lauantai 27. maaliskuuta 2021

Epäluotettavat sääennusteet, pilkkijöitä jäällä, muuttolintuja maisemissa ja siirrytään kesäaikaan

Olen melkeinpä säätiedotusten suurkuluttaja. Vapaa-aikani suunnittelu ja viettäminen suuntautuu sään mukaan. Siksi seurailen sääennusteita tarkasti. Olen ollut Ilmatieteenlaitoksen vahva seuraaja, mutta joko sään ennustaminen on vaikeutunut tai sitten yhteinen linja puuttuu. 

Tämän päivän sään arvuuttelu oli ihan tyypillinen tapaus. Kovin kauaa etukäteen en edes viitsi sääennusteita tosissani tutkia, sillä niiden häilyvyys on hämmentävää ja jopa ärsyttävää. Mutta edellisenä päivänä tai viimeistään saman päivän aamuna ennusteen luulisi keskimäärin olevan jo aika selvä. Mutta ei.

Eilen iltapäivällä täksi päiväksi luvattiin loistavaa, auringon vallitsemaa säätä. Tänä aamuna ja aamupäivänä oli pilvistä ja harmaata, säätiedotus lupasi lisää pilviä ja jopa hieman sadetta. Luovutin ainakin siltä osin kameran ulkoiluttamisreissun ja päätin panostaa kotitöihin. Hieman ennen puolta päivää aurinko raivasi itsensä esille ja keli olikin mitä mainioin. Samoin säätiedotus oli muuttunut jo lupaavammaksi. Onneksi ehdin vielä matkaan.

Joskus tuntuu siltä, kuin siellä olisi töissä joku yöhessu, joka tekee aamuksi aina omat, ihan persoonalliset ennusteensa. Nuori kapinallinen tai ulkopuolinen trolli? Oli miten oli, olen turhautunut nykyisiin sääennusteisiin 😠.

Lähdin katsastamaan Sääksmäen sillan seudun, josko sillan alla olisi jo sulaa. Lähipelloilta oli ainakin jo suurin lumi sulanut. Varmaakin varmempi kevään merkki oli teiden varsille saapuneet lintujen tarkkailijat. Heitä oli paikka paikoin autokunnittain.


Sääksämäen sillan alla oli jo hieman sulaa. Mutta jäällä oli ruuhkaa.





Pilkkijöitä oli paljon enemmänkin, mutta parhaisiin paikkoihin autoa ei saanut pysäköityä kuvaamisen ajaksi, kaikki mahdolliset pysähtymispaikat olivat jo käytössä. Yhdessä paikassa pitkähkön autoletkan luota paljastui noin kymmenen hengen pilkkiseurue, jotka kykkivät jäällä noin metrin välein toisistaan melkein ringissä. Jokin pilkkikurssi kenties?

Jokin vetovoima keräsi kevätjäälle myös tavallisia kävelijöitä. Saapuivat pysähtymisalueelle autolla ja lähtivät kävelemään jäätä pitkin vastarannalle.


Minun lapsuudenperheessäni on talvisin pilkitty paljon, myös keväällä, kun jään pinnalla oli lumen alla jo paljon vettä. Että sinne meneminen pelotti joka kerta (minua, ei muuta perhettä) 😖.

Paluumatkalla näin ensimmäiset peltojoutsenet (siis joutsenet pellolla, ei lennossa), laulujoutsenia tietenkin olivat täällä Hämeessä. Hanhiparven pääsin häthätää kuvaamaan. Joukossa tundrahanhia ja muut lienevät tulkintani mukaan metsähanhia. Kaukana lensivät samoin kuin joutsenet seisoivat.



Pelloilla lenteli myös jo töyhtöhyyppiä. Lähelle eivät nekään tulleet. Lisäksi näin (mielestäni) kiuruja. Päättelin näin lintujen koon, lentotyylin ja äänen perusteella. Voi olla, että olen väärässäkin. Niistä en edes yrittänyt saada kuvia. Ovat niin vikkeliä.


Eläinten seuraamisen näkökulmasta nyt on todella kiihkeää kevätaikaa. Linnut huutelevat reviirejään, muuttolintuja saapuu lisää päivättäin ja oravat saanevat ensimmäiset poikasensa ihan juuri nyt. Lumi sulaa ja maa lämpenee. Ihanaa kevään jatkoa! Muistathan siirtää kellot kesäaikaan huomiseksi: tunnilla eteenpäin (kesään päin).

