukavaa kantarelliesiintymää. Ne olivat kuitenkin niin vaikeakulkuisen matkan päässä, etten lähde tuonne takaisin kuin jossain erityisessä ja kummallisessa tilanteessa.

Vilkaisin samalla myös vieressä olleen toisen metsän. Sieltä löytyi vähemmän, silti oikein riittävästi kantarelleja. Kävelymatka oli helppo ja suhteessa vaivaan saalis oli kovin antoisa. Tuonne voin palatakin.

Suosittelen kokeilemaan kantarellikarttaa. Myös puolukoille ja mustikoille löytyy omat karttansa saman palvelun kautta, jos marjastus kiinnostaa. Ennen pitempää matkustamista kannustan tutustumaan alueeseen myös satelliittikuvakartan avulla. Lisäksi kannattaa katsoa varalle jokin vaihtoehtoinen metsä läheltä tai reitin varrelta, jos ensimmäinen kohde osoittautuisikin ihan pommiksi. Paluumatkalla voi sitten katsastaa sitten vielä tuon toisenkin paikan.

Hyvät kantarellipaikat tallennan puhelimen maastokarttaan, jotta löydän sinne uudelleen vajaan vuoden kuluttua. Ja vaikka uuteen metsään tutustuminen ei tuottaisikaan tulosta keräilymielessä, on sekin tulos, ettei sinne kannata palata uudelleen. Mutta ennen kaikkea olo seestyy ja rauhoittuu metsässä. Itselleen uudessa metsässä tulee kuljettua aistit valppaina ja nautittua monesta asiasta, joita muuten ei ehkä edes huomaisi.

Metsänokiperhosten kuvia heinäkuiselta Kinnulan vuokramökkireissulta. Vielä riittää elämää luonnossa. Meidänkin joutsenparimme lähti vihdoin lentoon sulkasadon jälkeen. Palasivat onneksi vielä takaisin, ettei vielä tarvitse äkkilähtöä surra.

Ihanaa elokuun loppua.

Upeaa syyskuuta odotellessa 🥰

Himmeä lintuhavainto ja silittämisen filosofiaa

Työt ja kantarellien kerääminen ovat vieneet aikani. Hieman olen ehtinyt myös lukea. Aika aikaansa kutakin tai jotain sinne päin.

Kuvassa lienee viherpeipon vihervarpusen poikanen. Jos joku on eri mieltä, otan argumentit vastaan ihan mielelläni. Viherpeippo on ollut aktiivinen laulaja ja reviirin vartija täällä. Siksi veikkasin ensin sitä tämän nuorukaisen vanhemmaksi. Kiitos Samille korjauksesta!

Ja sitten taas asiasta kukkaruukkuun tai jopa kauemmas. Silitin tänään toimistopäivältä tultuani huomiset toimistopäivän vaatteet aamua odottamaan. Siinä lähti ajatus lentämään ja kerimään ihan lapsuuteen asti.

Äiti heitti joskus (olin 12-15 -vuotias) ilmoille ehdotuksen, että hän maksaisi 10 (vai oliko se 5?) markkaa, jos silittäisin koko silityskorillisen. Silityskori oli ISO. Sinne mahtuivat parinkin koneellisen kuivuneet pyykit.

Totta kai suostuin! Inhosin silittämistä selkärankaani myöten, mutta vastaavia ansaitsemistilaisuuksia ei ollut muuten tiedossa. Minä silitin. Siinä kului ehkä kaksi tuntia? Ihan hillittömän paha urakka käsistään ei-kätevälle tyypille. Siitä tuli minun hommani monesti uudelleenkin.

Minä olen suosinut viimeiseen asti ilman silittämistä toimivia vaatteita. Mutta välillä on vain tyydyttävä siihen, että silitystä tarvitaan. Voi niitä harvinaisten uhrauksien hetkiä 😔

Minä en silitä pyykkäämisen jälkeen kaikkia silitystä vaativia vaatteita kerralla. Saavat mennä ryppyisinä henkarille ja vaatehuoneen tangolle. Silitän vasta, kun hetki koittaa. 

