Kuivaamista ja säilömistä

Suppilovahverot ja sammaleiset kuusimetsät ovat vieneet huomioni täysin tänä syksynä. Olen rentoutunut ja uudistunut metsissä. Ja kerännyt ennätyssadon sieniä :-)

Tänään työpäivän jälkeen kuvasin kuivattamiani suppiksia, mutta tähän nyt vain yksi kuva. Päivä on ollut täyteläinen ja aika on loppunut aivan kesken, kuten aina ;-)

Ostin lasisia säilytyspurkkeja, joihin voin kerätä kuivattuja suppiksia ja antaa lahjoiksi niitä arvostaville ihmisille. Meidän perheemme kuivattujen suppiksien varasto taitaa olla jo täynnä.

Ihanaa lokakuun jatkoa!

Syksyinen poutapäivä

Tänään vietin vuosilomaa seesteisen poutaisessa syyssäässä. Ja menin tietenkin metsään :-) Metsässä oleilu tekee minulle selvästikin hyvää, joten siellä kannattaa käydä jatkossakin säännöllisesti.

Useiden tuntien metsäharhailun tuloksena kannoin autolle suppilovahveroita henkeä salpaavan verran. Soitin ystävälleni kysyäkseni, kelpaisiko heille osa sienistä, sillä suppiksia oli AIVAN liian paljon. En vain malttanut jättää niitä metsäänkään :-) Ystävä suostui ihan suostuttelematta ottamaan osan suppilovahveroistani - näin me molemmat voitimme jotain :-)

Hirvikärpäsiä löysin itsestäni muutaman. Kotiin saavuttuani en ole löytänyt itsestäni yhtään salamatkustajaa. Jospa ensi yön matala lämpötila karsisi nuo ötökät metsissä minimiin. Toivoa sopii aina :-)

Vuosilomapäivien säästäminen syksylle on ollut yksi parhaista ideoistani ikinä. Ilman lomapäiviä syksyn kaikki kauneus hurahtaisi ohitseni tuossa tuokiossa, kuten on käynyt aikaisempina syksyinä. Tosin kymmenisen vuotta sitten en olisi voinut arvostaa syyspäiviä pätkääkään. Onneksi olen vihdoin löytänyt syksynkin ilot :-)

Lomapäivät antavat myös mahdollisuuden univelkojen peittoamiseen. Uneni on kulkenut ikävän epätasaista rataa syksyn ajan. Ehkä olen heittäytynyt liikaa kiireeseen. Niinkuin se toisi ihmiselle mitään hyvää :-(

Matka suppilovahveroon

Syksyinen sienikuume riivaa minua jo kolmatta vuotta peräkkäin. Sienien, lähinnä suppilovahveroiden, etsiminen ja löytäminen koukuttavat niin, ettei kamera ehdi mukaan. Kyse on paljon siitä löytämisen ilosta: Kun löytää yhden suppiksen, löytää niitä monta. Joskus aivan mahdottoman monta :-)

Mutta kyse on paljon myös vihreän metsän rauhoittavasta vaikutuksesta, sammalmättäiden paksusta jatkumosta ja parhaimmillaan vain luonnon omista äänistä. Löydän ehkä joskus tulevaisuudessa samanlaisen rauhan jostain muustakin luontoympäristöstä, mutta juuri tällä hetkellä juuri tämä on yksi parhaista hyvän olon resepteistäni.

Eräs työkaverini ihmetteli sitä, miten olen voinut muuttua niin paljon aikuisiällä: metsää kaihtavasta ja kauniita luontonäkymiä arvostamattomasta yksilöstä luontokeskeiseksi, jopa luontoa ylistäväksi luonnon vaalijaksi. Mutta kyse ei ole niinkään paljon muutoksesta kuin uuden löytämisestä. Jos et tiedä jonkin olemassaolosta, todennäköisesti et osaa kaivata sitä. Ja silloin vain priorisoit elämäsi sen mukaan.

Mutta kun löydät jotain kiinnostavaa, ehkä jopa mukaansa tempaavaa, tilanne ja mittasuhteet muuttuvat. Valinnan voi aina tehdä vain tiedossa olevien vaihtoehtojen kesken.

En ole ollut myöskään visuaalinen henkilö. Lapsena saatu perusteellinen palaute kasvatti minut käsitykseen, ettei mikään visuaalinen ole minun alaani. Päinvastoin: minun pitäisi pitää sormeni poissa tuolta alueelta. Asia oli ymmärretty kovin nopeasti. Mitäs lapsi siinä kyselisi - aikuisethan tietävät.

Olen rikkonut rajojani ja löytänyt elämään uusia kauniita sävyjä. En tiedä, missä järjestyksessä, mutta olen kuitenkin ylittänyt esteitäni, järisyttänyt ennakkoluulojani (ennen kaikkea itsestäni) ja tehnyt kokeiluja, yhä isompia ja rohkeampia (omassa mittakaavassani tietenkin).