17 kommenttia:

  1. Avainsana on ennustus - kun ei kukaan tulevaisuuteen näe niin täytyy arvailla. Ongelma on ilmastonmuutoksen tuomat äkillisyydet, jos sinua turhauttaa, mietippä niitä meteorologeja jotka saavat tämän turhautuneisuuden niskaansa, kuin he olisivat asemassa jossa säätilalle jotain voi tehdä.
    Itse en katsele säätiedotteita ollenkaan, katson ulos ja päätän sen jälkeen jäänkö takin alle vai lähdenkö viimaan ja pakkaseen ulkoilemaan. koronan vuoksi on tullut harrastettua enemmän ensimmäistä. Kokeilepa viikko, ei sääennustetta, meneekö elämä raiteiltaan vai selviääkö tästä koukusta? Kaikkeen voi jäädä koukkuun, pyörimään jonkin asian ympärille jolloin se saa korostuneen merkityksen. Tämä on siis interventio??;DDD jopas lähtee heti aamusta levottomaksi, hyvää kevätpäivän ihanuutta, nauti kun paistaa, nauti kun sataa, nauti kun olet elossa ja voit hyvin. Sää voi vain yllättää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Sus'!
      Ymmärrän hyvin näkökulmasi. Olen mielestäni tutkinut tuotakin näkökulmaa. Olen kuitenkin kärjistynyt ajatusteni kanssa muutamaan näkökulmaan:
      1. Ammattilaiselta saa vaatia paljon
      2. Minun iässäni ja minun kokemuksellani ei tarvitse enää tyytyä myhäilemään
      Tyydytään näihin nyt ainakin aluksi.

      1. Ammattilaiselta saa vaatia paljon

      Jos joku tekee jotain ammatikseen ja hänen työnantajansa myy tuloksia edelleen, odotan tuloksia, laatua ja vaivattomuutta. Ilmatieteenlaitoksen asiantuntijat tekevät työtään tieteelliseltä pohjalta ja ammatillisesti. Heiltä saa vaatia. En toki tietenkään lähetä mitään heippa-postia henkilökunnalle tyytymättömyyden osoituksenani. Mutta palvelun laadun heikkoon tasoon olen tyytymätön, vaikkei se suistakaan elämääni raiteiltaan. Minultakin edellytetään paljon oman alani ammattilaisena. Voin siis edellyttää samaa muilta alansa ammattilaislta.

      2. Minun iässäni ja minun kokemuksellani ei tarvitse enää tyytyä myhäilemään

      Olen elämäni varrella myötäillyt ja myhäillyt melkein pienen kansakunnan edestä. Siitä ei ole koitunut minulle mitään hyvää. Tässä iässä voin mielestäni vihdoin siirtyä vaatimusten esittäjäksi. En aio potkia ketään päähän, kuten minua on potkittu, mutta aion rohkeasti vaatia muilta (melkein) saman, mitä minulta on vaadittu. Jätän kaiken ikävän väliin, mutta kieltäydyn tyytymästä kovin paljon huonompaan, mitä minulta edellytetään. Se on minun oikeuteni. Pahoittelen, jos tämä tuli liian suoraan.

      Meteorologien ei tarvitse tehdä säälle mitään. He voisivat sen sijaan tehdä ennusteensa sillä tavalla yhdenmukaisesti, ettei kansalaisten tarvitse ihmetellä laidasta laitaan poukkoilevia ennusteita. Induvidualististen ennusteiden sijaan yksilöiden töitä voisi kytkeä toisiinsa niin, ettei punainen lanka katkeile kaikissa vaiheissa ja asiakaskin kokisi jonkinlaista tyytyväisyyttä.

      Puolet vuodesta määrittelen matkakohteeni säätilan mukaan. En lähde Poriin, jos siellä myrskyää ja sumuilee. Silloin lähden ehkä mieluummin Kotkaan, jossa sää on silloin kuvaamiselle suotuisaa. Tähän tarkoitukseen ikkunasta ulos kurkistaminen ei toimi. Upeasta interventioyrityksestäsi huolimatta jatkan säätilojen ennusteiden seuraamista. Ne mahdollistavat (onnistuessaan) minulle mahtavia luontoelämyksiä ja kuvauskohteita. Niillä jaksan taas hyhmäiseen talveen 👍.

      Poista
  2. On epävarmaa, saanko tätä kommenttia näkymään! Jotain ongelmaa! Olen aivan ihmeissäni, miten nopeasti kevät on edennyt!! Lumi sulaa aivan silmissä. Näin Vuorentaan pelloilla jo töyhtöhyypät kisaamassa, joutseniakin muutaman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kommentti näkyviin, onneksi!

      Kevät edistyy nyt minunkin mielestäni aivan mahdottoman hurjaa vauhtia. Siksikin kannattaa pitää silmät auki ja korvat kuulolla. Nyt tapahtuu 🥰.