Mikä on sinun silityskulttuurisi? Silitätkö kaiken kerralla, osissa vai vain tarvittaessa? Tai ei silloinkaan? Ja miksi?

Ihanaa elokuun jatkoa 🥰

Kantarelleja ja yksi keittoresepti

Niin se aika kuluu. Tytär oli lomailemassa meillä reilun viikon verran. Vanhempien perinnönjako sovittiin nyt ihan lopullisesti. Sienimetsät ovat kutsuneet sienihullua (minua) helteiltä asti. Helteillä ei metsissä törmännyt kanssasienestäjiin, mikä on ihan ymmärrettävää.

Kesäloma sujui ihanasti ja antoisasti. Töihin oli mukava palata hyvän loman jälkeen, vaikka rutiinit ja vähemmänkin rutiinit asiat olivat melkoisen hukassa ruhtinaallisen tauon jälkeen. Asia kerrallaan tulee otettua taas haltuun työarkea. Ihan hyvin tämä sujuu 😊

Sienikuumetta hillitsin ja hallitsin mökkiloman loppuun asti. Alun perin lupailtiin mainiota sienisatoa alkukesän sateiden perusteella. Helle sitten kuitenkin kuivatti kantarellit. Tuoreet sienet olivat harvassa ja niiden keräily oli kuumaa puuhaa. Ei ihme, ettei muita näkynyt 😩

Tuoreimmatkin kantarellit olivat meillä vielä heinä-elokuun vaihteessa vielä melkoisen kuivia. Mutta parhaimmat yksilöt päätyivät sienikoriin. Tässä sieniä muovipussissa korin sijaan. Lähimetsään ei jotenkin vain kehtaa lähteä ihan korin kanssa matkaan.

Kantarelleja voi kuulemma puhdistaa myös vedessä liottamalla ja sen jälkeen kuivaamalla ilmassa (esim. lävikkö). Pitäisi kokeilla ihan itse, vaikka niin arveluttaa. Minun kantarelleissani jäynää tekevät sammalpeitteen läpi kasvettua kaikkiin rakoihin jääneet sammalen varret ja kuusen alla kasvaneiden yksilöiden jääräpäiset havunneulasvieraat. Pääsisikö noista ihan oikeasti eroon vain vedessä huljuttelemalla ja liottamalla?

Eilen löysin uuden kantarellimetsän 🥰. Vanhoja katoaa milloin hakkuun ja milloin kaatuneiden puiden alle. Tavoitteena olisi löytää joka kesä vähintään yksi uusi kantarellimetsä vanhoja menetettyjä korvaamaan. Tänä vuonna se onnistui 💖

Osaatko arvioida, kuinka paljon kantarellia pakastat talven varalle? Viime vuonna pakastin kantarellia aivan tolkuttomasti ja tyttären avituksella saatiin suurin piirtein kaikki menemään. Ehkä ensi vuonna en jaksa syödä ihan yhtä usein kantarellia, vaikka se herkkua onkin. Rajansa kaikella kuitenkin.

Jos jaksat pakastaa kantarelleja, tässä täkynä yksi ruokaresepti pakastetuille kantarelleille.

Kantarelli-pekonikeitto (6 annosta)

Aineet:

250-300g pakastettuja kantarelleja

1 pkt kalkkunapekonia

1 sipuli

2 rkl öljyä

2 rkl vehnäjauhoja

8 dl vettä

2 dl ruokakermaa / kaurakermaa

100 g kantarellin makuista tuorejuustoa

4 tl lihaliemijauhetta

ripaus suolaa, valkopippuria, valkosipulijauhetta maun mukaan

Ohjeet:

1.     Paista pilkottu pekoni paistinpannussa. Lisää sulatettu kantarelli ja silputtu sipuli joukkoon. Haihduta neste pannulla.

