sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Uuden kokeminen auttaa haaveilemaan positiivisesti :-)

Vielä kuvia Rondasta ja El Tajo -rotkosta. Kyse on osittain ehkä kaipuusta takaisin, osittain kaipuusta vielä lomalle. Mutta enimmäkseen kyse on kiitollisuudesta sitä kohtaan, että olen päässyt näkemään ja kokemaan taas jotain aivan erilaista kuin mitä oma arkeni on. Ihmetteleminen ja ihasteleminen pitävät mielen virkeänä ja herättävät positiivista haaveilua. Haaveilu tekee ihmiselle hyvää, kunhan ei vain unohdu kokonaan omiin haaveisiinsa.


Varasin kalenteristani alustavasta kevään etätyöpäivät ja jopa ensimmäiset kesälomavaraukset. En ole töissä kenenkään esimiehen sijaistaja, joten minun kesälomatoiveeni toteutuvat todennäköisesti sellaisenaan. Varaus on taas kesän hiljaisimmalle jaksolle. Mutta nyt voin suunnitella kesälomaa, jos haluan :-)


En ole ollut koskaan mikään erityinen matkustelijatyyppi. Moneen vuosikymmeneen en matkustanut mihinkään ilman erityistä syytä. Toki siinä säästettiin samalla todella paljon hiilijalanjälkeäkin ;-) Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olen makustellut hieman matkustamistakin. Ihania paikkoja maailmassa riittää, vaatii hieman aikaa ja vaivaa selvittää, mitkä niistä voisivat oikeasti kiinnostaa itseään. On ajan, vaivan ja hiilijalanjäljen haaskaamista matkustella jonnekin vain muiden suositusten perusteella. Tai halvan hinnan perusteella. Ja upeita paikkoja löytyy ihan läheltäkin, kunhan vain viitsii lähteä, jos fysiikka antaa periksi :-)


16 kommenttia:

  1. Välillä tekee hyvää päästä kotoa pois;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta.
      Ihminen tarvitsee aina pientä muutosta, ajattelee siitä itse mitä tahansa :-)

      Poista
  2. Tuollaisessa paikassa lomailee mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tunsi itsensä pieneksi ja ajan pitkäksi.
      Siinä sai perspektiiviä :-)

      Poista
  3. Loma virkistää aina, lähti matkalle tai pysyi kotosalla! Minun lomani on ollut 18 vuotta aina samalla kohtaa elikkä alkanut juhannuksesta! Pidän kesällä pitkän loman. Kummallista kyllä vähän ahdistaa lomasuunnitelmat, kiva käydä jossain, mutta vielä kivempi tulla takaisin kotiin! Olen huomannut, että kelaan mielessäni vielä viikkoja jotain lomareissua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kotilomat auttavat väsymykseen ja kiireeseen.
      Uudistumiseen tarvitsen irroittautumista vakiympyröistä.
      Mutta rentoutumisen resepti on kaikilla erilainen. Pääasia, että tunnistaa omansa :-)

      Poista
  4. Parasta matkassa onkin usein sen suunnittelu, haaveilu edessä olevasta lomasta ja odotus. Maailmassa on tosiaan hirveästi paikkoja, joihin kuvien perusteella ihastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu ja kartoitus ovat ehdottoman tärkeitä osia lomasta minunkin mielestäni.
      Meillä toteutuksen suhteen improvisoidaan sitten hyvien suunnitelmien pohjalta :-)

      Poista
  5. Valtavan hienoja rakennelmia! Usein sitä ihmettelee, miten ennen on osattu rakentaa vaikka mitä kaunista ja vaativaa kehnommilla välineillä kuin nykyään. Miten nykyään siihen ei ole varaa, halua eikä taitoa? Vaikka eipä varmaan ollut siihen aikaan työsuojelusta, työehtosopimuksista, eläkkeistä ja työterveydenhuollosta niin tietoa. Kyllä nykyaika sentään työntekijälle on parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työntekijänä nykyiset olosuhteet ovat ehdottomasti paremmat, olen samaa mieltä :-)

      Poista
  6. Ihan huimaa kun katsoo ensimmäistä kuvaa. On siinä pudotusta alas, mutta varmaan mahtavat näköalat terassilta.

    VastaaPoista
  7. Upea paikka ja ihania kuvia. Luulen, että olisi pelottanut nuo pudotukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!

      Eivät nuo maisemat mitenkään erityisen rentouttavia olleet ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!