perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kyllä kuumista keleistä saa valittaa

Olen viimeistä hiustupsuani myöten nyppiintynyt siihen hokemaan, ettei helteistä saa valittaa, koska Suomessa on kuitenkin niin harvoin lämmintä. Eihän niistä helteistä tarvitse valittaa, mutta jos keli tuntuu ihan liian kuumalta, niin kyllä sen saa ilmaista - muutenkin kuin positiivisesti korusanaillen.

Kuumat kelit ovat osalle väestöstä terveydellinen riskitekijä. Kuumien kelien myötä tapahtuu vuosittan paljon ennenaikaisia kuolemia. Esimerkiksi vuoden 2018 helleaalto aiheutti lähes 400 ennenaikaista kuolemaa. Ikääntyneiden, pitkäaikaissairaiden ja pienten lasten lisäksi kova helle koettelee myös monia ns. perusterveitä ihmisiä.

Kun jokin koettelee ja heikentää omaa terveydentilaa, siitä on oikeus pitää ääntä. Ilman näkyväksi tehtyjä ongelmia ei ilmesty myöskään ratkaisuja noihin ongelmiin. Ikävien ja haastavien tilanteiden vaikeneminen äänettömäksi ei ole tuottanut minuun tietämykseni mukaan koskaan aikaan mitään hyvää.

Minä olen herkkä kuumuudelle. Ennen kesähattuani sain useammankin kerran auringonpistoksen. Opin pian, että pääni on kuumuudessa heikoin paikkani ja alistuin käyttämään sitä hattua, mikä milloinkin oli helpoiten saatavissa.

Tämänhetkinen kesähattuni on vaaleista luonnon väreistä kuvioitu lippalakki. Ei valkoinen, sillä se ei toimi luontokuvaamisessa. Eikä tumma, sillä se kuumentaa päätä. Lippalakki antaa varjoa silmille, otsalle ja poskipäille. Kuvatessa ei ehdi pelaamaan aurinkolasien kanssa. Otsa ja poskipäät ruskettuvat kesän aikana ihan liian tummiksi, jos niillä ei ole aurinkosuojan lisäksi lipan tuomaa suojaa.

Lisäksi lippalakki toimii mitä parhaimpana paarmojen ja hyttysten hätistäjänä.  Takaosan tarrakiinnityksen avulla lakin pystyy kiinnittämään kuvausreppuun tai vyölenkkiin, kun sitä ei tarvitse päässä. Se ei ole komea, mutta muut hyödyt päihittävät tuon haitan mennen tullen.

Minä voin etsiä varjoa ja tuulta. Voin käydä viileässä suihkussa aina kun haluan ja liotella jalkojani viileässä vedessä vaikkapa koko päivän. Makuuhuoneessamme on nykyään ilmastointi, joten talossa on ainakin yksi viileä huone aina tarvittaessa. Jos muistan tarkkailla vointiani ja tehdä kuuman päivän aikana kaikki tarvittavat korjausliikkeet, pärjään kyllä ilman lämpöuupumusta - joka voi johtaa vaaralliseen lämpöhalvaukseen. Vanhoissa taloissa ja asunnoissa asuvat ikäihmiset eivät ole aina yhtä hyvässä asemassa. Heidän hyvinvointinsa ja terveytensä säilyttämiseksi pitäisi helteiden aiheuttama haitta ottaa tosissaan ja kehittää paljon uusia ratkaisuja helteen selättämiseen sisätiloissa.

Tukalaa hellettä on luvattu vielä muutamaksi päiväksi. Yöpyisikö ulkona teltassa - auttaisiko se? Tai meidän tapauksessamme - oleskelisiko koko jakson ilmastoidussa makuuhuoneessa pieniä poistumisia lukuunottamatta? Lomalla helteet on helpompi sulattaa, sillä nukkumista voi jakaa sinne sun tänne. Töissä olevan täytyy nukkua silloin, kun työ sitä vaatii ja unet voivatkin jäädä ikävän lyhyiksi. Onneksi tätä on näillä näkymin jäljellä enää muutama päivä :-)

Tämän kuvan voi julkaista nyt, kun nämä tuulihaukan poikaset ovat jo varmasti poistuneet pesästään.



