tiistai 31. maaliskuuta 2020

Unta jään päällä (joutsenilla, ei minulla ;-))

Tänään on ollut vielä kiireisempi työpäivä kuin eilinen. Lampi oli aamulla jäässä melkein kokonaan. Ihan pienen aukon olivat eilen illalla lammelle palanneet joutsenet jäästä löytäneet ja ahtautuivat sinne molemmat aamulla syömään. Lounasaikaan olivat siirtyneet jao jään päälle nukkumaan. Viisi minuuttia varasti itselleni lounasajasta ja kiirehdin napsimaan kuvia nukkuvista, sitten piti kiirehtiä syömään, että ehti taas seuraavaan palaveriin.



Ennen viimeistä iltapäiväpalaveria ne seisoivat jään päällä keskellä lampea suorin koivin. Palaverin jälkeen lampi olikin jo tyhjä. Onneksi. Ei ole todellakaan mikään hyvä paikka joutsenparille eikä nyt pesimistarkoitukseen millekään muillekaan linnuille. En tiedä, onko kyse kokemattomuudesta vai tyhmyydestä, mutta hölmöläisen hommaa on tuohon lammelle tunkeminen :-( Paikka on ajoin melko ruuhkainen - etenkin, kun joutsenet ovat paikalla. Mutta ennen kaikkea tuolla ei ole minkäänlaista paikkaa mahdolliselle pesälle.

Iltapäivän mittaan jään pinta on muuttunut valkoiseksi, vaikka jää onkin osin rannasta jo sulanut.

Joutsenten silmät ovat ihanan umpiväsyneitä. Kuvat kannattaa klikata suuremmiksi nähdäkseen väsyneet ilmeet paremmin :-)

Iloa viikkoosi :-)


21 kommenttia:

  1. Kuvat parhaasta päästä. Toivotaan että paikka on vain lepäämistä varten ja matka jatkuu paremmille pesimispaikoille.

    VastaaPoista
  2. Kyllä olikin kauniit kuvat täällä taas joutsenista.
    Ja ovat kyllä todella väsyneen näköisiä, klikkasin tietty kuvia ja pääsinkin todella lähelle niitä!
    Lepäsivät vaan väsymystään pois ja jatkoivat taas matkaa..kiitos ihanista kuvistasi taas!

    VastaaPoista
  3. Nyt on kyllä mielenkiintoinen pariskunta. Mua ihan jännittää miten tässä käy. Olivat varmaan pyörähtäneet muualla ja tulleet siihen tulokseen, että parempaa ei löydy. Voi toisia, kyllä tuollainen reissaaminen väsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aamulla taas tulla tupsahtivat paikalle. Iltapäivällä yrittivät kauan päästä vedestä jään päälle, jää petti pitkään. Pääsivät sitten vihdoin ja viimein jään päälle oikomaan itseään. Lähtivät myös melko pian sen jälkeen. Onneksi.

      Poista
  4. Ihanan raukea tunnellma. Joutsenet liikkuvat nyt aika paljon, niitä näkee tulvivilla pelloillakin, toivottavasti eivät kuvittele niitä järviksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole tulvien tuottamia harhoja, satunnaiset lätäköt pelloilla ovat matalia.

      Kuinka syvä tuollainen pellolla oleva tulvalammikko voi olla?

      Poista
  5. On siinä kaulaa viikattavana nukkumaan mennessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä riittää ;-)
      Helppoa on tuohon verrattuna se oma pään tyynylle painaminen.

      Poista
  6. Upeat kuvat! On nuo Joutsenet vaan kauniita lintuja, uljaine kauloineen! Iloa sinunkin viikkoosi ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta🌷🌞💕

    VastaaPoista
  7. Joutsenet ovat komeita lintuja. Lapsena niitä ei pahemmin näkynyt, olivat aika harvinaisia. Onneksi niiden määrä on lisääntynyt. (Yrjö Kokko oli yksi joutsenten suojelia). Ihan hirvitää kun katselee ulkomaisia ohjelmia, missä joutsenia ammutaan ravinnoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut lapsena mikään luontoihminen.
      Ei ole mitään muistoja mistään miellyttävistä luonnon elävistä.
      Vain niistä vähemmän mukavista kiusankappaleista :-(

      Poista
  8. Onpa kauniit ja jotenkin seesteiset kuvat <3 Voi, toivottavasti ymmärtävät etsiä itselleen osavamman paikan. Tai jospa niiden oli tarkoitus tulla kuvauttamaan itsensä?
    Jos joutsenet käyttäisi tyynyä, olisiko se nimeltään kaulatyyny? (vrt.vartalotyyny)

    VastaaPoista
  9. Kauniit kuvat. Toivottavasti joutsenet siirtyvät jonnekin rauhallisemmalle paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!
      Niiden käynnit tuossa lammella ovat onneksi lyhentyneet.
      Pidän peukkuja hyvän pesäpaikan löytymisen puolesta :-)

      Poista
  10. Kiitos upeista kuvista! On tuo joutsen kaunis ja jotenkin satumainen lintu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!