keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Mitä kukaan ei kertonut vanhempien vanhenemisesta, kuten edunvalvonta - ja mausteena Kirsin pennut

On paljon asioita, joita ei ole ajatellut eikä niihin ole varautunut. Osan asioista on ehkä tiennyt tavallaan kuin otsikkotasolla, mutta arki menee iholle eikä lopu johonkin kellon aikaan. Se on ihan eri asia.

Kuten se, että vauvoista (parhaimmillaan) tulee murrosikäisiä. Oman lapsen murrosikää ei osaa kuvitella ajoissa, en minä ainakaan osannut. Onneksi meillä mentiin melkoisen kevyillä murrosiän haasteilla. Ihan riittävän vaativaa se silti oli minulle 😂. Tunteita ja äänen volyymiä aina välillä riitti.

Tietoa olisi varmaan ollut saatavilla, mutta kymmenvuotiaan lapsen äitinä minusta lapsi oli silloin aivan täydellisen parhaimmillaan, enkä halunnut ajatella tulevaa ja ottaa selvää. Ei ollut aikaakaan. Ruuhkavuodet olivat todella ruuhkaisia.

En myöskään tiennyt itseni heikkoja kohtia tiukassa kasvatustilanteessa. Minulla ei ollut toimivaa mallia, enkä ollut muutenkaan valmistautunut. Ruuhkavuodet.

Mahdottoman paljon siinä pääsi oppimaan itsestään ja kehittämään itseään. Mutta pahaa mieltä eikä traumoja ei ole jäänyt kenellekään, onneksi. Välimme kummankin lapsen kanssa ovat läheiset ja täynnä luottamusta. Mutta siis vauvakuumeen iskiessä en todellakaan ajatellut noin pitkälle 👍.


Vielä vähemmän olen ajatellut sitä, mitä tapahtuu, kun vanhempani vanhenevat. Emme ole olleet läheisiä, enkä ajatellut, että siitä ei kukaan välitä, kun apuani jossain vaiheessa tarvitaan. En edes ajatellut, millaista apua ikäihminen voi tarvita tullessaan heikompaan kuntoon.

Edunvalvonta on asia, mitä olemme pohtineet mieheni kanssa omalla kohdallamme. Pitääkin tarkistaa, mitä olemme saaneet aikaiseksi sen suhteen. Edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä itse, kun on vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. No, ehkä tuo mielen voima ja terveys riittävät. Kun vanhus (tai nuorempikin) syystä tai toisesta ei enää pysty hoitamaan asioitaan itsenäisesti, valtuutusta ei voi enää tehdä. Silloin täytyy hakea yleistä edunvalvojaa (jollei lähipiiristä löydy siihen tehtävään riittävän luotettavaa ja kaikille osapuolille sopivaa henkilöä). 

Edunvalvoja-asioiden käsittelyaika on noin kuusi kuukautta. Se on pitkä aika odottaa siinä vaiheessa, kun asiat eivät enää suju. Minun tapauksessani edunvalvontahakemus on pitänyt tehdä melkoisen lyhyen ajan sisällä molemmille vanhemmille. Laskujen hoito vaatii äidin allekirjoitusta, mutta muusta hän ei selviydy. Paikalle tarvitaan siis toinenkin aikuinen.

Isän hoivakotiin siirtyminen poikii erilaisia tilanteita, joihin on otettava kantaa, samoin äidin luona käyvät kotihoitajat. Ne ovat tosin niitä helpoimpia juttuja.


Hoidan isän postin siellä käydessäni. Äidin posti on hänen omissa käsissään. Onneksi kotihoitajat auttavat. Papereita silti unohtuu tai hukkuu.

Edunvalvojan määräämistä varten tarvitaan erityinen lääkärinlausunto. Se pitää toimittaa melko pikaisesti eteenpäin. Mukaan tarvitaan omainen, mutta kaksi viikkoa myöhässä löydetty ilmoitus ei jättänyt vapaapäivän järjestämisen kanssa pelivaraa. Toivottavasti lykkäyspyyntöön tulee suotuisa vastaus.