Tänä kesänä olen seurannut eläinemoja ja eläinten poikasia enemmän kuin koskaan. Meno on kovaa ja ravintoketju näkyy voimakkaan proteiinin tarpeen lisääntymisen myötä huikeasti.

Upeita heinäkuun lopun päiviä (ja öitä)! Jaksetaan helteitä kukin omilla tavoillamme. Jos joku nauttii näistä helteistä, niin oikein hyvä niin :-) Hyvä, että meitä on niin moneen junaan.



18 kommenttia:

  1. Niin samaa mieltä olen kanssasi siitä että mielipiteensä helteistä saa sanoa jos sitten tykkää tai ei tykkää helteisestä säästä. Minulle nämä kuumat ilmat ovat hiukan liian lämpimiä. Onneksi en ole saanut mitään pahempia oireita helteestä, ainoastaan pientä päänsärkyä joskus. Sekin on mennyt ohi kunolen juonut riittävästi vettä.
    Meillä on mökillä ilmalämpöpumppu jolla saa huoneilman myös viilennettyä ja nyt olemmekin sitä muutamana päivänä käyttäneet viilennykseen.
    Sopivan lämmintä loppukesää sinulle ja meille muillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Juominen ennaltaehkäisee kramppejakin. Minulla pelkkä veden juominen ei aina auta pitämään lihaskramppeja kuumalla loitolla. Turvaudunkin aika usein kivennäisveteen.

      Poista
  2. Kyllä pitää olla oikeus puhua myös negatiivisista tunteista. Joskus tekee hyvää päästellä ärräpäitä. Kesä on ihanaa aikaa, mutta kuumuus käy voimille. Huomasin itse juuri, että jos valittaa, niin aina löytyy joku, joka tulee muistuttamaan, että mitä siinä valitat, ajattelepa vain entisiä aikoja! Poistinkin valituspostaukseni.

    Eikös kaikki (tai ainakin usea) kehitys ole lähtenyt siitä, että joku on ollut tyytymätön vallitseviin olosuhteisiin.
    Kiva kuva haukan poikasista. Hyvää kesän jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen valittamisesta valittaminen on usein trollaavaa ja dissaavaa käytöstä. Joku tekee tahallaan, moni ihan tahattomasti.

      Olen aivan samaa mieltä, että ilman ongelmien esille nostamista moni ratkaisu jäisi löytämättä! Tässä ongelmana on se, että jos helteitä ei voi poistaa, miten elää niiden kanssa.

      Ihanaa kesän jatkoa sinullekin :-)

      Poista
  3. Minäkään en ole helleihminen ja tunnen oloni tukalaksi, jos kuumuus jatkuu pitkään. Tänä aamuna kävin jo hyvänmittaisella uintireissulla järvessä, kun ensin hikoilin kukkapenkkiä ja porkkanoita kastellessani. Semmoinen parinkymmenen asteen lämpö on oikein hyvä. Säälittää todella ikäihmiset. En yhtään ihmettele, että tällainen helle tappaa ihmisiä. Saksalainen ystäväni kirjoitti eilen, että siellä on mitattu jo 42 asteen lämpötiloja. Huh!
    Kaikesta kuumuudesta huolimatta hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Suomalainen rakentaminenkaan ei ole erikoistunut vielä kuuman ulkona pitämiseen. Kylmyys on ollut toistaiseksi se isoin riesa. Hyvin ilmastoidussa asunnossa olisi huomattavasti helpompi sopeutua näihin helteisiin.