2.      Siirrä sienet, pekoni ja sipuli pannulta kattilaan. Lisää öljy joukkoon. Kuumenna ja ripottele vehnäjauhot sienien päälle ja sekoita.

3.      Lisää vesi kattilaan ja lihaliemijauhe. Sekoita ja anna kiehua n. 15 min. hiljaisella lämmöllä.

4.      Lisää kerma ja tuorejuusto. Kiehauta ja lisää mausteita ja maistele. Ole varovainen suolan kanssa, ettei tule liian suolaista.

Ihanaa elokuuta 🥰💖🥰

Melkein keskellä ei-mitään

Mökkiloma on vietetty. Perinteitä on noudatettu ja oli oikein kivaa käydä mökillä 💖

Meillä ei siis ole omaa mökkiä ja olemme vuosikausia viettäneet viikon kesälomastamme vuokramökillä. Koskaan emme ole olleet kahdesti samassa paikassa. Niin kutsuvaa mökki-sijainti -yhdistelmää ei ole löytynyt, että haluaisimme palata kohteeseen uudelleen. Voi olla, että olemme olleet budjetin suhteen liian pihejä. Ehkä isommalla satsauksella olisi löytynyt jokin unelmapaikkakin. Mutta oikein hyvin olemme pärjänneet näinkin.

Nyt mökkeilimme Keski-Suomessa ja hyvin keskelle harvaan asuttua maatamme. Paarmat olivat kesäloman ajan hyvin näyttävässä ja pistävässä roolissa. Isompia ostoksia toteutimme lähiseudun suuremmilla paikkakunnilla: Pihtiputaalla ja Viitasaarella. Mökkimme sijaitsi Kinnulassa, joka on pieni kahden kaupan (Sale ja K-market) kunta.

Kinnulassa asuu noin 1500 asukasta. Kesämökkiläiset lisäävät kunnan asukaslukua kesäisin huomattavasti.

Lähimmissä isoissa kunnissa Pihtiputaalla (n. 40 minuutin ajomatkan päässä) asuu noin 3 700 henkilöä. Niinpä sieltä löytyi jo isompi ruokakauppa (K-Supermarket) ja Tokmanni. Alkosta puhumattakaan.

Viitasaarella on noin 6 400 asukasta. Sieltä löysimme myös pari kirpputoria muiden herkkujen lisäksi.

Koskaan ennen emme ole eläneet niin kaukana kaikesta (siis meidän näkökulmastamme). Reissun aikana tuli mietittyä syntyjä syviä ja elämän monimuotoisuutta. Miltä elämä tuntuisi täällä kaiken tutun ja totutun sijaan?

Se oli hyvää itsekeskustelua. Hämmentyneen alun jälkeen löysimme paljon hyviä kysymyksiä ja ihan kelvollista keskustelua niiden pohjilta 👍

Kinnulan keskustaan mökiltä oli noin viisi kilometriä. Meillä oli yhdet naapurit.

Kuvia mökköseltä:

Yläkerrassa parvella oli nukkumapaikat ja sängyt vielä neljälle, mutta me tulimme mainiosti toimeen alakerran tiloilla, joihin sisältyi yksi (pienehkö) makuuhuone.

Virittelin riippumaton hyttysverkkoineen varjoisaan paikkaan, joka ihan hetken kuluttua olikin taas jo auringossa. Takuuvarmaa varjoa emme mökiltä löytäneet.

Pixie-koira oli rantaa kiinnostuneempi mökin takapihasta ja sieltä avautuvasta mahdollisuudesta päästä mökkitielle. Valvottavaa riitti. Mutta Pixie oli kovasti tyytyväinen samoilumahdollisuuksiinsa.

Vesi oli rannassa ihon lämpöistä. Kauempana tuli vastaan myös viileitä/kylmiä vyöhykkeitä. Uin mökkeilyn aikana melkein kymmenen kertaa. Kovin ennätys moneen, moneen vuoteen.

