lauantai 12. marraskuuta 2022

Sukkatehdas k√§ynnistyy ja onnea isille! ūüíĖ

Tänään kävin ensimmäisen kerran metsässä kahteen viikkoon! Sää oli kaunis. Vaikka aurinko jää melkoisen matalalle, kuusimetsän keskellekin osui auringon pilkahduksia. Tuuli oli reipas, sen lähinnä kuuli, metsän pohjaan asti tuuli ei yltänyt.

Kävelin rauhallisesti kuntoni mukaisesti. Enää ei löytynyt suppilovahveroita riesaksi asti, mutta välillä vähemmän ja välillä enemmän. Metsässä liikkuminen oli kuitenkin päivän tärkein juttu. Suppikset olivat ihan kiva lisä päivän agendaan.

Kaksi kaunista kantarelliakin löytyi. Täytyy käyttää ne jonkin ruoan jatkeeksi.


Toinen mieltäni ilahduttava seikka on se, että sukkatehtaani on vihdoin kesän jäljiltä käynnistynyt. Koronaviikko pysäytti täysin juuri käyntiin lähteneen puuhastelun. Olo oli vain aivan liian väsynyt mihinkään ylimääräiseen.

Nyt sain kuitenkin ruskeat valepalmikkosukat valmiiksi, samoin pojan sukat makoilevat odottamassa päättelyä vaille valmiina. Puikoilla heiluu tällä hetkellä tyttären korallinpunaiset sukat. Hetken sain etsiä, ennen kuin oikean värinen lanka löytyi.


Seuraavat sukat teen entiselle ty√∂kaverilleni Marialle. Lanka on hankittu jo ajat sitten. Tekemist√§ vaille valmis projekti siis ūüĎć.


Yskä riivaa vieläkin oikein kunnolla. Toisinaan pystyn hyvinkin viettämään muutaman tunnin vain muutaman yskäisyn kanssa. Sitten tulee se mahdoton ryöpytys, joka ei pysähdy yskänlääkkeelläkään. Vähän hetkeksi rauhoittuu ja sitten puskee taas päälle. Tuntuu, ettei saa yskimisen välillä hengitettyä sisään, mutta ei se vain ilman hengittelyäkään pelitä. Olen siis riemuisaa seuraa nukkumaanmenoaikaan. Pidän hereillä varmaankin naapuritkin, miehestäni puhumattakaan. Tänään kävin lyhyesti kaupassa maskin kanssa - reissu jäi lyhyeksi pakottavan yskän rähinän vuoksi. Ensi viikolla pitäisi käydä toimistolla. Toivon, että matkat ja perillä oleminen sujuvat kunnialla.


Toivottelen oikein hyv√§√§ huomista is√§np√§iv√§√§ kaikille! Meid√§n lapsillamme on ainakin ihan mahdottoman hyv√§ ja v√§litt√§v√§ is√§. Se on helpottanut √§idinkin hommia ūüíĖ.

8 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla että olet parempaan päin. Kokeile pikkulusikallista hunajaa yskään. -e-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana neuvo, kiitos!

      Hunaja-allergikkona joudun j√§tt√§m√§√§n t√§m√§n varmasti muille oikein toimivan neuvon v√§liin ūüėě.

      Poista
  2. Mie käytin kans hunajaa koronayskään. Siihen uupumukseen ei sitten ollutkaan lääkettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunaja-allergikkona en uskalla koskea hunajaan (onnekseni en siit√§ tykk√§√§k√§√§n). Uni auttaa uupumukseen aina v√§h√§ksi aikaa, mutta ysk√§ kontrolloi nukkumistakin aika tarkasti - liikaa ei tule rennosti nukuttua ūüėě.

      Taidan huomenna nöyrtyä ja varata ajan lääkärille. Jokin reseptilääke varmaan jostain löytyy, jonka avulla pääsee nukkumaan jota kuinkin rauhassa ja ajamaan turvallisesti kotoa toimistolle ja takaisin.

      Poista
  3. Mukava kuulla, että olet jo toipumassa. Yskään kannattaa todellakin hankkia jotain tuhdimpaa lääkettä. Apteekin käsikauppayskänlääkkeet eivät taida auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Yskänärsytykseen olen löytänyt kohtuullisia käsikauppalääkkeitä, mutta muutenhan ne ovat vain turvautumista johonkin olemassa olevaan oljenkorteen.

      Poista
  4. Selvästikin olet jo toipumaan päin, kun sukkatehdas on käynnissä ja metsälenkkikin tehty.

    Minua vaivasi koronassa viime keväänä paha yskä. Yskänlääkkeistä ei ollut mainittavaa apua. Viimeisenä käytin lääkärin määrää Erdopectiä. En tiedä, että auttoiko se vai alkoiko tauti muuten vaan hiipumaan. Toivottavasti yskä hellittää pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Minun l√§√§k√§riss√§ k√§ynnill√§ uhkailuni tuotti tulosta - viime y√∂n√§ yskin vain muutaman kerran ja nukuin melkein koko y√∂n! Kyll√§ oli aamulla taivaallisen hyv√§ olla ūü•į. T√§n√§√§n p√§iv√§ll√§kin yskimist√§ on ollut todella paljon v√§hemm√§n kuin aikaisemmin. Muutama tunti saattaa hyvinkin kulua vain muutamalla ysk√§isyll√§ (toki sen j√§lkeen k√∂hit√§√§n sitten taas kunnolla).

      Valoisammalta n√§ytt√§√§ juuri nyt ūüėć.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)