      Poista
  3. Hienoja kevätkuvia 🤍 Sään ennustaminen on todellakin ennustamista ja välillä siis arvailua. Monta kertaa on todettu miehen kanssa, että jos ei ihan ole selkeä helle- tai pakkaskausi menossa, päivän sään näkee parhaiten katsomalla ikkunasta ulos :) Mutta tietysti pitemmälle suuntautuville esim. kuvausreissuille ikkunasta uloskatsomis -tekniikasta ei niinkään ole hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!
      Minulla yli puolet vuodesta retket suuntautuvat vähän kauemmas, jolloin sääennusteista olisi paljon hyötyä. Lähiretkillä luotan paljon myös sään näköhavainnointiin 🥰.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!
      Niinpä niin. Nyt alkaa ihan uusi vuodenaika, valoa ja iloa 🥰.

      Poista
  5. Sääennusteiden luotettavuus vaihtelee hurjasti, mutta onneksi niissä on usein mukana myös se luotettavuusarvio, että miten hyvä ennustettavuus millekin ajankohdalle on. En toki ole millään muotoa sääasioiden asiantuntija, en sinne päinkään, mutta mutu-tuntumani on, että norjalaisten sääennuste yr.no ennustaa luotettavimmin, sataako vai eikö sada, Forecalta löytyy usein osuvin lämpötilaennuste, ja Ilmtatieteenlaitos tuntuu useimmiten ennustavan tuulisuuden parhaiten. Muodostan mielikuvani sääenusteesta katsomalla näitä kolmea ja ynnäämällä niitä vähän yhteen. Viralliset sää- ja kelivaroitukset katson aina Ilmatieteenlaitokselta. Toivoisihan sitä kyllä, että ennuste pitäisi paikkansa, edes päivän tarkkuudella. Jos aamulla katson päivän sään, olisi jees, että siihen voisi luottaa ainakin sen päivän osalta. Yksi asia kuitenkin on tietääkseni ihan virallisesti ns. mahdoton ennustaa: ukkoskuurot ja muut nopeasti syntyvät paikalliset kuurosateet kesäpäivinä, joten niiden äkilliseen ilmestymiseen pitää henkisesti varautua, vaikka ennuste olisi miten poutainen, mutta onneksi ne menevät yleensä yhtä nopeasti kuin tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinpa aivan unohtanut tuon yr.no-sivuston! Sitä ja sen luotettavuutta on kehuttu aikaisemminkin. Pitääpä palauttaa käyttöön.

      Kesän ukkos- ja sadekuurot ovat luonnollisesti arvaamattomia, toki sitä itsekin tietää, milloin niitä ei todennäköisesti ainakaan esiinny.

      Ehkä minä kaipaan ennen kaikkea linjakkuutta ja tasalaatua. Sitä, etteivät ennusteet kovin usein heitä moneen kertaan härän pyllyä lähivuorokauden sisällä.

      Poista
  6. Lintuja tulee kovaa vauhtia. Töyhtisten kera on näkynyt jo kiurujakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiuruja arvelen itsekin nähneeni. Juuri nyt sataa loikottaa oikein kunnolla, mutta muuten kevät on upeassa vaiheessa 🥰.

      Poista
  7. Oon kanssa turhautunut ennusteisiin. Suunnittelen päivittäisen ulkoilun epävakaisina päivinä niiden mukaan, ja usein saan pettyä. Koskaan ei kannata jäädä odottamaan luvattua auringonpaistetta, ei sitä sillon koskaan tule.
    Viikonloppuna oltiin lintuja bongaamassa, sain monta listaan. Satuttiin just paikalle Kytäjällä, kun hanhet saapui monena aurana, koko taivas oli sakeanaan ja lintuja tuli joka ilmansuunnasta. Se oli upeaa! Nytkin karvat nousee pystyyn kun muistelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta muuttolintuelämykseltä! Noissa tilanteissa on niin paljon ihmistä jos muutamaakin isompaa mahtivoimaa, niitä voi vain ihailla!

      Poista
  8. Siellä vielä pilkittiin viikko sitten, meillä ei enää näkynyt, vaikka just pilkkijät on ne ensimmäiset ja viimeiset. Tai saattoi olla ihan rannan tuntumassa yksi. Enää ei ole mahdollista, niin paljon on jo sulaa. Itse asun merenlahden varrella, jossa jää on pidempään kuin Espoon meren aukean puoleisilla alueilla, joissa näin ihanan sinisen meren.
    Kivat kuvat sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Orvokki!

      En uskalla mennä enää edes katsomaan, ihan hirvitti tuo viikon takainenkin näky.

      Poista
  9. Itsekin vielä tuossa maaliskuun puolella uskaltauduin jäälle pilkille muutamaan kertaan. Mutta sitten kun alkoi jääkairat upota vähän turha nopeasti jäähän päätin, että parempi lopetella kausi tältä erää. Kohtahan se alkaa kunnolla kevät täällä pohjoisemmassakin ja pääsee taas veneellä ongelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!