torstai 15. huhtikuuta 2021

Telkkäkoiras esittää

Telkät, etenkin telkkäkoiraat, ovat aivan mahdottoman viihdyttäviä olentoja tähän aikaan vuodesta. Työpäivän jälkeen ehtii hyvässä valossa tiiraamaan paikallisia telkkiä ihan rauhassa.Ilmeitä ja eleitä ehtii havainnoimaan lyhyessäkin ajassa laidasta laitaan. 

Koirastelkän pää on ihanan vihreä, vaikkei sitä kaukaa aina huomaakaan. Valkoiset poskitäplät ovat komeat ja koiraan keltaisista silmistä tulee telkän englanninkielinen nimi: Goldeneye. Naaraan silmät ovat vaaleanharmaat.





Nyt on mahtavaa aikaa katsella ja tutkia luontoa. Ihan olohuoneen ikkunasta ulos kurkistaessani huomasin räkättirastaiden etsivät ruokaa nurmikon uumenista. Yksi löysikin ison madon, jota se veteli tarmokkaasti omaan massuunsa. Sen jälkeen se seisoskeli paikallaan muutaman tovin ja sulatteli varmaankin ruokaansa, ennen kuin ryhtyi taas ruoan metsästykseen. Mikäpäs olisikaan sen keväisempää katseltavaa 😊.

6 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää että parvekkeella tulee istuskeltua ihan huvikseen, kahvikuppi kourassa kuunnellen linnunlaulua, halvat nämä korona-ajan huvit;)

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat. Minä tapasin tämän päivän kävelyllä joutsenten lisäksi meriharakan ja nokikanan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!
      Meriharakka ja nokikana ovat vielä tältä keväältä näkemättä. Rannikolla näkee niin paljon enemmän!

      Poista
  3. Telkkä on kyllä komea lintu! Ja sun kuvat taas niin hienoja, että!
    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!