sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Aktiivista stressist√§ palautumista ja kalatiiran kalasaalis ūüź°

Huomasin muutama päivä sitten pinnani lyhentyneen vapaa-ajalla huomattavan lyhyeksi. Stressin ja kiireen keskellä olen hoivannut ja huoltanut työminääni, mutta arkiminä on jäänyt vähän (aika paljonkin) heitteille, mitä nyt olen pyrkinyt rentoutumaan irtautuakseni työmoodista ja nukkuakseni paremmin. Mutta sinne stressiboxiin ne kipunat, hermostumiset ja stressitilanteet ovat jääneet muhimaan. Eivät hän ne sieltä itsekseen koskaan häivy. Kasvavat vain korkoa. Ainakin minulla.

Pidennetyn viikonlopun my√∂t√§ havahduin tilanteeseen ja ensin ketutti ihan viet√§v√§sti. Taas kerran ūüėā. Sitten ryhdyin punomaan suunnitelmaa tilanteen muuttamiseksi. Ja jo nyt on paljon rennompi fiilis. En silti lupaa, ett√§ tilanne on ohi. Jatkan itseni elvytt√§mist√§ ja huomioimista t√§st√§ eteenkin p√§in.

Reseptin√§ on nyt ollut lep√§√§minen, rauhallisempi tahti, luontoon pys√§htyminen (oikein kunnolla), nauttiminen ja suorittamisen v√§ltt√§minen. Jos ei olisi n√§in kuumaa, stressitasoni olisi varmasti nykyist√§ matalampi, mutta siihenp√§ en voi itse vaikuttaa. Elet√§√§n siis n√§ill√§ ehdoilla, mit√§ on annettu ūüĎć.

Koira ei tykkää kuumasta. Paksu turkki tekee sen elämästä kuumaa ja hidastaa uimareissun jälkeen turkin kuivumista. Seuraamme tässä päivä kerrallaan, pitäisikö turkkia hieman keventää.

Naapurilammen kalatiira (tai toinen niistä - miksei molemmat) kalastaa perheelle ahkerasti ruokaa. Naurulokit pitää aina ensin ajaa pois, jos ne ovat rosvomielellä seuraamassa tilannetta. Pois ajaminen on päivä päivältä suoraviivaisempaa. Piskuinen tiira lentää suoraan päin ja huutaa kuin palosireeni. Kun se vielä lentää pakenevan lokin perässä kuin paraskin saalistaja, homma on hoidettu nopeasti ja tehokkaasti.

Ja sitten vain sitä perustehtävää toimittamaan. Ensin tähystetään ja lennetään sinne ja tänne. Tehdään koe- ja valesyöksyjä.




Ja jäihin se ruutana nokkaan!


Lempeyttä kaiken tämän kuuman keskelle!

14 kommenttia:

  1. Seurailin muuten Siikarannassa naurulokkeja, ja huvittuneena panin merkille saman ku sieki; isoja liikkeitä paljon, saalista vähän. Siinä aallokossa ilmeisesti pikkukaloja pyöri, kun kymmenkunta lokkia ja tiiraa oli ihan sumpussa lekuttelemassa samassa kohtaa rannan tuntumassa.

    Tiirat on kyllä äkäisiä otuksia. Mulla pinna lyhenee aina masisjaksolla, en millään tahdo kestää keskellä kulkuväylää seisovia ihmisiä tai kovaan ääneen kälättäviä tai muuten "tyhmiä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin joskus, että kaikki lokit elävät lähtökohtaisesti kalasta ja kyllähän naurulokkikin kalaa syö, mutta turvautuu nähtävästi aika moneen muuhunkin murkinaan.

      Silloin, kun omat voimavarat on k√§ytetty, niit√§ ei riit√§ edes pieniin vastoink√§ymisiin ūüėĒ.

      Poista
  2. Kevennä toki hurtan turkkia, kyllä se takaisin kasvaa. Raukka, hikoilee vain kirsunsa kautta, on siinä jäähdytyssysteemi. Oikein hyvä talvella vaan kesällä lienee kovin puutteellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut jostain, että hieman jäähdytystä tapahtuu myös tassujen kautta, ja olenkin kylmällä, märällä pyyhkeellä aina vilvoitellut sen tassuja. Samalla tavalla sen olo helpottuu mahdottomasti, kun se käy vedessä hyppelemässä ja seisoskelemassa.

      Vatsakarvoja lyhentelin t√§n√§√§n. Se vaikuttaa ulkon√§k√∂√∂n vain positiivisesti. T√§ytyy t√§ss√§ katsoa p√§iv√§ kerrallaan, kuinka paljon tuota karvaa pit√§√§ v√§hent√§√§ ūüĎć.

      Poista
  3. Jossain facebookissa näin uutisen, että taivaalta oli tippunut kilon painoinen lahna auton tuulilasiin ja rikkonut sen. Varmaan päivän mahtisaalis linnulta, jonka nokassa se ei jostain syystä pysynyt. Tosi harmi. Mutta on siinä autoilijalla ollut ihmettelemistä. Meilläkin kevennettiin Haukkulin turkkia (australianterrieri) ja heti on vilpoinen olo, niin entisessä sketsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman uutisen otsikon olen min√§kin n√§hnyt. Ja my√∂s sit√§ spekulaatiota, millainen lintu lienee ollut kyseess√§ ja miksi kala putosi ūü§≠. Niinh√§n se on, ett√§ jos ote saaliista on alunperinkin huono, ei se siit√§ lentomatkan aikana kohene ūüĎć.

      Minä aloitin turkin keventämisen tänään varovaisesti. Aloitettiin massukarvoista.

      Poista
  4. Mahtavat kuvat! Pitää sanoa, että pinna on tällä hetkellä todella lyhyt. Ukko parka ei ymmärrä mikä nyt taas riivaa. Tämä kilpirauhanen tekee tällä hetkellä mitä lystää, ja niin myös minun mieli. Onneksi en ole lähipiirissä ainoa, joka taistelee saman ongelman kanssa. Kai tämä olo jossakin vaiheessa tasaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Joskus ei vain jaksa, ei yht√§√§n. Suurin osa meist√§ oppii sen ennemmin tai my√∂hemmin. Ja aina kaikki ei ole omissa k√§siss√§. Sekin viel√§. Joku v√§itt√§√§ ymm√§rt√§v√§ns√§ t√§ysin ja silti ei ole kahta samanlaista. Tsemppi√§! ūüíĖ

      Poista
  5. Upeat kuvat. Hmm, taitaa olla ahvena suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Toiseksi viimeisestä kuvasta näkyy ruutanan rusehtavan pronssinen sävy. Lampi on lähdepohjainen ja syvin kohta on noin metrin syvä. Joskus kesällä ihmiset tyrkkäävät sinne eläviä kalasaaliitaan, mutta talven jälkeen siellä asuu vain ruutanoita. Ja paljon!

      Poista
  6. Hienoja kuvia tiirasta :) Toivottavasti juhannuksen ajan päivät toisivat lepoa ja mahdollisuutta rentoutua. Pitkittynyt kiire ja stressi jää helposti päälle eikä siitä tahdo päästä millään eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Valo ki!

      Aloitin oman juhannuslomani tänään klo 17:00.
      Tavoitteena on rentoutua ja irtautua, juuri nyt vielä pää pulppuilee työn parissa tämän tästä.
      Kävin läpi kasan luontokuvia ja se tekee onneksi aina yhtä hyvää.
      Nyt sadekin taukosi ja sis√§tiloja p√§√§see tuulettamaan ūüėć.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)