maanantai 30. elokuuta 2021

Pysähtyminen palkitsee, kurjet kokoontuvat jo

Pysähtyminen on jäänyt viime aikoina minulla aika vähiin. Sienimetsään meneminen on rauhoittavaa, muttei pysähtymistä. Siinä olen jatkuvassa valppaustilassa ja jos etsimiäni sieniä löytyy, innostun valtavan paljon. Joka reissulta saan mukaani valtavasti hyvää mieltä ja olen aina vähän parempi ihminen, kun palaan metsästä kotiin. Nyt huomaan kuitenkin, että tarvitsen myös selkeitä pysähtymisen hetkiä. Ilman innostusta, pettymystä, ahdistusta tai pohdintaa. Täytyy ottaa tästä taas opikseen. Niin hyvää se pysähtyminenkin minulle tekee. Ehkei niinkään paljon juuri sillä pysähtymisen hetkellä, vaan enemmänkin myöhemmin, kun huomaan alitajuntani tuoneen minulle uusia, hyvää tekeviä asioita mieleeni.

Toki silläkin on merkitystä, miten ja millä viritän itseäni, miten ruokin ajatuksiani ja mihin käytän aikani. Mutta alitajunta tarvitsee ennen kaikkea aikaa tukeakseen kaikkea muuta. Tänään vuosilomapäivälläni taas havaitsin sen. Ilman kummoisia tavoitteita (onneksi) ulkoilutin kameraa ja sieniveistä (ensin kameraa, sitten veistä). Maiseman kuvaaminen ei ole aina niin tuottavaa, parannettavaa on vielä paljon, mutta en kiirehdi sen kanssa. Maisemaa kuvatessani katson ympärilleni eri tavalla. Meno- ja paluumatkalla näkee asiat aivan eri suunnasta ja eri valossa. Tavallaan hyvin simppeliä, mutta aina sitä jaksaa yllättyä. Muutama metri taaksepäin tai eteenpäin merkitsee paljon. Joudun kokeilemaan paljon löytääkseni mielestäni parhaan kuvakulman. Ja samalla ihailen maiseman muuttumista ja eri yksityiskohtien korostumista. Samaa yritän toistaa omassa elämässänikin.

Ikävän oloiset jutut rajaan julmasti kuvien ulkopuolelle. Sitä samaa yritän hieman opetella omassa elämässänikin. Sen sijaan, että mieli hakeutuisi aina niihin muutamaan ikävään asiaan tai ihmiseen, pyrin rajaamaan ne mielestäni pois tilaa viemästä. Yritän zoomata voimavaroihin, hyviin asioihin ja läheisiin ihmisiin.

Sunnuntaiaamuna kävin kameran kanssa aamuajelulla. Yhdellä pellolla oli ainakin toista sataa kurkea, tässä muutama niistä. Ne valmistautuvat lähtöön. Löysin ne puhtaasti kuuntelemalla metelin suuntaa 😂. Viestintä on vauhdissa ja kovaäänistä.



24 kommenttia:

  1. Tulee aina mieleen ne Lapin kesä -biisin sanat, kun muuttolintujen aika alkaa olla kokoontumisajoille. Kurkien ja joutsenien ja kaikkien muidenkin on kiire saada poikaset niin isoiksi, että jaksavat pitkän muuttomatkan. Vasta äskenhän joutsenienkin poikaset olivat vasta ihan harmaita. Mutta kai ne jaksavat, kun ei muuta vaihtoehtoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin poikaset taitavat olla väriltään harmaita, koko on vain aikuisen luokkaa 👍.

      Mutta paljonhan ne harjoittelevat lentämistä, lentoon lähtemistä ja laskeutumista loppukesän aikana. Joutsenet odottavat muutolle lähtöä mielestäni kurkia pitempään, joten niillä on enemmän aikaa voimistua muuttoa varten. 💖

      Poista
  2. Hienoa ajattelua. Ja mahtava määrä kurkia nähtäväksi yhdellä kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Syyspelloilla saattaa nähdä melkoisia kurkiparvia. Jos haluaa päästä näkemään, kannattaa tutkaista Tiira.fi-palvelusta (https://www.tiira.fi/) lähiseudun ajankohtaisia lintuesiintymiä. Sieltä löysin tuoreeltaan ainakin tällaisia kurkihavaintoja:
      Trana Saltvik Haga Kungsgård 800 p
      Kurki Laitila Untamala 285 p
      Kurki Ilmajoki Alajoki, Laivapääntie 375 p.

