lauantai 20. helmikuuta 2021

Vanhat joutsenet, paprika mikroaaltouunissa ja arvonta

Huomasin, että ulkoisen kovalevyn vaihdon yhteydessä viime kevään laulujoutsenkuvat olivat jääneet kopioimatta uudelle levylle ja huikean kuvamäärän vuoksi niiden käsittely oli jäänyt myös ihan kesken. Tänään latailin kuvia uudelle kovalevylle ja siitä edelleen Lightroomiin. 

Sillä aikaa ehti sitten tekemään vaikka mitä. Päiväunien lisäksi kaivelin tyttärestä ottamiani kuvia ja tein fasilitointiin sopivia kuvakollaaseja kuvakorttilämmittelyjä ja tavoitepohdintoja varten.

Laulujoutsenkuvista elvytin tällaisen edellisen maaliskuun lopun kuvan. 

Viikko sitten tuunasimme mieheni kanssa ostopitsan omilla lisukkeillamme. Minun puolikkaaseeni tuli paprikasiivuja. Paprikat eivät ehdi valmistua lyhyessä uunikäsittelyssä, joten pistin ne mikroaaltouuniin esikypsymään. Tuloksena oli kipinöitä ja poksuntaa. Paprikan palat kärvistelivät oikein tosissaan. Sama toistui uusinnalla ja toisellakin. Lautasen lisääminen astian päälle rauhoitti tilanteen. Nähtävästi raaka paprika (kuten jäätyneet hedelmät ja muutamat muutkin kasvikset) eivät sovellu kuumennettavaksi mikrossa sellaisenaan ilman kantta. Aivan uusi havainto minulle.

Tilasin itselleni islantilaisneulekirjan, sillä aihe on kovasti kuuma ja ajankohtainen. Selattuani kirjan totesin, ettei sydämeni sykähdä aiheelle ainakaan vielä nyt. Kierrätän kirjan siis eteenpäin arpomalla sen jollekin sitä haluavalle lukijalleni. Kirjan neuleohjeet eivät ole mitään perinneneuleita, vaan kirjan kirjoittajan omia ohjeita, tämä näin ennakkokaneettina. Tällainen kirja on siis kyseessä:


Arvonta on blogini lukijoille: joko kirjautuneille lukijoille tai muille vakiokommentoijille. Blogin lukijaksi saa liittyä milloin vain 😊.

Arvonta alkaa nyt. Jätä sellaiset yhteystiedot, joiden avulla pääsen tiedustelemaan osoitettasi mahdollisen palkinnon postittamista varten. Arvontaan voi osallistua 2.3. klo 22:00 asti. Arvonta suoritetaan 3.3. johonkin aikaan päivästä 😊.

Upeaa helmikuista viikonloppua! Pidetään korona kurissa!


14 kommenttia:

  1. Kysy Sus' -blogini kommenttikentässä osoite jos satun voittamaan.

    VastaaPoista
  2. Mukana ollaan, mukavaa talven jatkoa sinne. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Hmmm... millä perusteella ne sitten on Islannin neuleet, jos ne on kirjoittajan omia keksintöjä? Keksitty Islannissa ollessa? Voisko joku brasilialainen keksiä neuleita ja julkaista kirjan Suomalaiset villaneuleet? Mie en osallistu arvontaan, ei onnistu multa tuollaiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on kai asunut ja työskennellyt Islannissa ja nähtävästi sikäläisistä neuleista innostuneena kehittänyt omia versioitaan. Mutta eiväthän ne ihan islantilaisia ole 🤔.

      Poista
  4. Onpa upea kuva joutsenista. Kiva arvonta, kaunis kuva kannessa. Mukana ollaan: anneli.airola@hotmail.com - Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa, juuri näistä neuleista puhuttiin kahvitunnilla :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mahtava kuva joutsenista. Arvontaan en osallistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan neulekirjan arvontaan. Joutsen kuva on kaunis. salli.moilanen35@gmail.com

      Poista
  7. Joutsenet <3. Ihana kirja. Tässä pähkäilen, että niin ihana kuin tuo kirja onkin, niin en taida nyt osallistua arvontaan, koska sain juuri valmiiksi jämälankavillapuseron jonka tekemisen aloitin kesällä 2018. ..eli jos mun tahti on tämän :-D, niin on reilumpaa olla osallistumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on vallan hämäläinen tahti - et silti pärjää minulle 🤭 Ainakin neljä vuotta sitten ystävälleni lahjaksi neulomani pitsihuivi odottaisi vieläkin hapsujaan, jollen olisi kyllästyneenä heittänyt sitä syksyn siivouksessa pois 😂.

      Poista
  8. Mukaan kirja arvontaan . Ensimmäinen villapusero työn alla ja tekis mieli aloittaa toinen.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kuuden arvontaan osallistuneen kesken arvoimme neulekirjan ja kirjan voitti Sus'. Onneksi olkoon! Kirja lähtee postiin viikonlopun aikana 🎁.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!