perjantai 23. huhtikuuta 2021

Korona on kaikille erilainen ja laulujoutsen jumppaa

Rokote on saatu. Illalla käsivarsi kipeytyi puolikepeästi pistoskohdan luota ja se sitten vaikeutti osaltaan nukkumista, kyljellään nukkuja kun olen. Aamulla oli pääkipua, ja se voimistui päivän aikana. Lämpökin alkoi nousta. Väsymys oli melkoinen, mutta paljon kevyempi, kuin kunnon perusflunssassa. Illalla olo on ollut taas parempi. Ei siis mitään ikävää, tämän kestää leväten ihan tuosta vain.

Nyt kun ensimmäinen koronarokote on alla, suhtaudun jo paljon positiivisemmin niihin puheisiin, joissa kaivataan yhdessä olemista ja fyysistä läheisyyttä. Nyt kun se on turvallisempaa, niin se sopii minulle hyvin.

Turvallisuushakuisuus ei ole ollut mikään menestystekijä näinä aikoina. Ns. influensserit himoitsevat lähiseuraa, fyysistä lähellä oloa ja kaikkea sitä vanhaa. Jos haluaa jotain muuta, se tulkitaan helposti introvertiksi vastarannan kiisken perusmuutosvastarinnaksi. Huoh...

Kuvittelin, että tällaisten aikojen esiin nostamat erityisvahvuudet muuttaisivat työelämää. Että jotenkin yhdistettäisiin vanhasta ja uudesta työelämästä parhaat palat ja niillä mentäisiin eteenpäin. Olen onneksi myös kuullut, että joissakin organisaatioissa toimitaan näin. Onnittelut sinne!

Tällä välin suosittelen joutsenjumppaa. Esimerkkiä tässä 😊.





16 kommenttia:

  1. Ihana jumppaava joutsen. Kiva kuulla ettei vakavampia oireita tullut rokotteesta. Mulla on aika ensi viikoksi ja silloin rokote on Astra Zeneca.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Tänään oli jo melkein oireeton päivä. Hyvin on sujunut 👍.

      Poista
  2. Tämä joutsen on kyllä nokallaan jos tuollaisa alan jumpaamaan:DD

    VastaaPoista
  3. Kiva kuvasarja.
    Sain rokotteen parisen kuukautta sitten, koska sairauksieni vuoksi kuulun riskiryhmään. Ei se kyllä mitenkään muuttanut elämää. Nämä rokotteet eivät estä uusia virusvariantteja, joten edelleen olen joutunut ja joudun eristämään itseni muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu!

      Eihän tämä elämä tästä muutu, mutta lisäsuoja tuo silti tiettyä keveyttä elämään 😊.

      Poista
  4. Noihin jumppaliikkeisiin ei taida niin vain pystyä, kuin nuo joutsenet vaan, hi!
    Hyvä, kun olet saanut rokotteen, eikä tullut pahempia sivuoireitakaan.
    Mä tilaan toukokuussa ajan, silloin saan jonkun muun, kuin Astra zenegan rokotteen, koska mulla on se veritauti, niin lääkäri suositteli jotain muuta kuin sitä.
    Mutta hyvä tästä tulee vielä, vaikkakin rokotteenkin jälkeen pitää vielä olla varovainen, ainaskin siihen asti, kun saa toisen.
    Edellisessä postauksessasi oli ihanat kuvat silkkiuikuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Toivottavasti saat pian turvallisen rokotteen itsellesi. Ensimmäinenkin rokoteannos lisää turvaa pahalta sairastumiselta melkoisesti.

      Poista
  5. Jopas on solmussa joutsen. Ja hienoa, että pääsit vähillä oireilla rokotuksesta. Mie oon varautunu nukkumaan viikonlopun sen rokotukseni jälkeen, kun moni sanoo että väsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en aikaa varatessani miettinyt seurauksia ollenkaan, kunhan innossani tartuin toimeen. Tavallisesti pohdin myös valintojeni seurauksia ja viilailen päätöksiäni sen mukaan. En ymmärrä, mikä ihme minuun tällä kertaa iski 🙄.

      Poista
  6. Kyllä tuo joutsen nyt on saanut itsensä lähes umpisolmuun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!