Niin paljon kaikkea, mitä en ole osannut ajatellakaan. Ja kaikkea, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Kuten lonkkahousut

Samaan syssyyn kuuluu tämä seurustelu ja yhteistyö sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät juuri aikaisemmin ole kuuluneet elämääni. Toivon, että muilla tilanne on helpompi. Etäisen lähisukulaisen kanssa harjoitettu yhteistyö on minun kohdallani kuitenkin vaikeaa, hankalaa ja jotenkin epäasiallista. Otan minun mielestäni epäasialliset kommentit ja vastaukset henkilökohtaisena, mutta kyseessä voi toki olla ihan vuosien varrella kärjistynyt puhetyylikin. Oli mitä oli, joudun käyttämään paljon ylimääräistä energiaa selvitäkseni keskustelutilanteista ja palautuakseni noista niin sanotuista keskusteluista.

Provosoidun vielä liian helposti. Vaikka olen kevään, kesän ja syksynkin ajan harjoitellut kovasti tunteitteni ja vuorovaikutukseni hallintaa, tässä mennään ihan liian usein ihon alle. Puolet viasta on minun. Pitää muistaa pitää se opittu etäisyys muiden tunnereaktioihin tai niitä muistuttaviin vuorovaikutustapoihin. Mutta puolet viasta sälytän kyllä sinne toiseen suuntaan. Asteikolla 0-10 vuorovaikutuksen asiallisuudesta tämä menee minun kategoriassani aika lähelle tuota nollaa. Ehkä vähän allekin. Toki nyt vain vertaan lähipiiriini, tuttuihini ja työkavereihini. Voi olla, että olen liian ankara.


Oletko koskaan löytänyt itseäsi tai läheistäsi näistä negatiivisista sukukekkereistä, joihin pääset kutsulistalle vain, koska sinulta halutaan jotain? Itse asiassa aika paljonkin. Miten selviydyit tai olet suunnitellut selviytyväsi?


Jos vanhempasi ovat vielä elossa ja terveessä järjen kunnossa - kannusta edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen. Elämä helpottuu sitten pahan tilanteen tullen teillä kaikilla ihan mahdottoman paljon!


Jotain vastapainoa kaikelle tuskalle tähän loppuun. Kirsin koiranpentu 🐕.


Tsemppiä sateisiin ja päivien lyhenemiseen!

13 kommenttia:

  1. Elät juuri nyt vaikeaa aikaa. Olen ollut dementoituneen isäni edunvalvoja ja mieheni oli myös muistisairaan äitinsä edunvalvoja, joten tuttuja ovat nuo asiat ja huolet omaisen pärjäämisestä ja kunnosta. Isäni kohdalla vaikeuksia tuotti erityisesti se, että hän oli tosi "supliikki"mies ja pystyi puhumaan ja käyttäytymään sillä tavalla etteivät hiukan vieraammat nähneet hänessä mitään muistivikaa. Aina painotettiin vaan itsemääräämisoikeutta, mikä tietysti on hyvä ja kunnioitettava asia, mutta ei aina tarkoituksenmukainen. Isälläni oli kaikkien muiden sairauksien lisäksi diabetes ja hänen olisi tietysti pitänyt syödä terveellisesti ja säännöllisesti. Mutta syöminen meni hänellä usein makeiden herkkujen naposteluksi eikä lääkkeiden otosta tullut mitään, saati hygienian hoidosta. Mutta kun oli se itsemääräämisoikeus, niin vaikea sitä tilannetta oli mitenkään saada muutettua. Kunnes tarpeeksi monen kaatumisen ja sairaalakäynnin jälkeen muutkin kuin me lähiomaiset, ymmärsivät että koti ei ollut tuolle yksinasuvalle muistisairaalle se paras paikka.
    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Tuo on vaikeaa, kun omaista ei saa lääkäriin tai hänelle ei muuten vain saa diagnoosia. Appi kieltäytyi aikoinaan jykevästi ja jäntevästi menemästä lääkäriin. Se itsemääräämisoikeus 👍. Nopeasti etenevä muistisairaus ei ehtinyt saada diagnoosia ennen kuin sepelveltimotauti katkaisi tien.

      En ymmärrä, miten anoppi enää olisi selvinnyt arjesta hänen kanssaan kotona. Tilanne oli todella vaikea.

