sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Yhtä juhlaa saaristossa

Viime viikolla kolmea työpäivää seurasi vielä kokous. Sellaisina päivinä ei paljon muuta enää irroitella. Mutta kun kesä etenee, kokoukset vähenevät. Iltakokouksia ei ole tulevalla viikolla ollenkaan, työpäivinäkin vain pari 'hassua'.

Meillä on miehen kanssa 30-vuotishääpäivä reilun viikon kuluttua, mutta aloitimme juhlinnan jo viikonloppuna saaristoristeilyllä. Laivalla Turusta Maarianhaminaan ja välittömän laivan vaihdon jälkeen heti takaisin. Saaristo on niin kaunista, voisin olla siellä kuvailemassa ihan joka ikinen päivä - ja yö :-)

Mennessä taivas loisteli sinisenä ja aurinko lämmitti. Takaisin tullessa pilvimassa täytti taivaan, mutta maisemat olivat silti todella kauniita :-)

Monia ihmisiä maisemat eivät kiinnostaneet ainakaan niin paljon, että se olisi estänyt syvään humalatilaan siirtymisen. Olimme keskellä kauneinta Suomea ja todella monet ihmiset eivät nähneet mitään ympärillään, vaan olivat jo alkuiltapäivästä vaarallisia tilanteita kerjäävässä sumussa ja humalassa.

Me nautiskelimme kuitenkin maisemista, hytin levollisesta suojasta, upeista ruuista ja hyvästä seurasta :-) Aiomme jatkaa juhlahääpäivän juhlistamista myöhemminkin, mutta nyt on päästy hyvää alkuun :-)










39 kommenttia:

  1. Saaristo on upea paikka. Hyvää Hääpäivää jo näin etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Jotenkin huikeaa, kun saaret ja rannat ovat aivan siinä lähellä...

      Poista
  2. Tuo on niin totta että hseimmat ihmiset eivät ole ollenkaan kiinnostuneita kauniista maisemista joita laivamatka tarjoaa. Itse olen sitä monta kertaa ihmetellyt ja vaikka laivalla asuinpaikkani takia joudun liiankin usein matkustamaan niin noihin maisemiin en väsy koskaan.
    Mutta me ihmiset tykkäämme erilaisista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustaisin kuitenkin luonnon kauneudesta nauttivia suuntaamaan matkaansa kesän tai syksyn aikana tuolle kauniille reitille :-)

      Poista
  3. Se on ihan totta , ihmiset ovat erilaisia. Rikkaus kaiketi. Hyvää Hääpäivää myös minulta.

    VastaaPoista
  4. Sattuipa mukavat risteilysäät :) Paljon onnea merkkipäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Häivähdys!

      Erityisesti edellisen päivän myrskyyn verrattuna meitä todella hemmoteltiin upealla säällä :-)

      Poista
  5. Ihanaa, että puolisoinesi arvostat maisemia ja jaat kauniita maisemakuviasi meille. Onnea hääpäivän johdosta.

    VastaaPoista
  6. Meri on aina hieno! Noille sumuun hankkiutuville olis ihan sama, vaikka laiva ei seilais minnekään vaan olis satamassa koko ajan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja onnittelut kolmikymmenvuotisesta avioliitosta! Ei ole mikään itsestäänselvyys sekään enää nykyisin.

      Poista
    2. Kiitos, RH!

      Edellisenä päivänä meri oli näyttänyt vielä kovin myrskyisää puoltaan, joten me saimme siihen nähden todella lempeän päivän :-)

      Poista
  7. Hyvää hääpäivää! Meren saarisokin on tosi ihana. Se on jotenkin erilainen kuin Saimaan saaristo, vaikka tämäkin on yhtä kallioinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirlah!

      Saimaa on minulle vielä tutkimaton paikka. Pitäisi ottaa aikaa ja tulla tutustumaan :-)

      Poista
  8. Hienot maisemat ja onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  9. Onnea Hääpäivän johjosta Hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  10. All the best for the 30 wedding anniversary and a beautiful cruise ship with beautiful scenery!
    Happy Day Elke

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea hääpäivänne johdosta! <3
    Me vietämme tänään 29.hääpäivää. :)

    VastaaPoista
  12. Onnea hääpäivänne johdosta ja paljon ihania vuosia teille lisää! Tuo saaristoreitti on tosi kaunis - ehkäpä nyt pitäisi tarttua tuumasta toimeen ja tilata vuosien tauon jälkeen tuollainen risteily.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Suosittelen saaristoreittiä lämpimästi :-)

      Poista
  13. Onnea helmihääpäivän johdosta! <3 Upeita kuvia!
    Muutama kesä sitten risteilin Turusta Naantaliin ja takaisin. Pidin maisemista kovasti.

    VastaaPoista
  14. Kauniit kuvat.
    Onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  15. Onnea! Niin se on, miten paljon kaunista jää huomaamatta niin monilta. Koskee myös luonnossa liikkujia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seita!

      Vielä kymmenisen vuotta sitten olin itsekin jotakuinkin sokea kaikelle ympäristön ja luonnon kauneudelle. Kun ryhtyy havainnoimaan, löytää paljon uutta ihanaa :-)

      Poista
  16. saaristo on kaunis. Onnittelut teille!

    VastaaPoista
  17. Kauniita merellisiä kuvia. Onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  18. kävin itsekkin juuri tukholman reissulla, minulla hieman erilaiset kuvat blogissa, on todellakin meri kaunis ja saaristo, usein tulee käytyä kun meren lähellä asuu.Onnittelut hääpäivästä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pike!

      Me emme käyneetkään tällä kertaa ihan Tukholmassa asti. Todella kaunis saaristo on sielläkin päässä :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!