      Poista
  4. Juu, tuota olen hokenut kanssa, että saa valittaa jos siltä tuntuu. Jos ei saa valittaa kuumasta siksi, koska joskus on kylmä, niin eihän sitä sitten saa valittaa oikein mistään, kun joskus on kuitenkin toisin. Paitsi ehkä köyhyys... en muista että kukaan olis valittanut, että on liikaa rahaa :)

    Mulla hattu on auringonpaisteella ihan ehdoton, pää muuten kuumuu ja särkyy heti. Monet lippikset oon elämäni aikana ostanu matkan varrelta, kun on oma unohtunu kotiin tai auringonpaiste yllättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Melkein aina löytyy jokin tapa dissata toisen huonon olon ilmaisu :-(

      Täällä meillä on jokin musiikkifestivaali ja paikalle purjehti tässä kelissä runsaasti porukkaa. Nuorilla ei tietenkään minkäänlaista hattua päässä. Toivottavasti heidän päänsä kestää hellettä ja illasta jää hyvä mieli.

      Poista
  5. Ilmoja on pidellyt. Äärilaidasta toiseen. Nykyisin puutarhanhoito on aikamoista taiteilua juurikin kelien vuoksi. Taivaasta tuli jossain kohdin jäätä ja nyt paahtaa. Vähemmät ääri-ilmiöt riittäisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä päin kelit ovat todellakin vaihdelleet äärilaidasta toiseen :-( Tsemppiä näihin haasteisiin.

      Ääripään sääilmiöt taitavat tulevaisuudessa vain lisääntyä :-(

      Poista
  6. Ihanaa, että sanot noin. Kyllä on liiankin tuttua juuri tuo lause, että ei pidä valittaa, koska talvella taas kärvistellään. Niinpä tietysti, mutta kun ne molemmat ääripäät käyvät yhtä paljon ihmisen voimille. Liika kuumuus on yhtä paha kuin liika kylmyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvaa ihmistä on tehty ääripään eläjäksi. On julmaa odottaa sellaista kykyä keltään. Jos itse sattuu olemaan superihminen ja kestää kaikki olosuhteet hymy suupielessä, niin se on toki todella hienoa. Meillä muilla on rajamme ja se on aivan reilua.

      Poista
  7. Mielestäni kesällä saa olla lämmintä ja aurinkoista, mutta kohtuus kaikessa. Viime kesän pitkä ja helteinen kuivuus oli kaikkea muuta, kuin mukavaa. Kovilla helteillä on paljon muitakin vaikutuksia, kuin vain ihmisten kärvisteleminen auringossa. Viime päivien uutiset Euroopan helteistä ja arvelut niiden muodostumisesta jokakesäiseksi ilmiöksi on oikeastaan aika pelottavaa. Tänään meidän mittari näytti 36.7, mikä on kaikkien aikojen ennätys tässä pihapiirissä. Varjossa pari astetta vähemmän, joka sekin on jo vähän liikaa. Päivän pari jaksaa hellettä, mutta pidemmän päälle työt tulee tehtyä sinne päin ja kuumuus käy terveenkin voimille. Ensi viikoksi on luvassa huomattavasti viileämpää. Otan sen ilolla vastaan, kuten varmaan moni muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumat kelit ovat siirtymässä kohti Grönlantia. Lämpötila muuttuu 10-15 astetta tavallista lämpimämmäksi (https://yle.fi/uutiset/3-10896087), mikä lisää jäätikön sulamisvauhtia. Lisäksi Grönlanti kärsii melkoisista metsäpaloista (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4115814-hurjat-metsapalot-riehuvat-arktisilla-alueilla.) Ilmasto muuttuu kovaa vauhtia. Sitäkin suurenpi syy kaikille kuunnella ilmaisuja kuuman ilman aiheuttamista haitoista.

      Poista
  8. Olen ihan samaa mieltä sinun kanssa. Kuumat kelit ovat kaiken pahan alku.

    VastaaPoista
  9. Saa tosiaankin valittaa helteistä. Minä ainakin valitan ;). Onneksi loppuivat jo. Raikasilmainen kesäpäivä 19°C - +23°C on ihana. Helle ei. Liian kuumalla kelillä on kova huoli eläimistä ja ihmisvanhuksista. ..mutta tosiaan, onneksi helle on tältä erää ohi ainakin täällä meillä päin.
    Suloisen suloiset tuulihaukan <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti unohdetaan se, että kaikkien terveys ja kunto eivät vain kestä helteitä :-(

      Poista

Kiitos kommentistasi!