tiistai 23. maaliskuuta 2021

Minä, palokärki ja aurinko hautausmaalla

Tänään venähti työpäivä taas vähän pitkäksi, kun webinaari ei ollut loppuakseen. Kuuntelin jonkin hetken jatkoaikaa ja päättelin oman osallistumiseni puoli tuntia tilaisuuden virallisen päättymisen jälkeen. Vielä jäi jälkeeni innostunut joukko keskustelemaan webinaarin aiheesta.

Aurinko laskee vasta lähempänä seitsemää, joten aurinko hymyili kutsuvasti vielä työpäivän jälkeenkin. Piti valita yhdeksän asteen lämpötilaan sopivat ulkoiluvaatteet, oli pientä säätämistä. Mutta sitten kameran kanssa matkaan.

Menin viereiselle hautausmaalle (asumme kahden hautausmaan välissä, toki muitakin naapureita riittää 😂), koska siellä näkee matalan auringon. Sitäpaitsi hautakivien rakenne ja muoto osaavat olla monesti todella upeita. Leikittelin valolla ja varjolla tutkiakseni kotona otoksia ja oppiakseni niistä sitten jotain.

Yllättäen kuulin linnun äänen ja se osoittautui palokärjen ääneksi. Olen aikaisemmin kuullut palokärjen kutsuhuudon, mutta tämä pulina oli ihan uusi ääni. Mukana oli (tietenkin) lyhyt maisemakuvaus-objektiivi eikä palokärki muutenkaan ollut kovin poseeraustuulella. Mutta räpsyn sain. Kun sitä oikein tarkasti katsoo, siinä erottaa hivenen palokärjen punaista päälakea ja hieman sen silmääkin. Kuva heikko, mutta elämys huikea! 😍

Nyt on erinomainen aika kulkea luonnossa korvat valppaina ja välillä pysähdellen. Se auttaa tarkkailemaan ja kuulemaan, mutta se rauhoittaa itseäkin ja toimii hyvin eräänlaisena läsnäoloharjoituksena kaiken pakollisen ja kiireen keskellä.

Mahtavaa keväisen viikon jatkoa! Auringon säteitä mieleen ja iloa sydämeen 🧡. Ja jos olo on kurja, niin ilon sijaan voi hakea lohtua ja armollisuutta sekä levon hetkiä.

14 kommenttia:

  1. Kevät tulee vauhdilla. Upea ulkoilu sää tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on vihdoin tyrkyllä 😊.
      Kyllä se varmaan tästä 😁.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Thank you, Lola!
      It is marvellous to see sunlight again 😍.

      Poista
  3. Kauniit kuvat!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Lienee rauhallinen asuinalue? Mitä nyt naapurit möykkää öisin;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Sus'!

      Rauhallinen on asuinalue päivisin, mutta myös öisin. Ei mitään levottomia sieluja 👍

      Poista
  5. Ihana kuvailu! Mekin tehtiin eilen iltakävely mökkitiellä ja oli ihan hiljaista, mutta jokin livertäjä ilahdutti meitä laulullaan ja toi keväisen mielen lämpimän (+14,5) päivän päätteeksi.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!

      Tällä kertaa kuulin palokärjeltä ihan uuden melodian, Se oli upeaa!

      Poista
  6. Palokärkihän se siellä. Olen kuullut sen äänen usein, mutta itse lintua en ole onnistunut näkemään.
    Hymyssä suin mennään kohti huhtikuuta. Välillä toki potuttaa, mutta se on osa ihmisen elämää ja onneksi vain väliaikaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulin palokärjen puputusäänen ensi kertaa vasta nyt. Oli ennakoiva ja upea. Täytyy tallentaa muistin syöveriin 👍

      Poista

Kiitos kommentistasi!