perjantai 2. lokakuuta 2020

Ihana, elvyttävä loma

Melkein viikko irti somesta ja kuvienkäsittelystä. Lomaa yhdessä miehen ja koiran kanssa, irtiottoa arjesta ja raskaasta vuodesta. Mahtavia maisemia ja sää oli mitä parhain. Olen elpynyt paljon, itse asiassa ihan huomattavan paljon.

Loma oli suunniteltu ja sovittu kalentereihin jo keväällä, kun päätimme lomailla kesällä hieman vähemmän ja lisää sitten syksyllä. Emme ollenkaan arvanneet silloin, kuinka ehdottoman hyvä päätös tuo oli.

Aloitimme Ähtäristä, siirryimme Tuuriin ja teimme pikaisen tutustumiskäynnin kyläkauppa Keskiseen. Vaasassa nautiskelimme Raippaluodosta ja Porissa Yyteristä sekä Reposaaren linnakepuistosta. Yövyimme myös Pöytyällä ja vierailimme Alastaron moottoriradalla. Tämä oli ensimmäinen matkailuautoreissumme koskaan ja opimme sillä paljon. Ehdottoman hyvä reissu, kiitos miehelle ja koiralle (joka kyllä jaksoi pitää aika ajoin todella kärsimätöntä ääntä, mutta enimmäkseen käyttäytyi ihan mallikkaasti).

Kuvia tuli otettua muutama ja vähän vielä lisää ;-) Sain kuvat juuri ladattua tietokoneelle, huomenna alkaa niiden selaaminen. Myöhemmin sitten lisää kuvia ja tekstiä lomamatkasta tänne blogiin. Huomenna palaan myös lukemaan muiden blogeja mahdottoman hyvän lomatauon jälkeen.

Syksyn kauneutta Vaasan Raippaluodossa.

Mahdottoman hyvää viikonloppua! Rentoudutaan :-)

13 kommenttia:

  1. Matkailuauto tuo vapauden valita reitit ja yöpymiset matkan edetessä. Ei tarvitse etukäteen suunnitella, istuu vain autossa niin kauan kuin jaksaa ja pysähty ihastelemaan hienoja nähtävyyksiä sitä mukaa kun eteen tulee! Teillä on ollut varmasti nautittava loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä matkailuauton vuokraaminen oli ensimmäinen ikinä. Siinä riitti opettelemista, mutta tyytyväisiä oltiin. Mahtava väline puolilevottomille vaellussieluille ;-)

      Poista
  2. Kuulostaa siltä, että loma on ollut sekä ansaittu että tarpeen & onnistunut. Voisiko sitä sitten enää enempää lomalta toivoa. Kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!

      Kun loma pilkkoo riittävän moneen osaan, jollain on todennäköinen mahdollisuus onnistua :-)

      Poista
  3. Hyvä juttu. Loma tekee aina hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt osui niin oikeaan hetkeen ja matkakin sujui ihan mahtavasti :-)

      Poista
  4. Härligt med en fin semester ! Husbil verkar vara en bra sak att hyra. Man blir ju verkligen flexibel och kan stanna var man vill.
    Trevlig helg !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack, Lasse!

      Hösten är varm och vacker. Underbar tid för en liten semester :-)

      Poista
  5. Ette varmaan hoksannu yöpyä Siikarannan leirintäalueella? Tultiin just sieltä, se on kyllä upealla paikalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siikaranta taitaa olla jo kiinni tähän aikaan - näin ymmärsin leirintäalueoppaastamme. Päädyimme Yyteriin, sillä se oli auki.

      Poista
    2. Siikarannan leirintäalueella ollaan yövytty pari yötä mökissä ehkä kymmenisen vuotta sitten. Mahtava paikka :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!