sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Kivunlievitystä ja keväistä lintujen touhua

Meillä on ollut aivan mahdottoman aurinkoinen ja kaunis viikonloppu. Autotiet ovat sulia, kävelytiet jäisiä ja märkiä. Tänään otin kävelylenkilleni jalkaani nastakengät, niiden kanssa ei tarvinnut juuri varoa. Vaikkei noita nastakenkiä tarvitse tavallisesti kuin muutaman kerran vuodessa, ne ovat noina muutamina päivinä niin hyödylliset ja arvokkaat, että niitä tulen säilyttämään kaapissani jatkossakin jatkuvasta pienestä raivaus- ja siivoussyyhystäni huolimatta.

Selkäkipuni on jonkinlaisessa hallinnassa kävelyn, hellän venyttelyn, särkylääkkeiden ja lämpötyynyn yhteistyöllä. Lisäksi apuna ja tukena on vielä Omronin lääkkeetön kivunlievittäjä. Laite on mieheni hankkima ja ollut aivan hirmuisen hyvä löytö. Tässä ei ole kyse maksetusta yhteistyöstä, ihan vain omia juttujani 😊. 

Venyttelyä olen tehnyt omien tuntemusteni mukaan. Ne eivät ole lievittäneet ikävimmän kivun aluetta, mutta ovat helpottaneet alkavia lihasjumeja siinä lähellä. Usein kipeää kropan osaa suojellessa tulee jännitettyä turhan paljon jotain muita paikkoja ja aiheutettua uusia jumeja ja kipuja sinne. Sitä olen pyrkinyt ehkäisemään. Yllättävän hyviä venyttelyohjeita löysin vinkin avulla Mobilatin sivuilta. Tässäkään ei ole mitään kaupallista yhteistyötä. 

Asiasta kukkaruukkuun: Kevään saapuminen näkyy ja kuuluu jo pihalla. Lauluvalikoima on monipuolinen ja melkoisen äänekäs. Linnut lentelevät edes- ja takaisin. Kuvattavaksi ne eivät juuri jää eikä minulle tällä hetkellä seisoskelu painava kamera kaulallani oikein sovikaan. Mutta kannattaa pysähtyä kuuntelemaan!

Tämä sinitiainen jäi hieman näkösälle pähkinänpuolikastaan hakkaamaan. Viherpeipot tyytyivät laulelemaan puiden oksien piiloista. Välillä silmä tavoitti jonkun niistä tunnistamista varten. 



Huomenna onkin jo maaliskuun ensimmäinen päivä. Siirrytään virallisestikin kevään puolelle, sillä ainakin minun laskuissani maaliskuu on jo kevätkuukausi 😊.

Upeaa alkavaa maaliskuuta!

P.S. Arvonta on avoinna vielä muutaman päivän...


17 kommenttia:

  1. Nastakengät ovat oivat oivallinen keksintö ja niillä itsekin liikun talvisin, kun tuntuu siltä, että liukkaita kelejä riittää.
    Kauniita kuvia olet ottanut. Ihanaa, että linnunlaulua jo kuuluu ja vähitellen myös lisääntyy.
    Tervehdyttäviä päiviä Sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Nastakengät lienevät ihan ulkona liikkumisen edellytys Suomen suven ulkopuolella 🤭.

      Poista
  2. Mun nastakengät ovat varastossa. Olen köpötellyt kuomat jalassa. Voisi ne huomenna hakea sisälle lämpenemään. Kyllä tänään oli jo auringossa niin lämmintä jo oleskella. Kevät, ihanaa!!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin! Nastakengillä on menty täällä jo monta päivää, eilen ne tosin kastui läpimäräksi kun piti kahlata umpihangessa. Paikoin on aurinko mettässäkin lämmittänyt ihan vedeksi asti. Tosin sitten kun menin kauppaan ja jaloissa olikin tavan kengät, meinasin liukastua kun olin tottunut että on nastat...
    Paranemisia sun selälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Jokakelin kenkiä ei taida olla vielä olemassa, joten kompromisseja joutuu tekemään 👍

      Poista
  4. Hienoa että kivunlievitys onnistuu ilman nappeja, laittavat siinä sivussa pään sekaisin. Hienoja tinttikuvia!! Tuo asiasta kukkaruukkuun, suomen kielen kaunein sana -sarjassa Mariska valitsi tuon kukkaruukun joka sitten jalostui muutama vuosi myöhemmin lauluksi Kukkurukuu, samalta levyltä löytyy ikisuosikki Liekki.
    https://www.youtube.com/watch?v=F6RBNnIseDE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sus'!

      Mielenkiintoinen avaus kukkaruukkuun - kiitos!

      Poista
  5. Sinitintit ovat ihanan touhukkaita. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
  6. Ihanan keväiseltä tuntuu jo. Tintitkin taitavat olla samaa mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuli ainakin meille vähän talvista takapakkia, mutta ei se onneksi vaikuta eläinten hormonitasapainoon mitenkään 😊.

      Poista
  7. Nastakengät ovat olleet harkinnassa, mutta tähän saakka olen tullut toimeen kenkiin kiinnitettävien piikkipohjien avulla. Ihan hyvin niillä voi kävellä pitempääkin matkaa. Siinä mielessä helpot kun voi ottaa pois silloin kun ei tarvitse varoa liukkautta tai kun pitää poiketa vaikka kaupassa ym.

    VastaaPoista
  8. Piikkipohjilla on kieltämättä puolensa. Minulla ei puolestani ole niitä ollenkaan, täytyy tyytyä siihen, mitä on 😊.

    VastaaPoista
  9. Itsekin hankin osittain sattumalta pitopohjakengät muutama päivä ennen liukkaiden kelien alkamista. Ovat mun ensimmäiset ja olen niihin tosi tyytyväinen. Olen siis kanssasi samaa mieltä, että nasta-yms.kengät ovat hyviä olemassa, vaikka niitä käyttäisi vain muutaman viikon vuodessa. Minulta olisi pari lenkkiä jäänyt tekemättä, jos noita kenkiä ei olisi ollut.
    Hyvä tietää, että on lääkeettömiä kivunlievittäjiä. Itsekin kierrän särkylääkkeet aina kun voin. Auttavatkin varmaan paremmin, jos niitä ei tarvitse käyttää jatkuvasti. Toivottavasti sinun sekkäkivut hellittävät ❤️. Ihana sinitintti. Eläimet ovat yksi parhaimmista asioista maailmassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!