Juuri nyt olen sekoitus vanhaa ja uutta. Ajattelen enimmäkseen uudella tavalla. Kriisitilanteet laukaisevat vanhat toimintamallit, eivätkä ne ole kovin hyviä. Kannattanee siis vältellä kriisejä ;-) Käyttäydyn ulkoisesti vanhalla tutulla tavalla - ihan harkitsematta ja miettimättä. Sieltä se tulee selkärangasta. Herätän selvästikin ristiriitaisia tunteita, mistä en yhtään, ollenkaan pidä.

Sen syvempiin syövereihin menemättä jaan kanssasi muutaman kuvan - suppilovahveroista tietenkin :-) Suppilovahvero edustaa minun silmissäni luonnon upeinta muotokieltä. Jokainen yksilö on silminnähden erilainen. Ja edustavat silti samaa lajia. Niinkuin me ihmisetkin.

Voihan hirvikärpänen!

Jos ennen olin absoluuttisen (ehdottoman) kriittinen hirvikärpästen suhteen, nykyään olen avarakatseisempi. Siedän rajallisen määrän hirvikärpäsiä, jos maisemat ovat sen arvoiset.

Hirvikärpäset poksahtelevat ilman varoitusta iholle kesken metsälenkin. Muutaman jaksaa ihan sienisaaliin toivossa. Isoja määriä hirvikärpäsiä ei kroppa ja mieli kestä mitenkään.Vähän on vähän. Ja enemmän on sitten enemmän.

Kun hirvikärpänen poksahtelee iholle ja vaatteille, elämys voi olla positiivinen, mikäli tunnistus osuus oikeaan heti alusta.

Jos motivaatio on suurempi kuin kammotus, motivaatio voittaa. Kannattaa kokeilla :-)

- Ai niin, ne kuvat... -

Ihana syksy metsässä!

Harva on käynyt Keijunmetsässä. Minä kävin :-) Se metsä oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Googletin netistä vanhoja metsiä ja tämä tuli yhtenä tuloksena vastaan tästä lähiseudulta.

Vanhoissa metsissä (etenkin kuusimetsissä) on tunnelmaa, joka virittää minut rentoutuneeseen ja hyvään fiilikseen. Sellaisella on aina käyttöä :-)

Metsässä on monenlaisia polkuja. Kapeat polut ovat usein eläinten tekemiä omia polkuja. Tämä oli selvästikin muurahaisten polku ;-)

Sammalmättäät ovat minun mielestäni NIIIIIN rauhoittavia. Näitä mättäitä voisi katsella kauan. Paitsi että suppilovahverokuume herää tällaisessa ympäristössä ja jalka alkaa vipattamaan eteenpäin ;-)

Kosteus ja hämähäkin seitit luovat upeita näkymiä. Niin ylhäältä päin...

Kuin alhaaltakin päin.

Ihanaa syksyn jatkoa!

Hyypiökalliolla

Kävinpä ihan kuvausressullakin. Tammelassa, Liesjärven kansallispuistossa. Kuvat ovat Hyypiökalliolta. Ja paljon oli erilaisia hyypiöitä paikalla ;-)

Maisemakuvauksessa maisema muuttuu hyvin vähän lyhyen ajan sisällä, on aikaa etsiä uusia kuvakulmia ja erilaisia asetuksia. Kuvaaminen on parhaillaan varsinaista kokeilukulttuuria ;-) Kotona näytöltä sitten näkee, mikä toimii loppujen lopuksi parhaiten.

Oikeaa kuvakulmaa etsiessä ei tule mietittyä maailman murheita. Ei edes omiaan. Keskittyminen johonkin jotakuinkin täydellisesti vapauttaa kiireestä, kurjuudesta ja velvoitteista. Ainakin siksi aikaa. Vapautuminen muusta tekee tilaa ja avaruutta omaan mieleen. Sen jälkeen on helpompaa ja hauskempaa hypätä taas johonkin aivan uuteen.

Tulihan minun suppiksia kerättyä tuoltakin reissulta, kun silmille hyppivät. Onneksi näin nuoren sienestäjämiehen, jolle keräämäni suppikset kelpasivat. Toivottavasti ilo oli molemminpuolinen.

Metsä mielen rauhoittajana

Olen heittäytynyt mukaan kiireeseen taas aivan liian isosti. Kiirehän ei lopu koskaan itsestään. Pahimmillaan se ahdistaa, parhaimmillaan viekoittelee imullaan ja onnistumisen mahdollisuuksillaan.

Onnistumisen fiilikseen tottuu kurjan helposti. Nautinnon raja karkaa niin kuin missä tahansa addiktiossa. Hyvään oloon tarvitaan aina isompi ja isompi annos. Edessä on ennemmin tai myöhemmin vääjäämätön pettymys.

Olen suorittaja. Olen ollut sitä kauan. Suoritan muunmuassa onnistumisia ja hyvää oloa. Se (suorittaminen) toimii vain harvoin. Mutta se ei ole minullekaan mitään uutta.

Jos menen metsään sienet mielessäni, matka päätyy suorittamiseksi. Jos saan venytettyä matkani tarkoituksen nautinnolliseen kiireettömyyteen, olen jo paljon paremmissa asemissa.

Siis metsään, jossa on kaunista, paljon sammalta. Ja niitä suppilovaveroita :-)