Olen jäätelön syöjä vain kesäisin. Lapsena en innostunut jäätelöstä edes kesällä. Kaikki maito aiheuttaa minulle melkein aina ikäviä vatsaoireita. Olenkin siirtynyt hylkimään / välttämään maitoa. Jäätelön kohdalla (en tykkää mehujäistä) maidottomuus korreloi usein vegaanisuuden kanssa. 

Olenko ihan ainoa olento maan päällä, jonka vatsaa maito korventaa niin, ettei edes laktoosittomuus auta? Jotenkin voisi kuvitella, että nykyisellä osaamisella maidoton menu (ja jopa vegaani menu) voisi olla aika helppo ja vakiokin juttu. Mutta onhan se välillä todella haastavaa löytää jäätelövalikoimasta edes yhtä vegaanista vaihtoehtoa 😲. Olemmeko me Suomessa edelleenkin niin vannoutuneita maidon kannattajia, ettei vaihtoehtoja juurikaan tarjota?

Kolmella kaveruksella on useampikin vegaani jäätelövaihtoehto. Magnumilla oli ainakin viime kesänä vielä mainio vegaani vaihtoehto - tänä kesänä en ole löytänyt sitä mistään.

Tänään mies toi minulle kaupasta jälkiruoaksi vegaanin jäätelön - olin aivan taivaissa ja himmeissä himmeleissä. Ihanaa, että noita herkkuja löytyy 💖

Tule, tule hyvä kesä...

Kesä on ollut hyvä. Olen saanut viileitä päiviä omiin tarpeisiini. Sade on hellinyt luontoa. Ja helle on ollut iloksi heille, jotka hellettä janoavat.

En yritäkään pohtia ja arvotella itse kunkin kesämieltymyksiä. Mutta se, että kesä suosii meitä kaikkia ei ole ollenkaan itsestään selvää. Eikä ollenkaan takuuvarmaa tulevaisuudessa.

Me lähdemme kohta (vuokra)mökille. Oma koti jää loma-asunnoksi muulle perheelle siksi aikaa. Mainiota kierrätystä tämäkin mielestäni. Toki se vaatii hieman ylimääräistä jääkaapin tankkaamista ja lakanoiden vaihtamista, mutta se on ihan iloinen tehtävä 🥳

Stressaan mökille lähtöä varmaankin enemmän kuin koskaan. Jotenkin jo matkalle lähtöä edeltävä pakkauspäivä sai unet sekaisin ja äkäisyyden pintaan. Silti tiedän, että itseni härnääminen näillä matkalähdöillä tekee minulle hyvää. Matkat ovat olleet aina ihania. Ja lähtöstressin tainnuttaminen tekee hyvää omalle jaksamiselle. Kaikki epämukavuusalueelle siirtyminen vahvistaa minua jotenkin. Sen näkee niin selvästi aina jälkikäteen.

Vuosi on ollut rankka, kuten aikaisemmatkin sisaruksensa. Nyt pitäisi malttaa pysähtyä miettimään, mitä ihan oikeasti haluan elämältäni jatkossa. Kesäloma on tarjonnut hyvän tauon kiireeseen ja mainion hetken oman itseni tarkasteluun. 

Olen käyttänyt paljon aikaisempaa enemmän aikaa kirjojen lukemiseen. Se on tehnyt minulle hyvää. Kuin paluuta juurille.

En edelleenkään ole mikään intellektuellin kirjallisuuden mallikuluttaja. Viihdyn lapsuuden ja nuoruuden tapaan kevyessä ja viihteellisessä kirjallisuudessa. Olen antanut itselleni luvan lukea juuri sitä, mitä satun haluamaan ja juuri silloin, kun satun löytämään sille aikaa.

Näin kauniina kesäaikana luen paljon ulkona. Se onkin ehkä parasta kesässä 🥰

Masentavia uutisia mediassa ja käpytikka naapuripuussa 💖

Heinäkuu on aluillaan ja kantarelleja löytyy jo ainakin pienessä määrin 💖 Se on ihanaa.

