tiistai 6. huhtikuuta 2021

Vahvuus piilee erilaisuudessa ja telkät ovat vauhdissa

Erilaisuuden arvostaminen on joskus todella vaikeaa. Itse pidän uusista haasteista ja uusista olosuhteista, mutta matkaan (mielestäni) aina tavoite edellä. Teen töitä myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka innostuvat nopeasti ja herkästi uusista asioista, uudesta teknologiasta ja ylipäätänsä kaikesta uudesta. Heillä työkalujen ja menetelmien uutuus, hienous ja säihkyvyys menee ihan vaivihkaa kokonaistavoitteen edelle, koska se on vain niin upeaa, hienoa ja säihkyvää! Siinä kohtaa meille tulee sellainen haastava kohtaamispiste.

Meitä molempia tarvitaan, jotta kehitys kehittyisi eteenpäin yhä paremmalla voimalla. Siksi meidän tulee pystyä arvostamaan toisiamme ja tulemaan toistemme kanssa toimeen. Ja sitä kovasti yritän. Samalla opin paljon, vaikkei se kuulukaan alkuperäisiin tavoitteisiini.

Erilaisuus tuottaa paljon hyvää, vaikka se ensin vähän kirpaiseekin. Kannattaa silti sukeltaa syvään päätyyn samoin tein ja ottaa yhteisen tekemisen haate vastaan, vaikka se ensin tekeekin hieman kipeää 👍.

Jos ei vielä tunnu tutulta, ota välittömästi yhteyttä johonkin organisaatiosi osaajaan, joka näkee asiat ihan eri tavoin kuin sinä. Pistäkää pystyyn jokin pieni projekti ja tehkää jotain ihan uutta 🥰.

Keväiset telkkäparit ovat sydämelle ja mielelle sulaa vahaa. Koirastelkän notkeat soidinelkeet ovat liikuttavia, samoin naarastelkän näennäinen viileys. Ihanaa kevätaikaa, välitetään vähät väliaikaisista lumista🧡.





22 kommenttia:

  1. Aina oppii kun seuraa mitä ympärillä tapahtuu, oli se tavoite tai ei;) Lintujen kevät kiimassa on kyllä hassuja piirteitä, koiraiden elvistelytaidot saavuttavat huippunsa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten nuo naaraat osaavatkin aina näyttää niin tympiintyneiltä? 😂

      Poista
    2. Niin totta;D Harjoitteleekohan ne, peilailee tympeitä ilmeitä?

      Poista
  2. Mukavaa, että pohdit asioita "ääneen". Niiden pohjalta omatkin aivonystyrät ryhtyvät kokeilemaan erilaisia näkökulmia.
    Tuttavaperheen tyttärelle on minusta kiva asenne, joka sopii lähes kaikkeen. Hän tapaa sanoa, että "annetaan sille mahdollisuus". Oli sitten kyse uudesta ruoakareseptistä, harrastuksesta tai ihmissuhteesta. Vanha ja tuttu on toki turvallista, mutta paljon hyvää saattaa jäädä kokematta.
    Linnuilla on parhaillaan kosiopuuhat menossa. Sitä ilottelua katsellessa kolea sää ja lumihiutaleet unohtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "annetaan sille mahdollisuus" kuulostaa oikein terveeltä 👍. Jotkut tosin tarvitsevat aika montakin mahdollisuutta ja joillekin ei mikään riitä. Mutta jos vähänkään malttaa, niin hyvä lähtökohta!

      Tämän hetken meininkiä seuratessa kaksi silmää ei tahdo edes riittää, niin paljon tapahtuu.

      Poista
  3. Jotenkin tuntuu että telkkä kanta on kasvanut. Nyt niitä on ainakin olevinaan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on upea juttu! Tai ainakin minusta tuntuu siltä, en ole mitään tieteellisiä tai riistataloudellisia artikkeleita aiheesta lukenut. Ihan vain niiden näkemisestä olen ilahtunut 🥰.

      Poista
  4. Minäkään en kuulu niihin, jotka ryntäävät aina heti uutuuksien perään oli sitten kyse mistä tahansa uudesta keksinnöstä tai käytännöstä. Haluan aina ensin tarkkailla taustalla, miten uutuus toimii, ja vasta pitkän ajan päästä uskaltaudun kokeilemaan, mutta kuten sanoit, meitä kaikkia tarvitaan.
    Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Uuden perään 'säntäilijöitä' tarvitaan, mutta vastapainoksi tarvitaan varovaisempia harkitsijoita. Yhdessä päästään paremmin eteenpäin, vaikkei se erilaisuus aina tunnukaan pelkästään mukavalta 🥰.

      Poista
  5. Kyllä noiden lintujen touhuja on kiva seurailla ja ne naaraat jostain syystä kyllä näyttävät siltä, ettei heitä pätkän vertaa kiinnosta joku uros, hi!
    Mutta kiva, jos he löysivät toisensa ja tulee pikkuisia poikasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Enemmän ja vähemmän yhdessä oleskelivat, toivottavasti siitä seuraa jotakin hyvää 🤭.

      Poista

Kiitos kommentistasi!