keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Lentoharjoittelua pienestä asti :-)

Ilta saapuu sukkelaan... ja minä olen vasta aloittamassa tämän kirjoittamista. Lyhyestä siis (tälläkin kertaa) virsi kaunis.

Illalla sateiden välissä kävin lintutornilla katsastamassa kurkipoikasten elon etenemistä ja kuikkimassa paljon kuvattuja närhen poikasia. Närhiä ei näkynyt, vaikka minut opastettiin melkein kädestä pitäen paikalle. Kuvaajapaljous oli ehkä antanut aihetta siirtymiseen johonkin muualle?

Kurjet kulkivat kaukana ja mielenkiintoisimmat tapahtumat jäivät edessä olevien puiden taakse. Kuvasin silti, ja joudutte katselemaan vähemmän laadukasta teknistä laatua kuvassa, jossa kurkiemo antaa lentoharjoituksia poikaselleen. Tarkkaan katsoessa näkyy kuvan vasemmalla puolella poikanen, joka juoksee emon perässä siivet samalla tavalla levällään. Aivan hurmaavaa luonnossa, tässä pieni maistiainen siitä (parempaa ei kuvallisesti syntynyt meikäläisen kamerassa).

Ihanaa kesäkuun jatkoa!


11 kommenttia:

  1. <3 :) Ja ajatella, että jotkut kahlaajat on jo muuttaneet etelään, ja jättäneet poikasensa selviämään omin nokkinensa pohjoiseen... toiset opettaa lapsiaan lentämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahlaajien emoista osa ainakin jättää pohjoisen pian ja jättää poikaset iskän huostaan. Aina rohkeata ;-)

      Onko sitten niitäkin, joista molemmat jättävät poikaset yksinään?

      Tässä sitä ollaan vasta kaikkea opettelemassa...

      Poista
    2. No kun isäntä kuvasi mustaviklon, ja etsin siitä tietoja, niin LuontoPortti sanoi " Vanhojen lintujen syysmuutto kesäkuun alun ja elokuun välillä, nuorten elo–lokakuussa". Tuntui ontolta, että ennen juhannusta on jo "syysmuutto"...

      Poista
  2. suloisen näköistä lento-oppia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se. Voisivat tulla vain vähän lähemmäs opettelemaan ;-)

      Poista
  3. Mallioppimista parhaimmillaan!

    VastaaPoista
  4. Kuvasta välittyy jokatapauksessa se tunnelma jota pääsit seuraamaan, varmasti hurmaavaa! Ei tuollaista joka päivä näe eikä monet meistä koskaan. Sinä onnekas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan täpinöissäni. Tänään on moni joutunut töissä kuuntelemaan ja katsomaan matkintaesitystäni ;-)

      Poista
  5. Voin vain kuvitella miten hienoa on ollut seurata tuota paikanpäällä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!