tiistai 17. maaliskuuta 2020

Lomalle Ahvenanmaalle maaliskuussa

Koskaan minun muistini aikaan luonnossa liikkuminen ei ole ollut yhtä helppoa tähän aikaan maaliskuussa. Tavllisesti tähän aikaan on jäljellä vähintäänkin jäisiä ja liukkaita paikkoja, jos lumi on jo ehtinyt sulaa. Toisinaan lunta, usein aika kosteaa, sulavaa lunta on jonkin verran. Kummassakin tapauksessa luonnossa on saanut liikkua todella varoen. Toki, kun mennään pohjoisemmaksi, olosuhteet ovat jo aivan erilaisia.

Koronan vuoksi siirsimme oman Italian lomamme Ahvenanmaan lomaksi. Mietimme toki, miten laivamatkustaminen sujuisi. Ruokailu on laivalla aina ruuhkaista, mutta se olikin ainoa haasteemme matkalla. Laivayhtiöt ilmoittelivat tehostaneensa siivousta ja lisänneensä käsidesien saatavuutta. Ja näin olikin.

Ruokaillessa ei ollut ruuhkaa eikä minkäänlaista tartuntavaaraa. Väkeä oli vähän, kaikki saivat olla rauhassa omissa pöydissään ja käsidesiä löytyi helposti ja läheltä.


Tässä olemme aamiaisella mieheni kanssa. Mies tuossa oikealla ja minä tietenkin kännykameran takana :-) Istuimme ikkunapöydässä laivan keulassa. Ei ruuhkaa. En ole ikinä asioinut näin hiljaisessa laivan ravintolassa. Myöhemmin taakse ilmestyi pöydällinen muita vieraita. Lounaalla väkeä oli ehkä tuplasti tähän verrattuna.

Henkilökunnalla oli aikaa palvella ja sen he myös tekivät. Hyvää palvelua Viking Linella.

Ruokailujen välillä ja jälkeen oleskelimme hytissämme. Aamusta tankattiin hieman unta aikaisen lähdän vastapainoksi. Iltapäivällä seurattiin matkan etenemistä keulahytin ikkunasta. Tuulta riitti 15-16 m/s. Välillä laiva jysähti kovasti aaltojen väliin, muuten matka sujui miellyttävästi.

Sama tuuli jatkui vielä maissakin ainakin rannan tuntumassa. Kävimme viemässä tavaramme varaamaamme huoneistohotelliin (mahtava!) ja läksimme lyhyelle tutustumisajelulle kohti Lemlandia.

Ahvenanmaa vaikuttaa toistaiseksi oikein hyvältä paikalta maaliskuussakin :-)

16 kommenttia:

  1. Tervetuloa Ahvenanmaalle! Harmi vaan kun on muutenkin kovin hiljainen aika ja sitten vielä tämä korona!
    Toivottavasti teille tulee kiva vierailu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!
      Tykkäämme vierailla uusissa paikoissa hiljaisina aikoina muulloinkin kuin koronan aikaan. Tämä on meille siis aivan mahdottoman hyvä aika tutustua Ahvenanmaahan :-) Käymme uusissa paikoissa ja kävelemme luonnossa.

      Poista
  2. Minä olen halunnut aina käydä Ahvenanmaalla. Toivottavasti joskus vielä. Siitä on aikaa, kun olen ollut isoilla laivoilla, varmaan 25 vuotta. Nekin ovat varmaan nykyisin ihan toisenlaisia :) Buffetit olivat silloin in, mutta suunta taitaa olla enemmän á la carte ruokiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivojen À la carte -valikoimat ovat minun kokemukseni mukaan aika rajallisia. Buffetit vetätävt porukkaa ja tavallisesti ruuhka onkin melkoinen. Nyt oli poikkeuselliset olosuhteet.

