torstai 15. joulukuuta 2016

Joulupuukeräys on ajankohtainen

Marras-joulukuu on kulunut vauhdikkaasti ja kiireessä. Maailma tehdään taas kerran valmiiksi joka rintamalla, jotta vuoden vaihteen jälkeen voidaan aloittaa taas alusta...

En ole ehtinyt kolmeen viikkoon valokuvaamaan mitään. Tai olisin ehtinyt, mutta päätin karsia tekemistä siihen määrään, josta selviydyn.

Upeita ihania kokemuksia kaikessa kiireessä oli mm. Hämeenlinnan nuorkauppakamarin joulupuukeräys, jolla kamari kerää joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Olen nuorkauppakamarin kunniajäsen ja pääsen osallistumaan valintani mukaan vuosien aikana niihin tapahtumiin, jotka todella koskettavat minua. Joulupuukeräys on ehkä kaikkein rakkain talkootyöni.

Vuosien saatossa lahjojen lahjoittajien ikähaarukka on laajentunut ja sydämeni pakahtuukin nuorten ja nuorten aikuisten antaessa oman panoksensa keräykseen. Iso, iso kiitos kaikille niille ihanille ihmisille, jotka ovat osallistuneet jo keräykseen. Keräys jatkuu kuitenkin vielä muuallakin kuin Hämeenlinnassa. Katso Hämeenlinnan keräyksen aikataulut fb:stä täältä ja tietoa muiden paikkakuntien keräyksistä löydät täältä.

Iso hali kaikille hyväsydämisille ihmisille! Juuri nyt on hyvä hetki näyttää hyvää tahtoa.


16 kommenttia:

  1. Hieno juttu. Jouluukeräys menee tärkeään kohteeseen, lapsille. Tampereella asuva tuttava juuri kertoi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantakasvi!
      On upeaa, miten hyvä tahto herää välillä oikein konkreettiseksi :-)

      Poista
  2. Joulukeräykset ovat niin tuikitarpeellisia, sillä valitettavasti eriarvoisuutta ja köyhyyttä on paljon tässä maassa. Minusta on oikein, että niin moni haluaa jakaa hyvää mieltä antamalla konkreettista apua.
    Siunattua joulunodotusta ja joulun juhlaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Meidän kaupungin sosiaalipuolelta on tullut viestiä, että avuntarvitsijoita on tänä vuonna erityisen paljon...

      Poista
  3. You have done wonderful volunteer work for the poor in your country, which is so important.
    I wish you a nice Christmas time!
    Greetings Elke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Elke!

      Good will is one of the most important things in Christmas :-)

      Poista
  4. Suomessa on paljon ihmisiä jotka tarvivat apua. Joulun aika on hyvä keräysten järjestämiseen. Upeaa työtä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, arvostan itsekin kaikkia hyvää vapaaehtoistyötä tekeviä ja järjestäviä. Osallistuminen on 'helppoa', järjestäminen vaatii vaivan näköä.

      Poista
  5. Moi. Ihmisten auttaminen on erittäin tärkeää. Olet kyllä tehnyt hyvää työtä. terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta, Matti!

      Onneksi meitä auttajia on paljon. Minun voimavaroillani yksin ei vielä paljoa saataisi aikaiseksi...

      Poista
  6. Hieno ajatus ja teko tuo joulupuukeräys. Minun täytyy tutustua siihen paremmin.

    Lohdullista kuulla, ettet ole ehtinyt kuvata. Itse en ole viikkoon piirtänyt ja se vähän on ahdistanut (kun olisin halunnut ehtiä), mutta uskoisin kiireen taittuvan tänä viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuodenaika on kuormittavaa... Ensimmäistä kertaa luovutin sovinnolla. Toisaalta ensimmäistä kertaa on ollut ahdistamatta tekemisen ja tekemättä jättämisen määrä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!