maanantai 28. syyskuuta 2015

Avioliittolain muutoksesta 1986

Sain tyttäreltäni viikonloppuna viestin, jossa hän kysyi, milloin olemme "iskän kanssa solmineet avioliiton". Normistihan sitä kysyttäisiin, milloin olette menneet naimisiin. Mutta tunnollisella oikeustieteen opiskelijalla termit tulevat luonnostaan niinkuin ne on lakiin kirjoitettu :-) Kyseessä oli avioliittolain muutos vuoden 1986 alusta ja sen käytännön soveltaminen.

Muistan itsekin, että meillä olisi vuonna 1987 naimisiin mennessämme ollut mahdollisuus aika tuoreeltaankin ottaa yhteiseksi sukunimeksemme myös minun tyttönimeni. Muut vaihtoehdot olivat kaksoisnimi ja miehen sukunimi. Meidän kaksoisnimemme olisi ollut hullunkurisen kamala eikä minulla ollut mitään kaipuuta ääkköselliseen omaan sukunimeeni, joten päätös oli vallan helppo. Vuosia myöhemmin naimisiin mennyt ystävä sai jo pitää naimisiin mennessään oman nimensä, vaikka siippakin halusi pitää omansa. Heidän sukunimiensä kohdalla ymmärrän kummankin identiteetin liittymisen omiin sukunimiinsä. Meidän sukunimivalintaamme tuollainen mahdollisuus ei olisi vaikuttanut mitenkään.

Ymmärrän hyvin, että naimisiinmenovuoden kertominen ei synkkaa yhtään minun 30+ -ikätarinani kanssa, mutta saahan sitä ihminen kuvitella ;-) Ei puhuta siitä sen enempää... ;-)

Viikon ensimmäinen työpäivä on selätetty. Junattoman päivän saldovapaa rasittaa joustavaa työaikaani ja pääsenkin tekemään säännöllisesti pitempää työaikaa, vaikka silloin saldovapaallakin tein "omasta valinnasta" tärkeimpiä töitä. Parempi ne oli kuitenkin silloin tehdä, vaikka nyt onkin maanantaisin vasta puoli seitsemältä illalla kotona - vielä monta viikkoa.

Ihanaa syysviikkoa, vielä eletään mahdottoman hyvää aikaa syksystä! Päivät lyhenevät, mutta nautitaan siitä, mitä on :-)


Ai kun olisi ollut jalusta mukana - olis voinut käyttää pienempää aukkoa. Nyt piti tyytyä siihen, mitä sai käsivaralta otettua. Vihreä renkaan jälki ;-)

18 kommenttia:

  1. Suoraa puita päin on ajettu, vaikka tyhjää peltoa olis riittäny :)

    Me arvottiin miehen kans, kumpi nimi otetaan, ja arpa osui mun nimelle. Pappi vaan oli vanhanaikainen ja ylipuhui miehen ottamaan kaksoisnimen, ja nyt sillä on 19-merkkinen sukunimihirvitys, joka ei tahdo mahtuakaan mihinkään nimiriville. Ja anoppi oli kauhuissaan ajatuksesta, että ei miehen nimeä otettaskaan perheen yhteiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ;-)

      Moni kaksoisnimen aikoinaan ottaneista tuttavista päätyi usein käytännössä käyttämään yhteistä nimeä. Ihan vain yksinkertaisuuden vuoksi...

      Minulle olisi tullut vain 16-merkkinen nen-nen-yhdistelmä ;-)

      Poista
  2. Monille nimiasia on elämää suurempi kysymys ja saattaa tosiaan tuoda tullessaan kammottavia nimi hirviöitä. Ymmärrän, jos jommallakummalla kummalla on harvinainen ja/tai erikoinen nimi, mutta miksi kinastella tavallisista virtasista. Ehkä nykyinen systeemi, jossa kumpikin puoliso voi säilyttää omat nimensä voisi olla paras. Oman naimisiin menoin aikaan piti ottaa puolison nimi tai kaksoisnimi. Valitsin puolison nimen, koska pidin siitä enemmän kuin omastani. Yhdysnimi olisi ollut liian pitkä ja hankala.
    Kesäihmisenä alan päästä syksyn makuun. Tänään ihasteli kurkien laulua ja tanssia taivaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen nimi, pitkät sukuperinteet tms. voivat olla vahvan sukuidentiteetin takana. Silloin aikoinaan oli sitten niitäkin tapauksia (kuten varmaan vieläkin ;-)), että naimisiin mentiin vähän aikuisempana ja työuraa oli tehty puolin ja toisin oman sukunimen 'alla'. Siinä vaiheessa sukunimen vaihdos on tuntunut kovin raskaalta oman identiteetin menetykseltä ja ymmärrän senkin.

