Kolme päivää pysähtymistä oman itsensä ja työssä viihtymisen äärelle. Kiila-kuntoutuksen viimeinen jakso on meneillään ja tällä kertaa vietän koko jakson Helsingissä matkustamatta välillä kotiin Hämeenlinnaan. Palautumisaikaa jää eittämättä tällä tavoin paljon enemmän.
Jos sellainen tuuri kävisi, että sinulla olisi mahdollisuus päästä mukaan johonkin kuntoutusohjelmaan, suosittelen sitä lämpimästi. Ammattilaiset ohjaavat tärkeiden kysymysten ja taitojen äärelle . Samalla pääsee ryhmäytymään hyvän porukan kanssa ja saa voimaa sen ihanasta erilaisuudesta.
No niin. Kaikki eivät tietenkään pidä erilaisuudesta, se voi tuntua epämiellyttävältä tai ahdistavaltakin. Mutta erilaisilta ihmisiltä oppii aivan uusia näkökulmia ja samalla oppii paljon uutta myös itsestään. Ihan positiivisessa hengessä ja merkityksessä.
Milloin olet viimeksi keskittynyt useamman vuorokauden ajaksi omaan kehittymiseesi ja hyvinvointiisi? Se ei todellakaan tapahdu itsestään eikä tuosta vain sujahda arjen sekaan. Kuntoutuksessa se tulee eteen väistämättä.
Olen illalla kuntoutusrupeaman jälkeen käynyt jopa käynyt ostoksilla. Se ei kuulu suosikkitekemisiini, mutta silläkin on väistämättä oma paikkansa. Nyt on tullut muutama asia tehtävälistalta taklattua. Täällä pääkaupungissa on hieman monipuolisempi kauppavalikoima kuin kotona, joten ostoksiin ei kulunut kauaa aikaa, kun aloitti ostosreissun varmimmasta päästä ja siirtyi seuraavaksi varmimpaan ostospaikkaan. Toimistolle etätöistä palaaminen aiheuttaa pieniä paineita vaatekaapille, jota on tullut päivitettyä aika heikosti. Kauppaan siis.
Hotellin sijainti Pasilan aseman yhteydessä on pitkän matkan taittajalle ruhtinaallinen ilo. Ihan matkalla voi jättää ja noutaa matkatavaransa hotellin aulasta. Sitä paitsi paikalliseen ostoskeskuskseen pääsee suoraan hotellin aulasta ilman ulkovaatetusta. Näin pinellä vaivannäöllä minäkin maltoin käydä muutamassa kaupassa.
Näköalat ovat edelleen yhtä huikeat, vaikka tällä kertaa majoituin 'vain' 15. kerroksessa. Vaikka osa merestä jäikin näkemättä, paljon jäi nähtäväksi. Kaupunkikin osaa olla kaunis tästä perspektiivistä (no, toki muutamasta muustakin perspektiivistä).
Hotellihuoneeseen saapuessa piti ottaa taas heti valokuva. Näkymä on (vino ja) upea jopa pilvisellä säällä.
Vielä pieni videoklippi hissimatkasta. Maisemahissi on aina upea juttu. Nyt matkasin 4. kerroksesta (vastaanotto) 15. kerrokseen 👍.
Huomenna viimeisen kuntoutuspäivän jälkeen kotiin. Tämä pysähdys on tullut tarpeeseen. Muilla rintamilla kiireet jatkuvat, mutta nyt on taas hieman lisää energiaa ja eväitä tulevaan.

