keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Silkkiuikkujen pesintää

Hieman kohtuuttoman kylmää hautoville linnuille ja linnunpoikasille tämä nykyinen keli, vaikken kaipaa mitenkään erityisesti menneitä helteitäkään. Säätiedotus lupaa kelin lämpenemistä uudelleen jo ensi viikonlopuksi ainakin tänne meidän leveysasteillemme. Toivottavasti linnut jaksavat sinne asti.

Tänään meillä satoi. Ei paljon, mutta jonkin aikaa siinä määrin, että auton tuulilasinpyyhkijät pääsivät ihan tositoimiin. Pitäisi hankkia uusi sademittari, että pääsisi paremmin seuraamaan sateen todellista määrää. Vanha mittari... ei ole enää toimintakunnossa :-(

Toisaalta kaupungin keskustan toisella reunalla tien reunat pölisivät kuivuuttaan. Aika paikallinen pilven repeäminen oli siis kyseessä.

Jos parina viime vuotena silkkiuikkujen pesintä ja hautominen ovat olleet takkuisia ja ensimmäistä poikuetta on haudottu jopa heinäkuun puolelle asti, niin nyt ainakin tällä silkkiuikkuparilla oli jo kaksi komeaa munaa. Silkkiuikkujen pesiä hautojineen oli muitakin, joten nyt ollaan vain aikaisessa.

Kuvat ovat viime lauantailta eli ihan kesäkuun alusta. Aurinko porotti ja lämmintä riitti.



Välillä puolisot vahvistelivat parisuhdettaan äänillä ja eleillä. Tämä oli erityisen tarpeen, sillä lahdella hengaili (näin oletan) kaksi sinkkukoirasta, joilla oli kovasti haku päällä.



Keli oli lämmin, joten munat jäivät hetkeksi itsekseen pesään, kun hautoja kävi sukeltelemassa ja vilvoittamassa itseään.


Välillä munia peiteltiin kosteilla kasveilla ja toinen emoista meni peiteltyjen munien päälle hautomaan.



Vahdin vaihdon jälkeen toinen emoista kaivoi peitellyt munat esiin ja kohotteli niitä suotuisampaan asentoon.



Sen jälkeen isot koivet läpsyen varovasti taas munia hautomaan :-)



28 kommenttia:

  1. Oi, onpa hienot kuvat hautovasta uikusta! Toivottavasti kaikki menee hyvin tällä kertaa. Täällä on noita uikkuja myös ollut samoissa puuhissa, mutta pahoin pelkään että myrskytuuli on hajoittanut pesät. Yksinäinen uikku tänään ui edestakain pesintäpaikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vain pitää peukkuja onnistumisen suhteen.
      Kelihän on heikentynyt lauantaista kovasti, enkä ole sittemmin ehtinyt käymään noita katsomassa.

      Poista
  2. Upea kuvatarina kauniista linnuista! Miten se sademittari meilläkin lähes joka vuosi hajoaa - ekat pakkaset aina yllättävät ja se siitä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se yllätys huomataan ikävän usein vasta keväällä, kun lumet sulavat :-(

      Poista
  3. Kohta on sitten pienokaisia siellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin ja pian nähtäisiin poikasia :-)

      Poista
  4. Hienosti olet päässyt kuvaamaan läheltä. Kiva, jos viime päivien myrskytuulet eivät ole haitanneet pesintää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en viimeisintä tilannetta tiedä. Täytyy käydä viikonloppuna tarkistamassa tilanne.

      Poista
  5. Oh my, beautiful Great Crested Grebe sitting on her/him.

    VastaaPoista
  6. Mahtava nähdä kuvia noin läheltä, siis täältä ruudun takaa.
    Kiitos hienoista kuvista.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti kohta pääset kuvaamaan pieniä poikasia;-)

    VastaaPoista
  8. Aika paljon on jo linnuilla näkynyt poikasia. Mutta tosi kylmää tällä hetkellä. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Toivottavasti pärjäävät näiden kylmien kelien yli...

      Poista
  9. Ohhoh. Upeat kuvat.Toivottavasti pääset kuvaamaan myös poikaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Pidetään peukkuja poikasten selviämiselle :-)

      Poista
  10. Upea dokumentaatio silkkiuikuista! Kiitos <3

    VastaaPoista
  11. Hieno kuvasarja kauniista linnuista.

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtava kuvasarja! Hienoa työtä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!