sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Pixie-koira mukana reissussa

Koira oli mukana reissussa matkailuautolla. Ensimmäinen päivä oli sille jännittävä. Auto oli sille ihan uusi eikä se malttanut juurikaan makoilla matkan aikana. Illalla olikin sitten väsynyt koira, etenkin, kun pysähdyspaikkakin oli sille ihan yhtä uusi. Mökkireissuilla on ollut vain kaksi matkapäivää ja monta perilläolopäivää. Nyt matkustettiin melkein jokaisena päivänä ja aina saavuttiin uuteen paikkaan. Mutta hyvin se alkoi alun jälkeen sujua.

Toisena matkapäivänä Pixie makaili paikallaan jo melkein koko ajomatkan ajan. Päätään se ei kuitenkaan laskenut lepoasentoon, nukkumisesta puhumattakaan. Pientä sinnittelyä koko ajan.

Kuvat ovat kännykällä napsittuja. Vasta jälkikäteen tuli ajatus, että tämähän oli ihan olennainen osa meidän matkaamme :-)

Tässä ollaan viittä vaille valmiina lähtöön.


Tässä istutaan turvavöissä lemmikkiketun kanssa.


Vielä ehtii kurkistaa ikkunasta ulos ennen liikkeelle lähtöä :-)


Matka sujui mallikkaasti ja valppaasti.


Ensimmäisellä leirintäalueella otettiin rennosti, pientä naisellista siistiytymistä ;-)




Toisen päivän aamuna suunnattiin Vaasan Raippaluodolle.


Siellä käytiin tietenkin jaloittelemassa koko porukalla.


Tässä vielä kuva viimeisen illan leirintäalueen rantakallioilta. Ollaan Pyhäjärven rannalla ja Pixie nauttii veden saalistamisesta aivan mahdottomasti :-)


Nautinnollista viikonlopun jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat kuvat ja postaus! Pixiestä oli varmaan kivaa kun sai katella ikkunasta ulos siinä pötkötellessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH :-)

      Pixie oli mahdottoman tyytyväinen, kun sai levätä pötkötellä ja seurata ulos samalla kertaa. Sitä herkkua ei ole kotona tarjolla (jollei sohvan selkänojalla makailua lasketa).

      Poista
  2. Ihanaa koiranelämää! Kyllä matkailuautolla on mukava matkustaa. Silloin kun meillä vielä oli koira niin pari kertaa vuokrattiin matkailuauto ja ajettiin Turusta pohjoiseen tyttären luokse sillä. Koiramme ei mennyt makuulle koskaan ajon aikana vaan istui koko matkan. Oli sitten ihan poikki matkan loputtua. Nyt tuntuu että olikohan se jo ihan eläinrääkkäystä. Toki matkan aikana yövyttiin pari kertaa joten nukkumaankin hän pääsi kun pysähdyttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se koira sitten lepää, kun tuntee, että on pakko. Meidän Pixie nukkuu paljon päivien aikana. Sen huomaa, kun tekee töitä kotoa käsin. Suurin osa päivästä menee nukkumiseen, samoin koko yö. Siinä on jonkinlaista suuntaviivaa sen unen tarpeelle :-)

      Poista
  3. Oi miten ihanat kuvat reissulaisesta♥

    VastaaPoista
  4. Pixie on ihana! Voi toista, oli varmaan koirallekin mukava päästä vähän katselemaan maailmaa ja varsinkin haistelemaan uusia tuoksuja. Ja turvallisesti turvavöissä. Kiitos näistä kuvista, tuli hyvää mieltä roppakaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!

      Tärkeintä sille on päästä mukaan. Ei tykkää siitä, jos muut lähtevät ja hän jää ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!