keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Melkein keskellä ei-mitään

Mökkiloma on vietetty. Perinteitä on noudatettu ja oli oikein kivaa käydä mökillä 💖


Meillä ei siis ole omaa mökkiä ja olemme vuosikausia viettäneet viikon kesälomastamme vuokramökillä. Koskaan emme ole olleet kahdesti samassa paikassa. Niin kutsuvaa mökki-sijainti -yhdistelmää ei ole löytynyt, että haluaisimme palata kohteeseen uudelleen. Voi olla, että olemme olleet budjetin suhteen liian pihejä. Ehkä isommalla satsauksella olisi löytynyt jokin unelmapaikkakin. Mutta oikein hyvin olemme pärjänneet näinkin.

Nyt mökkeilimme Keski-Suomessa ja hyvin keskelle harvaan asuttua maatamme. Paarmat olivat kesäloman ajan hyvin näyttävässä ja pistävässä roolissa. Isompia ostoksia toteutimme lähiseudun suuremmilla paikkakunnilla: Pihtiputaalla ja Viitasaarella. Mökkimme sijaitsi Kinnulassa, joka on pieni kahden kaupan (Sale ja K-market) kunta.

Kinnulassa asuu noin 1500 asukasta. Kesämökkiläiset lisäävät kunnan asukaslukua kesäisin huomattavasti.

Lähimmissä isoissa kunnissa Pihtiputaalla (n. 40 minuutin ajomatkan päässä) asuu noin 3 700 henkilöä. Niinpä sieltä löytyi jo isompi ruokakauppa (K-Supermarket) ja Tokmanni. Alkosta puhumattakaan.

Viitasaarella on noin 6 400 asukasta. Sieltä löysimme myös pari kirpputoria muiden herkkujen lisäksi.


Koskaan ennen emme ole eläneet niin kaukana kaikesta (siis meidän näkökulmastamme). Reissun aikana tuli mietittyä syntyjä syviä ja elämän monimuotoisuutta. Miltä elämä tuntuisi täällä kaiken tutun ja totutun sijaan?

Se oli hyvää itsekeskustelua. Hämmentyneen alun jälkeen löysimme paljon hyviä kysymyksiä ja ihan kelvollista keskustelua niiden pohjilta 👍


Kinnulan keskustaan mökiltä oli noin viisi kilometriä. Meillä oli yhdet naapurit.

Kuvia mökköseltä:



Yläkerrassa parvella oli nukkumapaikat ja sängyt vielä neljälle, mutta me tulimme mainiosti toimeen alakerran tiloilla, joihin sisältyi yksi (pienehkö) makuuhuone.


Virittelin riippumaton hyttysverkkoineen varjoisaan paikkaan, joka ihan hetken kuluttua olikin taas jo auringossa. Takuuvarmaa varjoa emme mökiltä löytäneet.




Pixie-koira oli rantaa kiinnostuneempi mökin takapihasta ja sieltä avautuvasta mahdollisuudesta päästä mökkitielle. Valvottavaa riitti. Mutta Pixie oli kovasti tyytyväinen samoilumahdollisuuksiinsa.


Vesi oli rannassa ihon lämpöistä. Kauempana tuli vastaan myös viileitä/kylmiä vyöhykkeitä. Uin mökkeilyn aikana melkein kymmenen kertaa. Kovin ennätys moneen, moneen vuoteen.


Olen jäätelön syöjä vain kesäisin. Lapsena en innostunut jäätelöstä edes kesällä. Kaikki maito aiheuttaa minulle melkein aina ikäviä vatsaoireita. Olenkin siirtynyt hylkimään / välttämään maitoa. Jäätelön kohdalla (en tykkää mehujäistä) maidottomuus korreloi usein vegaanisuuden kanssa. 

Olenko ihan ainoa olento maan päällä, jonka vatsaa maito korventaa niin, ettei edes laktoosittomuus auta? Jotenkin voisi kuvitella, että nykyisellä osaamisella maidoton menu (ja jopa vegaani menu) voisi olla aika helppo ja vakiokin juttu. Mutta onhan se välillä todella haastavaa löytää jäätelövalikoimasta edes yhtä vegaanista vaihtoehtoa 😲. Olemmeko me Suomessa edelleenkin niin vannoutuneita maidon kannattajia, ettei vaihtoehtoja juurikaan tarjota?

Kolmella kaveruksella on useampikin vegaani jäätelövaihtoehto. Magnumilla oli ainakin viime kesänä vielä mainio vegaani vaihtoehto - tänä kesänä en ole löytänyt sitä mistään.


Tänään mies toi minulle kaupasta jälkiruoaksi vegaanin jäätelön - olin aivan taivaissa ja himmeissä himmeleissä. Ihanaa, että noita herkkuja löytyy 💖



5 kommenttia:

  1. Pirkka taisi tehdä myös vege jäätelöä. Onneksi itse pystyy syömään "normi" jäätelöä. Mutta vege versiot ovat tehneet valtavan harppauksen parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniin mökkipaikan olette löytäneet. Mutta paarmat eivät kuulosta kivalta. Minä syön jäätelöä vuoden ympäri sillä se on ykkösherkkuni.

    VastaaPoista
  3. Kivalta vaikuttaa mökki ja mökkilomanne. Paarmat ja itikat ovat tosin kamalia.
    Kutsuva tuo ranta. Nyt olikin hyvät helteet ja vesi lämmintä.

    VastaaPoista
  4. Vai Kinnulaan te tällä kertaa ”eksyitte”!😊 Oli varmasti rauhallista ja sai tosiaan olla omissa oloissaan, mutta luonnonkaunis paikka kuitenkin. Minulla taitaa olla sukulaisia Kinnulassa ja joskus olemme lapsuudenperheeni kanssa ajaneet sitä kautta, kun olemme menneet sukuloimaan Perhoon. Paarmoja on ollut tänä kesänä kyllä yllättävän paljon, minäkin olen ihan syöty😅

    VastaaPoista
  5. To rent a cottage is a smart move. You don’t have the expense and upkeep of owning one and you visit somewhere new each year. That’s a winning combination in my world.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!