torstai 28. maaliskuuta 2019

Ja kevät saa :-)

Lumi on sulanut pihan auratuilta alueilta sekä havujen luota. Muuten jäpäkän kovaa lunta on vielä ehkä kymmenisen senttiä. Huomiseksi on luvattu yli kymmenen asteen lämpötilaa ja auringon loistelua, joten lumikerros huvennee reippaasti lisää.

Linnut laulavat ihanalla vimmalla eikä tänään koiran kanssa ulkona käydessä tarvinnut enää edes käsineitä. Hyvä niin, sillä minun käsineeni ovat nähneet parhaat ja melkoisen huonotkin päivänsä ja ovat melkoisen kuluneina ja rikkinäisinä valmiita pois heitettäväksi.

Pajunkissoja kuvatessani en vielä huomannut noita kuvan yläreunassa olevia hyönteisiä. Vasta koneella kuvia läpikäydessäni huomasin ne. Silmukin on siinä kohtaa kovasti nuukahtanut, näyttää siltä, että molemmat osapuolet eivät ole tässä yhteistyössä voittajia. Satutko tietämään, mitä nuo ovat? Jotain kirvojako ehkä?


Se siitä romanttisesta pajunkissakuvasta ;-)

Osmankäämi oli talven jälkeen vallan valmis luovuttamaan siemensatonsa maailmaa valloittamaan. Se näyttikin jotenkin valloittavalta :-) Taustalla auringon valossa kimaltelevaa juoksevaa vettä.


Liikuttavan näköistä oli myös puolukan versojen 'kaivautuminen' esiin jään alta.


Osanottoni kaikille, joiden jaksamista kevään saapuminen ja valon lisääntyminen rokottaa. Tiedän, että tämä ei ole kaikille sitä parhainta aikaa. Minussa tapahtuu kevään myötä onnellisuuden lisääntymistä. Jokainen valoinen hetki ja jokainen luonnon kevääseen heräämisen merkki tekevät minulle hyvää. Siksi hehkuttelen.

Iloa ja voimia kaikille!

20 kommenttia:

  1. Keväällä tahdon mennä hieman ylikierroksille ja se sitten aiheuttaa ajoittaista nuupahtamista! Kaikkea haluamaansa ei vaan jaksa tehdä. Eikä tässä edes nuorru, että parempaa olisi edessä. Kaunista on ollut päivällä, mutta kun pääsee töistä kotiin on ikävän harmaata keliä...huomenna ehkä parempaa edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli onneksi illallakin valoisaa :-)

      Keväällä on kyllä aina pieni ylikierrosten vaara ;-)

      Poista
  2. Enpä osaa sanoa mitä nuo pienet ötökät kuvassasi ovat.
    Odotan lämpimämpiä ilmoja kovasti. Uutisissa juuri sanottiin että täällä Ahvenanmaalla oli tänään kevään lämpimin päivä. No, vaikka asteet näyttävät mitä, niin tuuli viilentää säätä ihan aina, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merituuli kompensoi varmaan tehokkaasti teidän lämpötilojanne.
      Mutta silti: teillä on sentään meri!

      Poista
  3. En tiedä minäkään, mitä nuo ötökät ovat. Jotain muniako? Kaikenlaisia hyönteisiä varmasti on tulolla. En ole ennen nauttinut keväästä, mutta viime vuosina olen alkanut innolla odottaa jokaista merkkiä kevään etenemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että saat keväästä hyviä fiiliksiä :-)
      Se kun tässä etenee kuitenkin mitään kyselemättä.

      Poista
  4. Kyllä kevät on silti vuoden parasta aikaa, vaikka se välillä väsyttääkin. Osmankäämikuva on jotenkin niin hieno, monesti kuvaillaan vaan niitä "täydellisiä" - ja vedenkimallus kruunaa kuvan :)

    Tein jo viikkoja sitten niitä paperiruusuja raidan oksien päihin, mutta ei oo tullu vieläkään lehtiä. Vähän vaan yritystä joissakin yksilöissä. Yleensä kaikki pajut on niin helppoja silmutettavia, usein kasvattavat juuretkin maljakossa ollessaan. Nää tuntuu ihan kuolleilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Kummallista tuo raitojen käytös.
      Harvemmin tulee kerättyä mitään oksia maljakkoon (eli ei siis mitään kokemusta yhtään mistään). Korkeintaan omenapuun kevätleikkauksen yhteydessä (jos sellaisen muistaa tehdä) katkotut oksan päät saattavat päätyä maljakkoon.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No niinpäs on ollut!
      Menin kerrankin autolla töihin ja näin menomatkalla monen monta hanhiauraa :-)

      Poista
  6. Upea keväinen päivä. Säätieto lupaa taas jotain ihan älytöntä. Jopa 10cm lunta. Eiiiii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 cm on ihan kamalasti lunta :-(

      Toivottavasti sulaa saman tien ja sulattaa kaiken vanhankin mennessään.

      Poista
  7. Nuo pienet mustat ötökät saattavat olla toukkien esiaste. Olen myös itse törmännyt samoihin ötököihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, voisivat tosiaan olla jonkin hyönteisen munia...

      Poista
  8. Alkukevään kirkkaus ja valo ovat aina yhtä hämmentäviä ja häkellyttäviä. Miten siitä tunteesta voi vuodessa aina unohtaa jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä ja pimeä vuodenaika peittää muistoissa monen monta lyhytaikaisempaa ilmiötä.
      Toisaalta on ihanaa, että kevät jaksaa ilahduttaa vuosi toisensa jälkeen aina voimakkaasti :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!