Uutiset kertovat kotimaisista ja kansainvälisistä ikävistä asioista oikein isolla tuutilla. Politiikan ja sotien lisäksi uutisaiheina on myös Euroopan jättihelteitä, kotimaan sadetta ja myrskyä, satunnaisia väkivaltatekoja ja perinteisiä kesähukkumisia. Ainakin siis.

Jos sitten mennään vähemmän kiinnostaviin aiheisiin, voin todeta, että hyttysiä on kaupungeissa vähemmän, mutta lehtometsissä niitä on aivan turkaisen paljon. Mustikat kypsyvät hiljalleen, ensimmäiset marjat ovat jo syötäviä. 

Huonosta ja epäterveestä johtamisesta on uutisoitu ainakin Priden ja Portugalin suurlähetystön kohdilla. Aika paljon täytyy henkilökunnan jaksaa huutaa ja vaatia ainakin näiden tapausten perusteella, että joku kuuntelisi ja jotain tapahtuisi. Huonosta johtamisesta eroon pääseminen vaatii paljon rohkeita ja isoja tekoja.

Minä kuulun siihen ikäpolveen, joka on vain satunnaisen tuurin mukaan saanut joskus oikeudenmukaista ja hyvää johtamista. Koska se (satunnaisuus) on ollut ihan ok. Toivon, että olen itse pystynyt omassa johtamisessani hieman parempaan. Omille virheilleen kukin taitaa kuitenkin olla melkoisen sokea. Kuka muka myöntäisi toimineensa epäoikeudenmukaisesti työyhteisössään (jotain yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta)?

Eriarvoisuuden ja ihmisten huonon kohtelun määrittelyä vaikeuttaa mielestäni sukupolvivastakkainasettelu. Kokonaisen ikäpolven syyttäminen vääryyksistä on helppo ja tavallaan luonnollinenkin ratkaisu joissakin tilanteissa. Se ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista, reilua eikä rakentavaa.

En voi mitenkään ottaa vastuuta koko ikäluokkani puolesta minun varhaisessa aikuisuudessani tehdyistä linjauksista ja päätöksistä. Enkä edes niistä nykyisyydessä tehdyistä huonoista päätöksistä.

Elämä ei ole läheskään aina reilua, mutta vastakkainasettelu ei paranna tilannetta mitenkään. Päin vastoin. 

Olisi mahtavaa, jos löytyisi paikkoja, joissa eri-ikäiset ihmiset pääsisivät työstämään yhdessä yhteiskunnan tärkeitä aiheita. Pitäisi ihan pakosti kuunnella ja sitten voisi myös käyttää oman puheenvuoronsa. Jospa jotenkin ymmärrys laajenisi kuuntelemisen ja keskustelun myötä. Ehkä olemme sittenkin samalla puolella? 💖

Käpytikalla on pesä lähellä. Poikaset ovat vielä liian pieniä pesän paikallistamiseen. Ehkä ihan pian poikaset huutelevat meille pesän sijaintipaikan tietoon 💖

Ihanaa heinäkuun jatkoa 💖

Keskikesä ja heinäkuu alkaa 😍

Kesäkuu on kahlattu läpi. Se olisi voinut olla lämpimämpi, mutta olisi voinut yhtä hyvin olla myös kylmempi. Yhtään ei tarvinnut onneksi käväistä äärirajoilla.

Suomen kesä on aika lyhyt - tai lyhyt - riippuen määritelmästä. Kesään kohdistuu aivan uskomattoman paljon paineita niin lomien, yhdessäolon kuin ylipäätänsä lämpöisyydenkin suhteen. Aina (tai aika usein) kesä ei kestä kaikkia noita paineita. Etenkään, kun osa odotuksista kohdistuu elämyksiin, onnellisuuteen ja hyvinvointiin. 

Hyvinäkin aikoina kesä ei useinkaan jaksa vastata kaikkiin sille esitettyihin odotuksiin. Ja sitten vähemmän hyvinä aikoina kesällä ei ole tarjota paljoakaan ihmisen murheisiin ja menetyksiin.

