maanantai 11. helmikuuta 2019

Matkalla El Chorroon

Toisena perilläolopäivänä kävimme läpi rannan asuinalueita. Aprikoimme, kuinka pitkäksi aikaa tänne voisi tulla talvea viettämään :-) Ihania rantoja löytyi Malagan molemmin puolin.

Meidän huudeilla oli tarjolla näitä 'pitkospuita', joilla käveleminen oli huomattavasti rantahietikkoa helpompaa.


Malagan itäisellä puolella ranta oli edelleen kutsuvaa :-) Ja vesi oli NIIN kirkasta!



Matkalla El Chorron kylään tie oli vuoristoinen ja maisema sen mukaista. Vuoristoa oli minun makuuni hieman liikaa. Vuoristo on ihanaa sopivissa annoksissa, mutta jatkuvalla syötteellä se ylittää rajani.


Parhaimmillaan näkyi samaan aikaan niin vuoristoa kuin mertakin :-)



Andalusian järvialue (klik) oli aivan omaa luokkaansa, sillä järviä Espanjasta löytyy huomattavasti vähemmän kuin koti-Suomesta.




Ja viimein El Chorron kylään ja sen upeaan rotkoon. Vesi valuu pienoisena purona rotkon pohjalla.


Patikoimaankin olisi päässyt. Ei kutsunut meitä juuri nyt. Päädyimme ruokailemaan näköalapaikan vieressä olevaan ravintolaan. Varsinaisella näköalapaikalla haisi pahasti pilaantuneelle. Ravintolassa tuoksui normaalille :-)


Lomaretken toinen päivä päättyi jotakuinkin tähän. Vielä yksi päivä jäljellä :-)

22 kommenttia:

  1. Mahtavat maisemat. Tuo näköalapaikka vaikuttaa mielenkiintoiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita ja erikoisia maisemia riitti näin suomalaiseen maisemaan tottuneelle.
      Seuraavan päivän maisemat olivat ehkä vieläkin pysäyttävämmät :-)

      Poista
  2. Mielettömän upea paikka. Tutustumisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehdottomasti.
      Ravintola oli hyvä, ei yhtään mitään moittimista.
      Hieman latteaksi jäi vaikutelma kuitenkin ennakko-odotuksiin nähden - tai seuraavan päivän maisemiin nähden.

      Poista
  3. Kylläpä on mahtavat maisemat tehdä patikointiretkiä ja tuollaiset puiset kävelytiet ovat mitä parhaita. Ei tarvitse koko aikaa olla hiekkaa kengistä tyhjentämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pitkospuita riitti kilometritolkulla. Hölkkääjiä oli liikkeellä erityisesti aamuisin ja aamupäivisin.

      Poista
  4. Oi tuttujau maisemia! Oon kävellyt caminiton läpi! Se on myös huikea! ☺️ Chorro ja tekojärvet myös niin upeita paikkoja itsessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatun nosto tuolle Caminiton reitille! Se olisi ollut minulle jo ihan liikaa eikä tuota aikaakaan minilomalla ollut kovin paljon varattu paikkaa kohti. Sitäpaitsi reitin alkupäässä oli todella ikävä haju - ei yhtään innostanut :-(

      Poista
  5. Upeita rantoja ja maisemia. Kyllä tuolla kelpaa kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli paljon monipuolisempi ympäristö kuin mitä osasin odottaa :-)

      Poista
  6. Onpa komea tuo rotko! Haluaisin ilman muuta päästä tuonne sillan päälle.😃

    VastaaPoista
  7. Onpa komeat maisemat. Vesi on todella kirkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllätyin veden kirkkaudesta!
      Näytti ihan puhdastakin puhtaammalta.

      Poista
  8. Onpa komeat maisemat!
    Sinua odottaa palkinto Kotipoluilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!