      Me olemme mieheni kanssa sen sijaan näitä virtastyyppejä. Ei mitään järkeä kaksoisnimessä ja miehen sukunimi kuulostaa vieläkin omaan korvaan mukavalta :-)

      Poista
  3. Ihanan virallinen kysymys. ;))
    Polku suoraan keitaalle, hieno bongaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin mahdottoman virallinen ja muodollinen ;-) Kaikkea muuta kuin meidän välimme muuten :-)

      Ruoho on aina vihreämpää viljan toisella puolen :-)

      Poista
  4. Nykyään on niin monia vaihtoehtoja! Serkkuni vävy otti vaimonsa sukunimen, samoin serkkuni poika oman vaimonsa sukunimen. Olisin aikanaan mielellään halunnut pitää omani, mutta kuitenkin halusin vielä enemmän yhteisen sukunimen, siispä otin mieheni sukunimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että jonkinlainen sopiva ratkaisu löytyy itse kunkin parin tilanteeseen :-)

      Poista
  5. Tämähän on kaunis kuva. Mrr, minulta jäi se viljakuva taas ottamatta, no ehkä sitten vuonna 2086.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ehkä niitä viljakuvia saa otettua ennen sitäkin ;-) Vaikka rollaattorin kanssa viljapellon ääreen asettuminen kuulostaakin aika kiehtovalta kuvaustapahtumalta :-) Tavoitetta sitä olla pitää :-)

      Poista
  6. Ihania kurkikuvia. Syksyn ehdoton ykköstapahtuma tuo kurkien muutto. Kuvattavaa löytyy näköjään pellostakin, kun osaa katsoa sillä valokuvaajan harjaantuneella silmällä.
    Silloin, kun minä menin naimisiin 1978 oli vissiin pakko ottaa miehen nimi. Sain hirveän vaikean ulkomaalaisen sukunimen, mutta nuorena olin hieman leuhkakin siitä. Halusin päätä mahdollisimman kauas tylsästä lähiöelämästä Helsingin liepeillä, missä ei ollut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Risa!

      Syksyyn mahtuu niin paljon, kunhan ei sada jatkuvasti :-) Tänään ihailtiin työkokouksessa ikkunasta hanhiparvien lentoja. Ihan Pasilan kupeessa :-)

      Harva nuori taitaa haaveilla jäämisestä kotinurkilleen vielä aikuisena ;-) Näin ainakin meillä 'maalla'.

      Poista
  7. Uusi sukunimilaki hyväksyttiin eduskunnassa elokuussa 1985. Itse olen avioitunut v1989 ja sain pitää oman nimeni. Nimeäni en olisi vaihtanut, joten laki tuli kreivin aikaan, kasoisnimet ovat käytössä hankalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli melkein samoihin aikoihin olemme sukunimiasioistamme päättäneet :-) Eri mahdollisuudet vain. Valinnanvapaus on hyvä, vaikken itse olisi myöhemminkään toiminut toisin... :-)

      Poista
  8. Me mentiin avioon jo v. 71. Eli silloin ei tarvinnut moisia juttuja miettiä, kun oli selvä kuin pläkki, että se on miehen sukunimi..
    Mutta on se hyvä, että nykyään saa senkin asian itse päättää, jos vaikka sattuu olemaan sellanen sukunimi, että on vaikka jotain sukuhistoriaa, merkittävääkin, niin voi sitten sen pitää.
    Kaunis kuva on, vaikka vain viljapellostakin, mutta sinä nyt saat upean kuvan, ihan mistä vain!
    Hyvää viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Harakka :-)

      Sukunimi merkitsee meille kaikille eri asioita. Siksi valinnan vapaus on hienoa :-)

      Oikein hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  9. Mä olen aina inhonnut omaa sukunimeäni, sillä se ei tarkoita mitään. Se onkin keksitty nimi, koska "venäläisperäisestä" (oikeasti karjalaisesta) nimestä piti päästä eroon evakkosuvun aikoinaan. Töiden saanti oli paljon siitäkin kiinni. Olin ihan varma lapsena, että heti kun olen 18-vuotias hommaan hyvällä sukunimellä ja toinen jalka haudassa olevan vanhan miehen ihan vaan, että saan nimen pois! No, tulihan tuo nimi vaihdettua muutenkin, enkä mä yhtään tykkää kyllä tästäkään. Olen harkinnut ottaa mummoni tyttönimen. Nimenvaihdon pitäisi olla vallan simppeli juttu nykyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme kauan mietiskelleet sukunimen vaihtoa toiseen suvun sukunimeen. Sukunimen vaihtaminen on teknisesti varmasti helppoa, mutta läheisille se ei välttämättä ole yhtä helppoa. Siis niille, joiden sukunimestä aiot luopua...

      Poista

Kiitos kommentistasi!