Elämä on muutoksia

Tänä viikonloppuna juhlittiin kouluissa valmistuneita ja kesäloman aloittajia. Nostan isosti hattua aina, kun nuori (tai vanhempikin) jaksaa opiskella itselleen uuden tutkinnon. Aina jostain löytyy jokin työ ja ammatti, joka itseä kiinnostaa. Jos sen oikean alan löytää itselleen vasta aikuisena, mikään ei ole estämässä ottamasta itselleen ja elämälleen uutta suuntaa. Maailma muuttuu niin vinhaa vauhtia, että yhä useampi meistä joutuu tai pääsee vaihtamaan ammattia elämänsä aikana kerran tai useammankin.

Minä kuulun niihin, joka ei ole koskaan löytänyt todellista kutsumustaan työelämässä. Silti olen päässyt tekemään monia todella mielenkiintoisia työtehtäviä. Edelleenkin tykkään opetella uutta ja pysyä ajan hermolla. Ja vieläkään en tiedä lopullista unelma-ammattiani. Mahdottoman paljon mielenkiintoista tehtävää keksin sen sijaan vaikka loputtomiin.

Minulle kehittyminen on maailman kiehtovimpia asioita. Uuden oppiminen ja uusiin asioihin hyppääminen ovat elämän mausteita. Toki mikä tahansa uusi ei kiinnosta, mutta rajauksista huolimattakin elämä on täynnä upeita mahdollisuuksia.

Blaa blaa blaa... Tiedän, että kuulostan välillä juuri tältä ;-) Vaan otetaanpa esimerkiksi luonto. Monet työkaverini olettavat usein, että olen ollut aina luontoihminen. Se ei pidä paikkaansa. Lapsena luonto merkitsi minulle pakkoreissuja hyttysten, paarmojen ja ilkeiden muurahaisten maailmaan. Piti varoa käärmeitä ja poimia perheelle mustikoita. Olimme usein matkalla metsän halki järvelle kalastamaan, mikä ei myöskään ollut lempijuttujani. Minun lapsuuden maailmani luonnossa ei ollut yhtään mitään kiehtovaa tai kiinnostavaa.

Rippileirille päädyin Lapin maisemiin. Kesäkuun alussa järven pinta oli melkein kokonaan vielä jään peitossa. Se oli kamalaa. Onneksi ei ollut vielä hyttysiä. Maailma supistui leirillä todella pieneksi. En yhtään ymmärrä, miksi hain tuolle leirille. Varmaan ihan eksotiikan kaipuutani ja tietämättömyyttäni :-(

Kun aloin seurustelemaan vakituisemmin, kävimme usein poikaystävän vanhempien mökillä. Tuleva anoppi opetti kanttarellien löytämisen saloja ja ajomatkoilla törmäsimme kerran ihaniin leikkiviin ketunpoikasiin.

Hankimme sittemmin purjeveneen ja kanootinkin, joilla tutustuimme kotimaan järviin. Näillä reissuilla tuli koettua melkein kaikkea maan ja taivaan välillä. Ihanaa, että ollaan jaksettu tehdä kaikkea :-)

Kosketukseni kasveihin alkoi kerrostaloasunnossa, jossa lisäsin kasveja pistokkaista ja siemenistä niin paljon että taimia oli pakko lahjoitella eteenpäin. Rivitaloon siirryttäessä painopiste siirtyi pienen pihan kasveihin. Vanhaan omakotitaloon muuttaessamme puutarhaprojekti siirtyi aivan uuteen potenssiin. Lapsia syntyi ja purjevene jäi pihaan telakalle. Puutarha oli minun luontoni. Jaoin sen pikkulintujen ja oravien (ja toki perheenkin) kanssa. Rusakotkin oli käytännössä pakko hyväksyä mukaan. Olin yhä lähempänä luontoa.

Sitten joskus (ehkä about vuonna 2009) ryhdyin tutustumaan digikameraan. Parikymppisenä ostin aikoinaan käytetyn järjestelmäkameran (filmikamera), jonka käytöstä innostuin, mutta jonka käyttäminen osoittautui aivan liian kalliiksi minulle siinä vaiheessa.

Mieheni digikameran kokeilun myötä koukutuin kuvaamiseen ja pian sen myötä myös luontoiluun. Silloin vasta alkoi luonnon opettelu ja tarkkailu. Ja sillä matkalla ollaan :-)

Kangasperhonen