lauantai 13. maaliskuuta 2021

(Varovainen) perhekohtaaminen tässä arjessa

Onneksi liikkumisrajoituksia ei vielä ole. Vielä voi käyttää tervettä järkeä. Tunnollisten ihmisten terve järki ei ole riskihakuista. Tullessaan mahdollisesti voimaan liikkumisrajoitukset rajoittaisivat ennen kaikkea tunnollisten, suosituksia jo vahvasti noudattavien ihmisten elämää kaikkein raskaimmin. Mulle-kaikki-tänne-nyt-ja-heti -ihmisten elämää uudetkaan rajoitukset eivät todennäköisesti hetkauta. Heillä on aina omat sääntönsä 😔.

Nyt sain kuitenkin käydä vielä tyttären luona. Kahden etätyötä tekevän eristäytyjän kohtaaminen ei tuota yhteiskunnalle minkäänlaista riskiä. Sillä on syytä nähtävästi yleisesti uhkailla, mutta emme jääneet pohtimaan sitä.

Päiväämme mahtui siis ulkoilua, kaupassa käyntiä ja yhteinen lounas. Me kummatkin voimme todella paljon paremmin päivän jälkeen. Eikä kumpikaan ole menossa ihmisten ilmoille lähiaikoina. Etätyöt jatkuvat, mutta nyt jaksamme paremmin 🧡


14 kommenttia:

  1. Tolkun kanssa voi toki tavata, tolkuttomat halailee kännissä toisiaan baareissa ja viis' veisaa. Tai on pakko päästä lappiin bilettämään. Ärrrsyttävää... kun itse ollut jo vuoden tavaten ehkä vajaata kymmenetä ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ilman tolkun ihmisiä tilanne olisi huimasti pahempi.

      Silti tuo tolkuton touhu ja vain itsestään välittäminen nyppii 😠.

      Poista
  2. Ai niin, palkintokirja kehuttiin maasta taivaaseen, ja yllätys oli täydellinen, juoni toimi hyvin, kiitos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kylläpä oivalsit hyvän tavan ilahduttaa ystävää 😍.

      Poista
  3. Varmasti tapaamisenne antoi teille molemmille energiaa. Mä elän kanssa tässä omassa kuplassani: käyn lapsiperheissä, jotka ovat omissa oloissaan. Meillä on tapaamisten suhteen rajoituksia, mutta sisätiloissa saa jo vissiin treffata parisenkymmentä henkeä ja ulkona sitten enemmän.

    Olen samaa mieltä kuin Sus'tuossa. Tolkun ihmiset osaavat pitää etäisyyden, käyttää maskeja, pestä käsiä. Juhlatuulella sitten unohtuu kaikki varotoimet.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma harkiten mietitty koronakupla antaa hengitystilaa ja iloa näihin rajoituksiin. Kunpa mahdollisimman moni malttaisi 🤔.

      Poista
  4. Fiksut ihmiset ymmärtävät rajoitusten syyt ja noudattavat niitä. Muut sitten pelaavat venäläistä rulettia, altistaen siinä samalla valitettavasti myös muiden terveyden ja hengen.
    Laskimme perjantaina äidin uurnan kuuden ihmisen voimin. Jokainen on ollut kohta vuoden etätöissä ja muutenkin viikkoja varsin eristäytyneenä, joten katsoimme tapahtuman olevan turvallinen.

    VastaaPoista
  5. Hienoa että pääsitte tapaamaan. Mekään ei olla tavattu ystäviä yli vuoteen ja tyttäriä ja lapsenlapsiakin vain muutaman kerran. Tosin viime viikkoina ei sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokenut muutamaan otteeseen jopa melkoista syyllistämistä siitä, että noudatan korona-ohjeistuksia. Myös joiltakin ikäihmisiltä.

      Videopuheluilla ja etäkokouksilla pääsee onneksi paikkaamaan paljon fyysisen läheisyyden puutetta. Koskettelultahan se ei tunnu, mutta välittämisen fiilis tulee ihan lähelle 🧡.

      Poista
  6. Ihana kuulla, että pääsitte tapaamaan toisianne. Uskon, että voitte molemmat paremmin tapaamisen jälkeen. Kyllä sellaiset tapaamiset pitävät ihmisen virkeänä. Toivotaan, että tämän enempää ei tulisi rajoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!

      Juuri siksihän tässä kaikki paastoamme sosiaalisten kontaktien suhteen, että voisimme välillä ne ihan lähimmäiset tavata ilman riskejä. Nyt jaksaa taas 🥰.

      Poista

Kiitos kommentistasi!