Läheltä piti oravalla

Pihasta löytyi sotkuisen näköinen orava. Se seisoi ensin jähmettyneenä omenapuun alla ja kipaisi sitten puuhun. Pari kuvaa otettuani kiersin kauemmas, sillä orava naksutti hermostuneen oloisena. Annoin sille tilaa ja rauhaa, kiertelin hieman kauemmas ja tulin tovin jälkeen näköetäisyydelle, mutta jäin nyt hieman kauemmas. Vaikka kurre näytti rähjäiseltä, se oli kovasti tarmokas. Muutamien lisäräpsyjen jälkeen jätin sen terijoensalavan oksalle peseytymään suurella antaumuksella.

Ensin ihan jähmettyneenä

ja hetkessä sen jälkeen puun oksalla ihmettelemässä. Tätä kuvaa katsoessani huomasin, ettei kyseessä ollut pelkästään sotkuinen orava, vaan tämä olikin käynyt aika läheltä piti -tilanteessa.  Sen kuonon vasemmalta puolelta ylähuulen yltä puuttuivat karvat kokonaan.

Näytti siltä, että ihoakin oli lähtenyt, mutta selvästi aika oli parantanut hyvin tapahtunutta.

Eivätkä vauriot rajoittuneet vasempaan ylähuuleen, vastaavat jäljet olivat myös kuonon alaosassa.

Itse asiassa vaurioita oli oikeallakin puolella kuonoa.

Tässä kuvassa tilanne näkyy hyvin. Jonkin pedon se on saanut jossain vaiheessa kimppuunsa, mutta sitkeästi kuitenkin selvinnyt tilanteesta. Kuvista päätellen tämä on äippäorava.

Rankkaa tämä luonto välillä. Kaikilla on omat nälkäiset poikaset ruokittavanaan, siinä käy väistämättä joillekin aina huonosti. Kovasti olen silti iloinen tämän yksilön selviämisestä.