keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Sukkatehdas puksuttaa - vanhemmuuden muuttuminen iän myötä ajatteluttaa

Tytär halusi (kainosti, mutta kuitenkin) korallinpunaiset matalavartiset sukat itselleen. Pikainen paikallinen tavaratalokierros paljasti nopeasti, ettei mitään korallinpunaista kuulu tämän syksyn trendeihin. Toki tilanne on myös se, että muita kuin Novitan lankoja on tarjolla melkoisen vähän ja harvoin.

Mistäs muualta kaikkea ei-trendikästä voi löytääkään kuin netin uumenista? Hyvin pian etsiskelyn ja langan tunnistamisen jälkeen löytyi nettikauppa, josta löytyi sukkalankaa mahdollisimman läheltä toiveväriä. Eikä hintakaan ollut paha. Ja näin jälkikäteen havaintona on, että toimituskin oli melkoisen ripeää 👍.

Lanka oli kuin olikin Novitan lankoja, muttei kuulu nähtävästi tämän syksyn valikoimaan. 100 gramman kerän hinta vaihteli eri kaupoissa noin neljästä eurosta noin kahdeksaan euroon. (Auts!)


Näistä siis tein tyttärelle sukat. Lankaa jäi paljon ylikin, joten lopusta voisi miettiä jotain asuun sopivaa 🤔.


Pojallakin oli sukkatarve. Kahdesta villasukkaparista toiseen oli tullut reikää. Tilalle tarvittiin varasukat. Ei mitään hienostelua, ihan perussukat vain. Ja hänelle tein tällaiset:


Ja yhdelle entiselle ihanalle työkaverille on ollut työjonossa vaaleat, normaalipituisella varrella varustetut sukat. Nyt ne odottavat tuossa postittamista. Varren pituus näissä 14 cm.



Viime aikoina olen miettinyt kovasti äidin (miksei isänkin) ja lapsen suhteen kehittymistä vuosien aikana. Sehän on kaikkineen kovin herkkä prosessi ja tarina. Matka hoivaavasta ja puolustavasta vanhemmasta mentoroivaan ja toista tasaveroisena aikuisena arvostavaan suhteeseen ei ole vanhemmalle yksinkertainen.

Helppoa ei taida olla myöskään vanhemman auktoriteettiaseman purkaminen nuoren näkökulmasta. Ja erityisesti niin, ettei suhteeseen luoda kiilaa, vaan tasapainoa ja arvostusta säädetään jatkuvasti enemmän kohdilleen.

Matkalla tarvitaan valtavasti uusiutumiskykyä ja -halua, luottamusta ja hallinnan tarpeen syrjäyttämistä. 

Ainakin itselläni äitiyden muuttuminen ja suhteen muuttuminen aikuistuviin/aikuistuneisiin lapsiin on ollut haastava, silti mahtava kasvun paikka. Huolehtiva emo ei minussa koskaan syrjäydy kokonaan, mutta nykyään se saa jäädä hätätilanteisiin. Monessa tilanteessa ja asiassa lapseni ovat jo melkoisen päteviä keskustelijoita ja sparraajia minulle. 

Miten niin pienistä ihmisen aluista voikaan kasvaa niin fiksuja, osaavia ja myötätuntoisia aikuisia ihmisiä? Siinä sitä on sukupolvilla aina ja ikuisesti ihmeteltävää.


P.S. Jossain vaiheessa herätään ihmettelemään myös sitä, kuinka ikääntyvät ihmiset eivät sittenkään sammaloidu ja kuole omaan pölyynsä. Kuinka he kaikista ennakko-odotuksista huolimatta sopeutuvat uusiin olosuhteisiin aina uudestaan ja uudestaan, vaikkei kiihtyvyys olekaan samaa kuin nuorilla. Ja mitä kaikkea heiltä voi oppiakaan 👍

11 kommenttia:

  1. Hienoja ja hyvänvärisiä sukkia.

    Kaikilla meillä on oma luonteemme ja temperamenttimme
    vauvasta vaariin. Kaikissa suhteissa pidän tärkeänä
    molemminpuolisuutta. Tietysti iän mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ripranie!

      Molemminpuolisuus on mahtava täydennys tähän! Liputan ehdottomasti sen puolesta. Tyttärelle juuri sanoin, että tämä meidän juttumme on myös kaksisuuntaista - ei olisi hyvää minua, jos ei olisi häntä. Pojan kanssa herkistellään vähemmän 👍.

      Poista
  2. Akillekseen kolahti molemmat aiheet; sukat (joita en saa nykyään enää puikoille) ja vanhemmuus. Sinulle onnittelut molemmista suoriutumisesta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai pahus! Kolahtaminen ei ollut todellakaan yhtään tarkoituksena. Eikä hyvin suoriutuminenkaan.

