maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kansainvälinen viikonloppu ja ihana kettu :-)

Meillä oli tapahtumarikas ja ruokaisa perheviikonloppu. Käytiin katsastamassa hämeenlinnalaisia ja vähän ei-hämeenlinnalaisiakin näkemisen arvoisia paikkoja :-) Sightseeing-listalla olivat lasten koulujen lisäksi Ahveniston moottorirata, Panssarimuseo (Hattula), Aulangon näkötorni, Muraali, Hämeen linna ja Ahveniston uimaranta eli Appara. Panssarimuseossa oli kansainvälisen kokoonpanomme iloksi esittelytekstit myös englanniksi. Hämeen linnassa esittelytekstit olivat vain suomeksi ja ruotsiksi. Englanti puuttui tyystin. Luulisi englannin kielelle olevan enemmän kysyntää kuin ruotsille. Olisikohan liian iso vaiva tarjota tietoa myös muille kuin skandinaaveille?


Kuvat Hämeen linnasta

Tänään vietin itsekkään illan ja kävin pellon laidalla haistelemassa ja katselemassa luontoa. Ilokseni paikalle saapui kettu saaliinsa kanssa. Se huomasi minut ja jähmettyi seuraamaan minua. Eteni hetken ja pysähtyi jälleen tarkkailemaan minua. Sillä taisi olla suussaan peräti kaksi saalista. Toinen taisi olla myyrä.







Ihanaa heinäkuun alkua ja kesän sydänaikaa :-)

10 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Tuohon Hämeenlinnaan pitäisikin joskus käydä tutustumassa:) Olisikohan kettu viemässä saalista poikasilleen. Sinä osut kyllä niin sopiviin paikkoihin:) Mukavaa alkanutta heinäkuuta ja kivoja kuvaushetkiä 😍🌺🍓

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No juu. Tosin se pysähtyi herkkujensa kanssa matkalle pitemmäksi aikaa. En tiedä, yrittikö saada vielä uutta saalista, vai ryhtyikö itse herkuttelemaan.

      Poista
  3. Meidän lähialueen kettu taisi jäädä auton alle. Ei mikään ihme, tykkäsi tepastella ajotiellä ja pysäytellä autoja.

    VastaaPoista
  4. Onpa hoikkanen kettu! Ihana bongaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Häivähdys!
      Ei mitään turhaa ole jäänyt tuohon kroppaan, oli kuitenkin reipas ja hyvinvoivan oloinen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!