      Isän alzheimer on todettu jo vuosia sitten ja nytkin hän kävi ensin kokeilujaksolla hoivakodissa, ennen kuin kotona ei sitten enää selvittykään ja isä joutui sairaalaan. Kyllä ruoka, lepo, lääkkeet ja hoiva ajallaan tekevät ihmeitä ainakin hänelle.

      Poista
  2. Tsemppiä Susanna. Se on rankkaa aikaa, joka opettaa. Minulle jätti jäljet, josta ei meinaa toipua. Mutta nyt se on onneksi koettu. Ehkä kun kotipaikka on myyty, jossakin vaiheessa, ei asiat muistu mieleen. En olisi uskonut miten paljon kaikki vaikutti meihin. Äiti sanoi, että meidän elämä tulee muuttumaan, niin kuin se teki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Aika tasoittaa onneksi. Keskeneräiset asiat pitävät ikäviä muistoja yllä, mutta onneksi nykyhetkin on menneisyyttä väkevämpää. Siitä kannattaa pitää kiinni.

      Omat kipeät kokemukset ovat jo paljon haalenneet tyttären vakavan sairauden ajalta (viime vuonna). Onneksi elämä kuljettaa eteenpäin 💖.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Niin paljon asioita vanhempien hoitamisessa on mennyt ihoni alle viimeisen kahden vuoden aikana, että taitaa kroppani jäädä lopuksi iäkseen kuhmuraiseksi.

    Sisareni laati edunvalvontapaperit kummallekin vanhemmalleni siten, että he olisivat olleet toistensa edunvalvojia. Aivan järjetön järjestely, koska kummastakaan ei ollut edes omien asioidensa hoitajaksi. Kun sisareni vuosi sitten lähti ovet paukkuen hoitoringistä ilmoittaen, ettei enää astu vanhempien kynnyksen yli, revin edunvalvontapaperit. Niitähän ei oltu viety maistraattiin vahvistettavaksi. Tuskin olisivat menneet läpikään, sillä maistraatti tarvitsee lääkärintodistuksen. Sen enempää äiti kuin isäkään eivät enää olleet siinä kunnossa, että heiltä olisi saanut allekirjoitusta uuteen edunvalvontapaperiin. Helmikuun alussa äiti kuoli ja isä sai paikan hoivakodista, joten ongelmat hieman vähenivät. Nyt olen pähkäillyt, laitanko isälle edunvalvojahakemuksen vetämään. Käsittelyaika on kuitenkin tuo mainitsemasi 6 kuukautta. Tähän saakka olen saanut asiat hoidettua, sillä hoivakodissa minut on merkitty isän asioiden hoitajaksi ja raha-asiat hoidan läppärillä verkkopankissa isän luona käydessäni, vaikka isä ei siihen enää millään tavoin osallistu.

    Laadimme mieheni kanssa edunvalvontapaperit kolme vuotta sitten, kun jouduimme seuraamaan naapurin rouvan ongelmia hänen miehensä jouduttua hoivakotiin. Mies oli puhe- ja liikuntakyvytön, eikä vaimo voinut myydä edes vuosia tallissa seisonutta autoa ilman miehen allekirjoitusta. Teimme myös listat tärkeistä asioista, kuten tilinumeroista, omistuksistamme, jäsenyyksistämme, tietokone- ja kännykkäliittymistämme, lehtitilauksista jne. Äidin asioita vuosia hoitaneena toki tiesin suurimman osan hänen sidoksistaan, mutta ihmisen itsensä laatima selkeä lista hoidettavista asioista on tarpeen vakavan sairauden tai kuoleman kohdatessa.

    Sairastumisesta ja kuolemasta on hurjan vaikea puhua silloin, kun voimme hyvin. Jos kokee itsensä ikuisesti terveeksi ja kuolemattomaksi, voisi itse kukin sentään läheistensä vuoksi varmuuden vuoksi laatia paperit pahan päivän varalle.