      Itse asiassa olen saanut tässä vuosien aikana ihan useammankin kourallisen palautetta siitä, että suhteeni lapsiini olisi jotenkin 'epänormaali'. Olemme liian läheisiä ja jotain muuta. Eikä minulla ole hajuakaan siitä, millainen 'normaali' äiti-lapsi-suhde oikein olisi.

      Etelä-eurooppalaisissa yhteiskunnissa tiiviit perhesuhteet ovat kovasti arvostettuja ja normaaleja. Mutta meillä ne tuntuvat olevan ainakin jossain määrin pahoja - siis näin saamani palautteen mukaan.

      Jos siis kuuntelen psykologiaa opiskelleita tuttujani, olen huono äiti. Selvästikin oikea takertuja, kun lapseni vielä luottavat minuun. Heitä ei kiinnosta se, että meilläkin lapset ovat omien elämiensä ohjaajia, me vanhemmat vain tukena tarvittaessa - kunnioittaen ja arvostaen.

      Oman heikon äitisuhteeni vuoksi olen pyrkinyt olemaan erilainen äiti omille lapsilleni. Sekin voi olla ihan väärin.

      Vanhemmuutta ei voi kuitenkaan suorittaa. Hetket ja toisto merkitsevät. Eikä sitä voi arvottaa.

      Ja jos kaipaat sukkia, minä voin tehdä ne sinulle. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse 💖.

      Poista
  3. Upeita sukkia olet puikotellut taas! Ja niin tykkään noista pohdinnoistasi milloin mistäkin elämän alasta. Ihanaa, että sinulla on avoimet ja lämpimät välit lapsiisi, olet varmasti just passeli äiti heille!

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän, etteivät lankayritykset voi pitää miljoonaa eri väriä jatkuvasti tuotannossa. Silti harmittaa, kun perusvärejäkin on välillä vaikea löytää. Puhumattakaan muista väreistä. Käytän enimmäkseen Novitan lankoja, koska niitä on hyvin saatavilla ja niiden hinnasta edes osa jää Suomeen. Ja isoista hintavaihteluista huolimatta hinta-laatu -suhde on kukkarolleni sopiva. Lähikaupassa myydään Kaupunki-lankoja, joita en osta, koska ne valmistetaan Turkissa. Vältän voimakkaita kannanottoja somessa, mutta menköön tällä kertaa.
    Puhut kauniisti suhteestasi lapsiisi. Äidin rooli ei ole helpommasta päästä. Huomaan hyvin helposti luiskahtavani kohtaamaan lapseni "huolehtivana emona", vaikka kumpikin on fiksuja aikuisia ja tarvitsevat harvemmin opastustani. Välillä sentään tulee niitä onnistumisenkin kokemuksia. Pojan kanssa syntyy pitkiä ja mielenkiintoisia keskusteluja lähes mistä aiheesta tahansa. Tytär taasen luottaa tukeeni soittaessaan minulle, kun hänellä on syystä tai toisesta apea mieli.
    Lähipiirissäni on ikääntyneitä, jotka eivät todellakaan sammaloidu, eivätkä kuole omaan pölyynsä. Minusta se on hienoa ja rohkaisee ajattelemaan omaa ikääntymistä positiivisin mielin.
    Kiitos sinulle jälleen kerran mielenkiintoisesta ja rakentavasta pohdinnasta. Luen lähes kaikki postauksesi, vaikka en niitä aina kommentoikaan. Usein kommentoidessani ajatuksen virta on nopeampaa, mitä saan sanoiksi puettua.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Tämä löytämäni väri maksoi Novitan omassa verkkokaupassa tuplasti sen kuin löytämässäni toisessa kaupassa. Oli silkkaa säästöä, etten hankkinut sitä suoraan valmistajalta.

      Huolehtiva emo on minusta oikein passeli äidin rooli 💖. Tulen joskus vähän surulliseksi, kun vanhemmat näyttävät vieraantuvan lapsistaan ajan myötä. Etäisyyden ottaminen on terveellistä, mutta mielenkiinnon väheneminen on minusta surullista. Voihan olla, että niin sen kuuluisikin mennä, mutta minulla on sen kanssa ongelmia.

      En ymmärrä yhteiskunnan asennetta siihen, että aikuisten välille pitäisi rakentaa tietosuojan nojalla melkoisia tiilimuureja. Toisen auttaminen ja tukeminen on tehty vaikeaksi, vaikka kuinka kirjoiteltaisiin valtakirjoja. Läheltä tullut tuki on kuitenkin usein se paras ja vaikuttavin tuki vaikeissa elämän tilanteissa.

      Meidän ikäpolvemme ymmärtää vanhuutta tavalla, jota soisin valuvan myös nuoremmille ikäpolville. Jonkun pitäisi aloittaa ajatuksen valuttaminen eteenpäin 🌸.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)