      Poista
  3. Upea näky. Täällä on isoin "parvi" ollu 4 kurkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan näinä päivinä varmaankin alkaa näkyä isompiakin parvia, toivotaan 👍.

      Poista
  4. Rajaamista tarvitaan- elämässä ja kuvissa.
    Hieno kuva.

    VastaaPoista
  5. Kurkien kerääntyminen on ihana, tunnelmallinen syksyn merkki. Muuttoonlähtöpäivää odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä ei ole sitä kevään hätäisyyttä, vaan puoliaktiivista talvilomalentosään odottelua 🥰.

      Poista
  6. Tuossa elämänohje, jota soisin itsenikin noudattavan! Zoomaa vain mukaviin juttuihin ja jättää ikävät rajauksen ulkopuolelle. Kurkien kokoontuminen on haikeaa, mutta samalla niin komea näytelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmismieli tuo rajatun asian mielen kuvaan ikävän helposti takaisin, mutta kun rajaamista ja zoomaamista jatkaa ja toistaa, siitä alkaa jäädä positiivinen jälki aivoihin 🥰.

      Poista
  7. Minuunkin kolahti tuo ohje rajata positiivisiin asioihin. Vaatii varmasti jatkuvaa paneutumista ja opettelemista, mutta tässähän on loppuelämä aikaa.
    Kurkien muuttokokoontuminen tuntuu haikealta. Pian on ryhdyttävä tähyilemään taivaalle hyvästien jättämistä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuelämä on aikaa opetella, erehtyä ja saavuttaa onnistumisen kokemuksia. Jokainen edistymisaskel kantaa kuitenkin hyvää hedelmää 💝.

      Minä yritän ajatella niin, että ne ansaitsevat pitkän talviloman jossain lämpimässä. Tulevat sitten takaisin tänne, kun elämän tärkeät asiat kutsuvat. Minäkin voisin lähteä talviksi muualle 🤭.

      Poista
  8. Kaunis kuva Kurkien kokoontumisesta <3

    VastaaPoista
  9. Se on aina yhtä surullista kun kurjet alkavat kokoontua lähtöön. "Syksyn tullen yli maan taas kurjet lentää, murhemielin katson aina lentoaan"
    Maisemakuvaus, siinäpä aihe josta innostun. Maisema ei koskaan pysy samanlaisena, muutosta tulee jatkuvasti sään, vuodenajan ja vuorokauden ajan myötä. Ja se rajaaminen, mitä kaikkea sillä voikaan korostaa ja toisaalta piilottaa. Kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä missasin kurkien muuton täysin. Nyt olen onnekas, kun pääsen todistamaan edes hetkiä siitä.

      Minä vasta opettelen maiseman kuvaamista, mutta alan päästä sen makuun 💖.

      Poista
  10. Olen muuten aikalailla lähimaastosta kotoisin (Pulkkilanharju). Sitä ei itse osaa sen takia pitää niin erikoisena, kun se on aina ollut siinä. Mutta onhan tuo aika paljon Punkaharjun kaltainen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Erikoiset Asiantuntijat!

      Me mieheni kanssa purjehdimme Päijänteellä kolmisenkymmentä vuotta sitten useammankin kesän. Pulkkilanharjun ohi mentiin, koskaan ei sinne rantauduttu. Myöhemmin olen piipahdellut siellä joskus. Liian tuttuna se on jäädä muiden paikkojen varjoon. Paljon on samaa Punkaharjun kanssa. Punkaharjulla on muistaakseni enemmän julkisessa käytössä olevaa rantaa, Pulkkilanharjulla riittää mökkejä 👍.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)