    Läheisen sairastuessa, joutuessa hoivakotiin, kuollessa on pakko olla jonkin verran tekemisissä sukulaisten ja muiden ihmisten kanssa. Myös sellaisten, joihin ei muuten ole yhteyttä. Valitettavasti niissä tilanteissa ihmisen raadollisuus paljastuu ja vuosien kaunat nousevat pintaan. Kuvittelin, että vanhempien vanheneminen, sairastuminen ja kuolema lähentäisivät esimerkiksi sisaruksia. Toisin kävi. Arvottomista kipoista ja kupeista lähtien ihan kaikesta on löytynyt riidan aihetta. Viidestä sisaruksesta meitä on neljä elossa. Minulla sisarussarjan vanhimpana on hyvä ja lämmin suhde nuorimmaiseen pikkuveljeen ja puheyhteys toiseksi nuorimpaan veljeen. Sisar teki pesäeron meihin muihin jo 20 vuotta sitten. Viimeisen vuoden hän on laittanut kapuloita rattaisiin niin tehokkaasti, että helpot ja yksinkertaisetkin asiat on hoidettu lakitoimiston välityksellä. Kun isästä aika jättää, loppuu myös viimeinenkin yhteydenpito osan sisaruksista välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Nuo pankkiasiat ovat arkisia ja niin vaikeita. Tällä hetkellä juoksutan isän laskut äidin kautta, joka valtuuttaa ne. Samalla autan äitiäkin hänen laskujensa hoidossa. En halua edes ajatella, mitä mutkia tässä voi tulla vielä matkaan. Tulee sitten, jos ja kun on tullakseen.

      Tässä on vielä isompana haasteena yhteistyö lähisukulaisen kanssa, joka ei kerro mistään, jollei tarvitse apuani. Eikä kysy mitään. Kaikki tietoni äidin edunvalvontahakemuksessa ovat väärin, koska hän ei voinut syystä tai toisesta tarkistaa tietoja minulta.

      Tuollainen perusteellinen prosessi edunvalvonnan ja muun suhteen minunkin pitäisi mieheni kanssa tehdä. Jotain on jo tehty, mutta paljon on tekemättä. Miehen salasanapolitiikka esimerkiksi on sellainen, ettei minulla on tilanteen niin vaatiessa minkäänlaisia edellytyksiä selvitä niistä 😂. Ei tosin ole sitten hakkereillakaan 👍.

      Jaksamista sinullekin 💖.

      Poista
    2. Netistä löytyy hyviä pohjia tärkeiden paperien tekemiseen. Muistiliitolla on mm. "Miten turvaan tahtoni" -opas, jota mieheni kanssa käytimme apuna. Todennäköisesti olet tällaiset jo löytänytkin.
      Tuo salasanapolitiikka on oma ongelmansa, joka meillä on vielä osin selvittämättä. Salasanoja kun muutetaan, niitä poistuu ja tulee lisää.

      Poista
    3. Kiitos näistä vinkeistä!
      Mieheni on ollut se aktiivinen toimija näissä ja minä heräilen tähän vasta nyt.

      Poista
  4. Toisaalta on luojan lykky, että ei osaa kaikkea ajatella. Voisi nimittäin jäädä sitten moni asia tekemättä. Mutta olihan se vähän jännä hetki, kun kahden tuhisevan paketin kanssa tulimme sairaalasta kotiin ja ymmärsi, että jotain näiden kanssa nyt pitää tehdä. Onneksi aika hyvin siinä vaiheessa antoivat ymmärtää, mitä tarvitsevat.

    Omaa vanhenemista tulee miettineeksi. Jälkisäädös on tehty, joten sen suhteen on selvät sävelet. Mutta pitää vielä miettiä, että miten ja ketä opastan siltä varalta jos voimat hiipivut äkillisesti.

    Aiheellisia asioita miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!

      Juu, ihan hyvä on, ettei kaikkea osaa ennakoida ja tietää 👍. Sitähän uupuisi taakan alle jo nyt.

