sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Elämä on muutoksia

Tänä viikonloppuna juhlittiin kouluissa valmistuneita ja kesäloman aloittajia. Nostan isosti hattua aina, kun nuori (tai vanhempikin) jaksaa opiskella itselleen uuden tutkinnon. Aina jostain löytyy jokin työ ja ammatti, joka itseä kiinnostaa. Jos sen oikean alan löytää itselleen vasta aikuisena, mikään ei ole estämässä ottamasta itselleen ja elämälleen uutta suuntaa. Maailma muuttuu niin vinhaa vauhtia, että yhä useampi meistä joutuu tai pääsee vaihtamaan ammattia elämänsä aikana kerran tai useammankin.

Minä kuulun niihin, joka ei ole koskaan löytänyt todellista kutsumustaan työelämässä. Silti olen päässyt tekemään monia todella mielenkiintoisia työtehtäviä. Edelleenkin tykkään opetella uutta ja pysyä ajan hermolla. Ja vieläkään en tiedä lopullista unelma-ammattiani. Mahdottoman paljon mielenkiintoista tehtävää keksin sen sijaan vaikka loputtomiin.

Minulle kehittyminen on maailman kiehtovimpia asioita. Uuden oppiminen ja uusiin asioihin hyppääminen ovat elämän mausteita. Toki mikä tahansa uusi ei kiinnosta, mutta rajauksista huolimattakin elämä on täynnä upeita mahdollisuuksia.

Blaa blaa blaa... Tiedän, että kuulostan välillä juuri tältä ;-) Vaan otetaanpa esimerkiksi luonto. Monet työkaverini olettavat usein, että olen ollut aina luontoihminen. Se ei pidä paikkaansa. Lapsena luonto merkitsi minulle pakkoreissuja hyttysten, paarmojen ja ilkeiden muurahaisten maailmaan. Piti varoa käärmeitä ja poimia perheelle mustikoita. Olimme usein matkalla metsän halki järvelle kalastamaan, mikä ei myöskään ollut lempijuttujani. Minun lapsuuden maailmani luonnossa ei ollut yhtään mitään kiehtovaa tai kiinnostavaa.

Rippileirille päädyin Lapin maisemiin. Kesäkuun alussa järven pinta oli melkein kokonaan vielä jään peitossa. Se oli kamalaa. Onneksi ei ollut vielä hyttysiä. Maailma supistui leirillä todella pieneksi. En yhtään ymmärrä, miksi hain tuolle leirille. Varmaan ihan eksotiikan kaipuutani ja tietämättömyyttäni :-(

Kun aloin seurustelemaan vakituisemmin, kävimme usein poikaystävän vanhempien mökillä. Tuleva anoppi opetti kanttarellien löytämisen saloja ja ajomatkoilla törmäsimme kerran ihaniin leikkiviin ketunpoikasiin.

Hankimme sittemmin purjeveneen ja kanootinkin, joilla tutustuimme kotimaan järviin. Näillä reissuilla tuli koettua melkein kaikkea maan ja taivaan välillä. Ihanaa, että ollaan jaksettu tehdä kaikkea :-)

Kosketukseni kasveihin alkoi kerrostaloasunnossa, jossa lisäsin kasveja pistokkaista ja siemenistä niin paljon että taimia oli pakko lahjoitella eteenpäin. Rivitaloon siirryttäessä painopiste siirtyi pienen pihan kasveihin. Vanhaan omakotitaloon muuttaessamme puutarhaprojekti siirtyi aivan uuteen potenssiin. Lapsia syntyi ja purjevene jäi pihaan telakalle. Puutarha oli minun luontoni. Jaoin sen pikkulintujen ja oravien (ja toki perheenkin) kanssa. Rusakotkin oli käytännössä pakko hyväksyä mukaan. Olin yhä lähempänä luontoa.

Sitten joskus (ehkä about vuonna 2009) ryhdyin tutustumaan digikameraan. Parikymppisenä ostin aikoinaan käytetyn järjestelmäkameran (filmikamera), jonka käytöstä innostuin, mutta jonka käyttäminen osoittautui aivan liian kalliiksi minulle siinä vaiheessa.

Mieheni digikameran kokeilun myötä koukutuin kuvaamiseen ja pian sen myötä myös luontoiluun. Silloin vasta alkoi luonnon opettelu ja tarkkailu. Ja sillä matkalla ollaan :-)

Kangasperhonen

12 kommenttia:

  1. Ja todella mahtava matka onkin. Itse olen aina tykännyt olla metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami :-)
      Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa - tai jotain sinne päin. Lapsena opituilla asioilla voi olla vaikutus ihan kumpaan suuntaan tahansa. Olet saanut hyvät eväät :-)

      Poista
  2. Olet hienolla matkalla, siellä on loputtomasti opittavaa ja iloittavaa.
    Minulla on aika lailla samanlainen historia. Kerrostalolapsena toki leikittiin paljon luonnossa ja käytiin vanhempien kanssa marjassa. Kasveihin ja kasvattamiseen ei sen sijaan ollut minkäänlaista kosketusta ennen omaa rivitalopihaa ja sittemmin omakotitaloa. Voin sanoa oppineeni kaiken kantapään kautta. Olen täysin hurahtanut kasveihin ja puutarhaan ja luonto kaikkinensa on minulle hyvin tärkeä. Ihana matka, josta nautin joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between :-)

      Vaikka puutarhailuni ei ole tällä hetkellä aktiivisessa vaiheessa, kaikki aikaisemmin puutarhassa tekemäni ilahduttaa siellä edelleen.

      Poista
  3. Metsä ja luonto on aina ollut ihan paras paikka mitä voi olla;-)

    VastaaPoista
  4. Luonto ja metsä. Parasta mitä tiedän.

    VastaaPoista
  5. Varmaan monilla kaupunkilaisilla jää luontosuhde olemattomaksi. Harmi. Mutta onneksi moni löytää luonnon ihanuuden vanhempana. Itsekin aloin perehtyä tarkemmin luontoon vasta, kun ruuhkavuodet olivat ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääkaupunkiseudulla asuu myös läheisen luontosuhteen ihmisiä, mutta ehkä he ovat vähemmistö. Ehkä silloin lapsuuden perhe on ohjannut enemmän luonnon pariin kuin kaupunkiympäristö on pystynyt karkottamaan siitä.

      Poista
  6. Itsekin olen herännyt tutkimaan luontoa vasta parin viime vuoden aikana. Luonto inspiroi!<3
    Tuo kamera-asia on myös tuttu. Filmikameralla kuvaaminen tuli aikoinaan omiin vähäisiin taitoihini nähden liian kalliiksi, digikamera oli pelastus. Sen myötä tuli vapaus hurahtaa tallentamaan näkemäänsä, oli se totta tai ei. Leikkiminen ja kokeilu tuli mukaan, se kun oli nyt ilmaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on parempi herätä uusien asioiden äärelle myöhään kuin ei milloinkaan, näin se on :-)

      Digikamera antaa ihan erilaiset mahdollisuudet oppimiseen ja kokeilemiseen, ihan näin.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)