Jospa hellisimme puolestamme kesää asettamalla sille vain kohtuullisen paljon ja kohtuullisia odotuksia? Jospa suhtautuisimme kesään helpotusta tarjoavana lepohetkenä sen sijaan, että vaatisimme siltä ratkaisuja kaikkiin elämämme ongelmiin ja helpotusta kaikkeen yleiseen pahoinvointiin?

Jospa nauttisimmekin valosta, vaikka sää onkin surkea? Ja innostuisimme luonnon vihreydestä sen sijaan, että tuijottaisimme vain (harmaita) pilviä? Tai jos keskittyisimme liikenteen äänien harmittelun sijaan lähiluonnon ääniin ja elämään?

Voisimme ehkä hetkeksi irrottautua some-maailmasta ja digi-avaruudesta - nauttiaksemme tästä hetkestä ja läheisiemme kohtaamisesta. Ihan hetkeksi vain. Päiväksi, viikoksi tai peräti melkein kuukaudeksi. 

On aina yhtä mielenkiintoista huomata, mikä täyttää elämämme sopukan sillä tilalla, jonka vapautamme tuohon käyttöön 🥰

Tyttären kanssa vangitsemme yhteisiä hetkiämme keskustelun lisäksi valokuviin. Pojan kanssa emme tallenna kuvia, mutta keskustelemme senkin edestä.

Tässä ollaan juhannusaaton tunnelmissa 💖

Huomenna on jo heinäkuu. Iloa sinun heinäkuuhusi säistä välittämättä. Tämä on tämän vuoden ainoa kesä. Otetaan siitä kaikki irti 💖🤸‍♀️🌤🌼🎈🌷🥳😍🎺😇🤩🌹🦋.

Sukupolvitulkintoja ja pysähtymisiä luonnossa

Jotkin asiat ovat ehkä erilaisia eri sukupolville. Ensimmäisenä esimerkkinä mieleeni tulee ilmaisu "ensi torstaina" tai "ensi viikonloppuna".  Näiden kanssa ainakin meillä on pientä säätöä. Minulle ensi torstaina (kun tänään on tiistai) tarkoittaa ylihuomista, eli seuraavaa eteen tulevaa torstaita. Jälkipolvi vaikuttaa tulkitsevan sitä ennemminkin niin, että se tarkoittaa seuraavan eli ensi viikon torstaita. Silloin kun sovitaan tapaamisista viikolla on väliä eli nämä täytyy tarkistaa tarkoin.

Ensi viikonloppu ei heillä tarkoita juhannusviikonloppua, vaan sitä seuraavaa. Päin vastoin kuin minulla.

Uutisoinneissa minua hieman ahdistaa, kun joku "meinaa" tehdä jotain. Meinaaminen on minulle melkoista puhekieltä, enkä mielelläni törmäisi siihen sivistyneiden sivustojen sivuilla. Silti niin monella sivustolla meinataan sitä eikä meinata tätä. 

Voi olla, että tämä on vain minun inhokkisanojani. Silti se kirjoitettuna jotenkin särähtää ikävästi korvaan (vaikkei kirjoituksen kai pitäisi koskaan mitenkään osua korvaan?).

Miten sinä suhtaudut näihin minun ristiriitatermeihini? Ja miksi? 

Onko sinulla jotain omia ristiriitatermejä tai -ilmaisuja? Inhokkisanoja?

Tänä torstaina (nuorison mukaan ensi torstaina) minä vietän ylimääräistä vapaata eli vuosilomapäivää. Aion lepuuttaa kiireen piinaamaa päätäni ja helliä valmiustilaani, kertoa hellästi, että nyt voi valmiustilanikin hellittää ja rentoutua.