      Poista
  5. Lonkkahousut ja edunvalvonta ovat valitettavan tuttuja minulle. Äitini edunvalvonnan kanssa meillä oli aikamoisia vaikeuksia. Edunvalvontapäätöksen jälkeen pankkitunnukset lakkasivat toimimasta ja pankin kanssa oli hirveästi ongelmia, ja jostain syystä edunvalvonta ja muutto uuteen hoivakotiin sotki kaikki äidin osoitetiedot joka järjestelmässä. Laskut olivat missä sattuu Isäni kanssa olemme ajatelleet tulevaisuudessa keplotella mahdollisimman pitkään ilman edunvalvontaa. Toki täytämme hakemuksen valmiiksi. Meillä toistaiseksi kaikki asiat sujuvat isän kanssa hyvin, isällä järki juoksee, olemme läheisiä ja olen ainoa perillinen.

    Itse olen tutustunut myös kuolleeksitoteamisen merkillisiin käytäntöihin, kun henkilö kuolee yksityisessä hoitokodissa ja vainajaa aletaan kuljettelemaan osittain omalla kustannuksella ruumisautolla pitkin pitäjää. Hautausjärjestelyt kuuluvat nykyisin myös osaamiseeni. Kaikkea tätä on käyty läpi yhden voimakkaan murrosiän kuohujen keskellä. Toivon vaan, että kaksi muuta lasta elävät murrosikäänsä vähemmällä turbulenssilla ja hengissä olevat isoisät pysyisivät vielä kunnossa ja pärjäisivät omillaan.

    Johanna totesi yllä hyvin, että onneksi ei tiedä kaikkea tulevaa etukäteen. Harvahan näihin asioihin mitenkään osaa varautua. Tilanteet otetaan vastaan sitten, kun ne tulevat.

    Tsemppiä ja voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen!

      Edunvalvojan myötä perhe siirtyy raha-asioissa taka-alalle. Mietinkin sitä, miten toimin isän laskujen kanssa, jos äiti saa edunvalvojan ennen häntä. Äiti on ollut tähän mennessä se laskujen valtuuttaja.

      Meillä appi kuoli aikoinaan meidän pihaamme ja siitähän seurasi ambulanssi, poliisit ja vihdoin se ruumisauto. Ruumiinavausta ja kuolinsyytä odoteltiin kesäloma-ajan myötä pitkään ja vasta sen jälkeen päästiin hautaamaan. Lapset olivat kuolinhetkellä paikalla. Onneksi lapsen mieli elpyy näistä suhteellisen nopeasti.

      Elämä vain on.

      Itse yritän helpottaa omien lasteni taakkaa siltä osin kuin pystyn näissä asioissa. Karsin tavaraa ja teen tahtoni selväksi. Mitä siihen sitten kuuluukaan.

      Poista
  6. p.s. jos olet ihmetellyt miksi en ole enää täällä pyörinyt niin syy ei ole sinun henkilössäsi, eikä sinun jutuissasi. Sattuu nyt vain olemaan niin että huomasin jossain vaiheessa koirakuumeen alkavan ja paikallistin sen esim täällä käymiseen. Vaikka postauksessasi ei ole edes Pixien kuvaa, et mainitse häntäänsä niin silti se nousee mieleen ja kaipaus jota en juuri nyt halua tietoisuuteeni, nosti päätään. Anteeksi että "ghostasin" itseni, olisin voinut selittää edellisen ja vasta sitten lopettaa seuraamisen. Olin vaan, niin kuin uusimpaa postaukseen kirjoitin, niin syvissä vesissä että energia kului pelkästään itseensä, ja itseni hiilaamiseen, parantamiseen, unohtui käytöstavat, yleiset kohteliaat protokollat ja ennen kaikkea vain katosin, olen kuitenkin saman aikaisesti Blogistaniassa.

    Äh, tuo koiranpentu se vasta alkaakin hiertämään ;D menee taas viikko että saa hau hau viut pois mielestä;) tulevaisuuteeni kuuluu koiruus, työnimenä Koiruus ;), siksi se alkaa sykkimään. Mut ei vielä, ehkä viisi vuotta? ei osaa sanoa mitä prossessit ottaa mut ei vielä maalle, koiraa, mummon mökkiä, myöhemmin.

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)

Lahti-päivä ja pohdintaa muistisairaan joululahjasta

Tässä vaiheessa elämää joululahjottavien lista on kutistunut pieneen osaan lapsiperhevuosista. Lisäksi läheisille riittää onneksi jo muutama...