      Poista
  3. Miten kulkeekos laivat nyt silti, en niin tarkkaan ole seurannut turusta lähteviä, taitavat kulkea, ahvenanmaalle minäkin haluaisin lähteä, mutta eioleketään tuttuja siellä, nyt taitaa viron matka peruuntua mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turusta pääsee Ahvenanmaalle ja Tukholmaan, Helsingistä ei ainakaan Viking Linen laivat enää kulje Tukholmaan.

      Juuri nyt suositukset näyttävät kääntyvän yhä enemmän siihen suuntaan, että kotimaan matkailuakin kannattaisi välttää. Ehdittiin tehdä meidän matkamme ihan viime hilkulla.

      Viroon ei varmaankaan ole menemistä :-(

      Poista
  4. No tuohan on hyvä idea, sitä on ihan oikeasti matkalla vaikka pysyy kotimaassa. Kerran käynyt Ahvenanmaalla, ihmettelin punaisia asfalttiteitä. Nukuin heinäladossa Jomalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset asfalttitiet ovat omaleimainen piirre :-) Olisi pitänyt muistaa ottaa valokuva.

      Ei nukuttu kuitenkaan heinäladossa - oli hieman viileää ;-)

      Poista
  5. Hiljaistahan täällä nyt on. Tosin Ahvenanmaan maakuntahallituksen ohjeistuksen mukaan tännekään ei enää saisi matkustaa, eikä täältä mantereelle. Manner-Suomi lasketaan nyt myös meidän kriteeriemme mukaan ulkomaiksi, täällä kun ei ole vieläkään yhtään tiedossa olevia ja todennettuja koronatapauksia, sitä halutaan nyt suojella ja välttää. Manner-Suomesta palaavat ahvenanmaalaiset joutuvat kahden viikon karanteeniin. Mieheni taas puolestaan palasi eilen töistä Ruotsista ja joutui nyt sen takia 14 päivän kotikaranteeniin. Mitään ohjeistuksia tosin ei ole turistien taholta annettu, että miten heidän pitäis toimia.. Oletan, että laivoilla aletaan tehdä tarkastuksia illasta tai huomisesta lähtien. Nythän enää liikkuu vain Turku-Tukholma väliset laivat, ne takaavat meille lääkkeiden ja elintarvikkeiden saannin.
    Itsekin jouduin nyt siirtämään matkaa äitini luokse sinne mantereelle. Kovin nämä ovat kummallisia aikoja. Ja kova isku tämä on erityisesti Ahvenanmaalle, jolle turismi on erittäin tärkeää. Joka tapauksessa, hyvää matkaa - yrittäkää nauttia! Ravintolat ainakin ovat normaalisti auki näillä näkymin, museot menevät kaikki kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäänlaista tietoa ei meidän silmiemme eteen popsahtanut näistä matkustusohjeistuksista, vaikka aika tarkoin seurasimme tilannetta :-(

      Olimme matkalla aika lailla omissa oloissamme, mitä nyt kävimme kaupassa ruokaostoksilla. Hiljaisuus sopi meille hyvin, pääsi nauttimaan näkemästään ihan omassa rauhassa ja tahdissa :-)

      Poista
  6. Hyvää ja nautinnollista lomaa Ahvenanmaalla. Toivottavasti saat kuvatuksi lintujen kevätmuuttoa ja muita kivoja luontojuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milja!

      En odottanut juurikaan kohtaavani lintuja, mutta niitähän osui kameran eteen todella ilahduttava määrä :-) Täytyypä alkaa purkaa kuvamateriaalia, jotta näkee, tuliko yhtään tarkkaa kuvaa :-)

      Poista
  7. Ahvenanmaalla on paljon nähtävää luontomatkaajalle. Näin keväällä saatat tehdä hyviä lintubongauksiakin. Nauttikaa lomastanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahvenanmaan luonto oli upea, mutta matkailijan oli kyllä vaikea päästä tuohon luontoon käsiksi. Moni yritys päättyi ajoneuvolla ajo kielletty tai yksityisalue -merkkeihin. Muutama iloinen yllätys onneksi löytyi :-)

      Poista
  8. Tyylikäs herrasmies. Hauskaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitän kohteliaan kommentin myös hänelle :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!