keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Ulkona on harmaata, mutta ilo ja toiveikkuus ovat paikalla

Tähän aikaan vuodesta elämä puskee aika tiukasti. Työelämässä on ruuhkaa, kun kaikkea tehdään kuin viimeistä päivää - maailma yritetään tehdä valmiiksi yhtä monessa paikassa kuin missä työ (maailman valmiiksi saattaminen) aloitetaan alusta taas tammikuun alussa.

Aurinko piilottelee ja raskaat pilviverhot himmentävät lopunkin valon. Vielä on matkaa vuoden lyhyimpään päivään, mutta jo nyt aamut ja illat ovat pimeitä.

Taivaalta saattaa sataa jotain samaan aikaan kun lämpötila reissaa nollan molemmin puolin, jos ei ole jo päätynyt pakkaselle.

Kesälomasta on jo ikuisuus, voimavaratkin alkavat olla hieman heikossa hapessa. Lisäksi nurkan takana odottelee hyökkäysvalmiina kaiken maailman flunssa-, influenssa- ja koronapöpöt mahdollisia vatsatauteja unohtamatta. Tähän vuodenaikaan on ihan kohtalaisen haastavaa säilyttää ilo ja valo omassa elämässään.


Alla oleva kuva oli hohdokkaimpia kuvia marraskuun lopusta vuosi sitten. Nyt saan ison yskänkohtauksen, jos siirryn ulos. Lämpötilan vaihtuminen ja pienikin kropan liike käynnistävät yskän saman tien. Murtuneen kylkiluun vuoksi yritän välttää tilannetta. Tänä vuonna en ole käynyt siis kuvaamassa marraskuun loppua, mutta ehkä tämä on hyvä yleiskuva. 

Harmaata. Kylmyys tuo eksotiikkaa. Maisema näyttää erilaiselta. Kylmyys ja tuuli tuntuu luissa ihan jo kuvia katsellessa.


Harmaasta työtilanteesta huolimatta (olen siis mahdottoman työorientoitunut, vaikka yritän löytää hohtoa myös muualta) olen tänä syksynä löytänyt toivoa ja valoa jotenkin ihan sisäisesti. Tähän mennessä olen tarvinnut aina runsaasti ulkoista valoa harmauden tueksi (enkä vähättele sen merkitystä vieläkään), mutta nyt olen löytänyt ajoittain pienen sisäisen valon, joka auttaa marraskuun harmaudessa. Luotan sen auttavan minua vielä joulu- ja tammikuussakin.

Pieni sisäinen led-tuikkuni saa energiansa kohtaamisista ja mukavista ihmisistä 💖. Superisti ekstrovertit ihmiset eivät arvosta digitaalista yhteyttä ja vuorovaikutusta. Monille heistä fyysinen läsnäolo on kaikista terveysvaaroista huolimatta se ainoa oikea kohtaamisen tapa. Minä sen sijaan ilahdun kaikista välittävistä kohtaamisista. Johtuukohan se siitä, että olen kirjekauden ihmisiä? Minun nuoruudessani lehtien palstoilla etsittiin kirjekavereita. Lähetimme yläkoulussa ystäväni kanssa kirjeitä toisillemme joko kädestä käteen tai välillä ihan postitse. Ja ne kirjeet olivat pitkiä 💖.

Minusta kaikki välittävä kohtaaminen (tavasta ja tyylistä välittämättä) ovat upeita juttuja. Ne voittavat (puoli)välinpitämättömät lähikohtaamiset mennen tullen.


Toki, kun saan itseni tästä kuntoon ja kasaan, aion liikkua enemmän myös ihmisten ilmoilla. Mutta juuri nyt ja juuri tässä vajaassa, yskäisessä kunnossani olen kiitollinen siitä, etten ole lähikontaktien lisäksi vain lankapuhelimen ja kirjeiden varassa. Kehitys kehittyy välillä ihan hyväänkin suuntaan 👍.


Mahtavaa joulukuun alkua! Huomenna päästään joulukalenterien kimppuun 🎄.

12 kommenttia:

  1. Olen ihan kaipaillut niitä kirjeaikoja. Tosiaan pitkiä kirjeitä, mistä sitä asiaa löytyikin? Nykyään ei tunnu olevan mitään sanottavaa.
    Ei se haittaa, jos yks marraskuun loppu tai joulukuun alku jää kuvaamatta, uusia tulee aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, oliko kaikki niin asiaakaan 🤭. Mutta eihän se muukaan viestintä pelkkää asiaa ole.

      Ja olet oikeassa, ei yhden marraskuun lopun kuvaamisen menettäminen ole se isoin juttu. Ei enää näillä kilometreillä 👍.

      Poista
  2. Voi jukra. Tuli mieleen nuo kirjekaverit. Meillä piti myös saada ulkomainen kaveri. Minulla se oli Keniasta. Kuinka jännittävää olikin avata kirje! Toipumisia ja voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Minä kirjoittelin jonkin aikaa italialaisen Roberton kanssa, johon tutustuin käydessäni kummitädin luona Tampereella. Robertolla oli tyttöystävä ja suhteemme oli todellakin platoninen. Minä taisin olla 14 tai 15 vuotta vanha, Roberto muutaman vuoden minua vanhempi 😅. Että sellaisia muistoja 👍

      Poista
  3. Tunnelmallista joulukuuta ja joulun odotusta sinulle !

    VastaaPoista
  4. Meillä sai koulussa valita kirjekaverin ulkomailta ja minulla oli ranskalainen poika kirjekaverina ja jonkin aikaa kirjoittelimme. Hänen nimensä oli Joel Jule ja olen nyt myöhemmin yrittänyt etsiä häntä facebookista, mutta en ole löytänyt. Ja eihän sillä väliä olekaan, kunhan vaan uteliaisuuttani etsin.
    Toipumista sinulle ja mukavaa joulukuuta<3

    VastaaPoista
  5. Jää koristelee upeasti kivet ja rannat.

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)