sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Lisää tilhiä

Jos lauantai on ihana päivä, niin ei ole sunnuntaissakaan mitään vikaa ;-) Aikaisin herännyt poikani saapui ulko-ovesta eteiseemme samaan aikaan, kun sain takamukseni sohvalle heti heräämisen jälkeen. Koira oli sitä mieltä, että nyt kannattaa herättää isäntäkin oikein kunnon haukulla, mutta onneksi se tokeni pian - koira siis. Ja isäntä sai nukkua.

Mies herää viikonloppunakin aikaisin, käyttää koiran lenkillä ja laittaa sille ruoan. Tulee useimmiten sitten takaisin nukkumaan. Niin tänäkin aamuna. Harvinaisen aamuvirkulla tuulella ollut poikani yritti soittaa minulle jo kesken unieni. En vastannut, vaan käänsin kylkeäni. Mutta enpä siinä enää kunnolla nukahtanutkaan. Ja kun pääsin alakertaan, saapui poika jo palkkalaskelmansa kanssa paikalle. Meillä oli projektina uusia hänen verokorttinsa, Mitäpä muutakaan sitä haluaisi tehdä ennen silmien aukaisua ja aamukahvia? ;-)

Pihabongaus ei tuottanut tänään yhtään sen kummempaa tulosta kuin eilenkään. En tosin mitenkään vakavasti niitä lintusia laskeskellutkaan, Mutta olisin varmasti aloittanut sillä silmäyksellä, jos pihaan olisi saapunut jotain henkeä salpaavaa. Mustarastaasta sain pari puolivillaista kuvaa otettua. Se pysytteli epäkohteliaasti huonosti kuvattavissa paikoissa eikä tehnyt minulle mitään helpoksi. Minä puolestani en viitsinyt häiritä sitä, vaan odottelin, josko se tulisi melkein tyrkylle. Ruokailkoot rauhassa, kun on pihaan malttanut saapua. Ehtii sitä kuvia ottamaan myöhemminkin :-)

Eilisiä tilhikuvia on tarjolla tänäänkin. Tänään ehdin käydä niitä vähän tarkemmalla silmällä läpi. Mahdotonta porukkaa hosumaan. jatkuvaa häsläämistä ja istumajärjestyksen säätämistä ;-)

Kuusi näytti kauempaa ihan joulukuuselta ;-) Kovin kauniisti koristellulta kuuselta.


Latvassa oltiin välillä ihan siististi.


Ja sitten piti jonkun alkaa jo säätämään omaa paikkaansa...



Lähitarkastelu osoitti, että kuusen kävyt olivat kadonneet parempiin suihin. Käpyjä on ollut paljon ennen suursyöminkejä. Nyt oli vain rangat jäljellä.


Paikkaa piti vaihtaa puun latvasta tai oksasta toiseen tämän tästä. Osa lensi kuin viimeistä päivää. Minua ihailutti kovasti tuo tilhien kyky kökötellä oksalla kylmän rauhallisesti, vaikka lajitovereita suihkii aivan vierestä ohi kumpaakin puolta ;-) Todella kylmähermoista! Katso tilhi vasemmalla :-)



Tässäkin melkein kaikki tilhet kököttelevät, niinkuin mitään ei tapahtuisi, vaikka muutamat kaverit vetävät avointa liitoa ihan senttien päässä...


Ja tulihan sinne kuviin tietysti tällainenkin enkä tietenkään malta jättää sitä julkaisematta ;-) Lapsellista? Varmaankin :-)


28 kommenttia:

  1. Tilhipuu todella! Minäkin näin tänään 10 kpl, mutta ne kököttivät julmetun ison koivun latvassa. Eikö niillä koskaan oo nälkä?! Taitavat syödä niin aikaisin, etten ole koskaan siihen aikaan liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nämäkään syöneet - patsastelivat ja lentelivät vain ;-)

      Poista
  2. Todellakin kauniisti koristeltu joulukuusi. Hyvät kuvat jatkuvasta säädöstä. Hauska tuo viimeinen "pökälekuva"... vai oliko se sittenkin lunta? ;)

    VastaaPoista
  3. Eipä joulukuusi muuta kaipaisisikaan valot ja tilhiä joka oksalla! :=)

    VastaaPoista
  4. Vau, nyt on paljon tilhiä. Miten hyvät kuvat, varsinkin noita lentokuvia ihaillen katson kun itse ottamissani lentävät ovat yhtä suttua. Tänäänkin yritin taas kuvata lentäviä, oli jälleen täälläkin parvi lähellä.

    Ja lintubongauskaan ei oikein tuonut tulosta, samat keltasirkut edelleen ja muutama tintti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa riitti juuri ja juuri lentokuviin, lensivät niin ylhäällä :-)

      Poista
  5. Hienoja lentokuvia! En oo tienny, että tilhillä on tuollainen melkein punainen kolmio pyrstön alla. Merkillisesti merkittyjä lintuja kyllä ne.

    VastaaPoista
  6. Vauhdikkaita kuvia. Hauskaa tosiaan, että osa linnuista on tyynen rauhallisia, vaikka ympärillä liidetään ja lennetään vauhdikkaasti...=)

    VastaaPoista
  7. Eläissäni en ole näin montaa tilheä nähnyt - ehkä liikun väärissä paikoissa tilhibongausta ajatellen. Kiitos mainioista kuvista!

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia.
    Monikossa kaikki kaunistuu, vaikka onhan tilhi jo yksikössäkin kaunis lintu.. Mahtava määrä tilhejä, Ikinä nähnyt noin montaa yhtäaikaa. Mutta ei kai ne täällä kaupungissa tollai.
    Tokavika kuva on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne osaavat itseään esitellä - ja onhan niissä, mitä esitellä :-)

      Poista
  9. No jo on hurja määrä kaveruksia! :)

    VastaaPoista
  10. Onpas ollut tilhiä valtavasti. Niillä on iso parvi (meinasin kirjoittaa lauma).

    VastaaPoista
  11. Oi miten mahtava kuva jo on tilhijä en ole koskaan noin paljon yhdellä kertaa nähnyt Kyllä on kuusi
    komea :)

    VastaaPoista
  12. No nyt on tilhiä! Tilhillä koristeltu kuusi on kyllä upea näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisivat minun puolestani tulla koristelemaan kuusia useamminkin :-)

      Poista
  13. Komea tilhikuusi ja kuvat!

    Olen itse tänä talvena onnistunut vain kuulemaan tilhien äänen ja näkemään vilahdukselta parven.

    VastaaPoista
  14. Tuo ensimmäinen kuva on tosi hauska. Kuusi on todellakin kuin koristeltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tammikuussa enää joulukuusi, mutta tammikuusi kuulostaa jo kahden puun risteymältä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!