Jos säät sallivat, heilun jälleen kameran kanssa luonnossa. Se tuntuu olevan paras rauhoittajani ja kiireen pois -kytkijäni. Tähän aikaan vuodesta heikommassakin kelissä riittää jotain kuvattavaa. Jatkan myös lukemista, vaikka nyt käsillä oleva kirja ei olekaan niin mukaansa tempaava, kuin olisin toivonut. Kirja kerrallaan tätä maratonia eteenpäin 👍

Luonnon kukkia lammen rannalla. Pieniä pikkaraisia, mutta jotenkin hellyyttävän koskettavia.

Tytönkorento niittyleinikin kukalla.

Miten sinä nollaat kiireesi ja kierroksesi?

Miten keräät hyvää energiaa?

Ja miten autat itseäsi nukkumaan paremmin?

Ihanaa juhannuksen odotusta 💖

Kesän määritelmää ja laulujoutsenia

Kesä voi merkitä niin montaa asiaa. Joskus se määritellään kalenterin mukaan, joskus lämpötilan mukaan ja joskus vaikkapa omien lomien mukaan. Vielä kesäkuun ensimmäisenä päivänä minulle toivotettiin hyvää kesän odotusta. Minun kesäni alkoi jo kauan sitten, ihan en silti osaa osoittaa sitä oikeaa hetkeä, jolloin minun kesäni alkoi.

Mitä useamman kesän on elänyt, sitä laajempi on oma ymmärrys siitä, millainen kesä oikeasti voi olla. Sään, iloisten tai surullisten tapahtumien tahi vaikkapa kesätapahtumien suhteen. Ehkä tärkeintä onkin olla asettamatta lomalle kaikkia elämän pelastavia tavoitteita. Onneksi elämä on enemmän kuin vain se loma.

Hyvän kesän ja/tai loman määritelmät ovat aivan mahdottoman erilaisia. Yksi tykkää kuumasta, toinen kaipaa tasalämpöä. Joku haluaa lomaansa tapahtumia ja vilkasta elämää, kun joku toinen haluaakin rauhoittua ja levätä. Siinä, missä yksi tarvitsee todella pitkän loman rentoutuakseen ja palautuakseen, toinen haluaa tiiviimmän loman useissa pätkissä. Ihanaa, että olemme niin erilaisia 💖

Minulla on kunta-alan työntekijänä mahtavan pitkä vuosiloma. Se on minun työkokemuksellani kaikkiaan 38 päivää, joissa mukana ei ole lauantaipäiviä. Nuo ovat siis puhtaasti arkityöpäiviä. Kaikkeen hyvään tottuu todella nopeasti, mutta tätä pitkää loma-aikaa arvostan oikein isosti.

Kuuma kesäaika ei ole minulle mieluista aikaa, mutta silloin on töiden puolesta ihan paras aika viettää lomia. Omat haavelomat osuisivat kevääseen ja syksyyn, kun luonnossa tapahtuu paljon ja koko ajan. Toukokuu ja syyskuu ovat työn puolesta melkoisen varattuja, joten teen lomien kanssa enemmän ja vähemmän säätöä.

Valokuvaajana voisin ihan ilomielin maata jossain pusikossa aamusta iltaan ja lisää sen jälkeenkin ihan vain tarkkaillakseni ja kuvatakseni luontoa. Parhaat kevään ja syksyn kuvausajat odottavat varmaankin isoa elämänmuutosta, sillä nykyisillä työrytmeillä ristiriidat ovat isoja.

Työ asettaa myös oman vuorokausirytminsä, johon ei sovi ainakaan helposti aamu- ja yökukkumiset kuvaamisen kanssa. Himmailin kuvaamisen kanssa jo enemmänkin arjen selviytymisen kanssa seilatessa. Arki ilman intohimojen seikkailuja on kuitenkin tyhjää. Tässä täytyy säätää.

Laulujoutsenet ovat saapuneet jälleen naapureiksemme. Ihanat he, kukaan ei kumma kyllä valita kakkakasoista 🙄. Hanhien kanssa ei löytyisi tällaista ymmärrystä.

Ihanaa kesäkuun jatkoa 🥰

Mitä olet suunnitellut kesäkuulle?