tiistai 22. maaliskuuta 2022

Olkapää elpyy ja tilhiparvi kävi vierailulla 💖

Eilen oli ihan pakko tarttua kameraan, kun näin pihatiellä tilhiparven. En ehtinyt ikuistamaan niiden peseytymistä, mutta tavoitin heikkoon valoon oksien kätköihin piiloon jääneet helisijät muutamaan pönötyskuvaan. Enpä olekaan koskaan niitä vielä tavannut näin keväällä! Olkapääni suostui kuvausyhteistyöhön, mutta millään muulla en sitä sitten eilen enää vaivannutkaan.







Olkapää äkäilee kaikista paikoista eniten (mutta vähemmän kuin eilen) juuri tällä hetkellä. Särkylääkkeet ja lepo ovat ehdottomia kohtuullisen olon edellytyksiä. Mutta tänäänkin olkapää oli jo parempi kuin eilen. Aion varovasti nostaa tänään käsityöt syliin ja ryhdyn heiluttelemaan puikkoja olkapää mahdollisimman liikkumattomana ja silti jännittämättä jotain uutta osaa kropassani 😂😂😂. Helpommin ehkä sanottu kuin tehty?


Kello lähestyy kuutta, mutta ulkona on kaunis matalan auringon valo. Matti kävi tänään pihassa taas ruokailemassa ihan rauhassa. Se ei hätäillyt eikä Putiniakaan näkynyt missään. Jokainen sodaton päivä tässä pihassa on musiikkia korvilleni ja iloa silmilleni.


Mahtavaa maaliskuun jatkoa!

15 kommenttia:

  1. Tilhi on niin kaunis lintu, ja sen ääni on todella ihana. Hienoa, että olkapää on vähän parempi.

    VastaaPoista
  2. Aivan upeita kuvia tilheistä! Onneksi olkapääsi on jo vähän parempi. Toipumista ja voimia sinulle.

    VastaaPoista
  3. Tilhet on todella upeita. Ja nuo fasaanien nimet on mainiot.

    VastaaPoista
  4. Upeat tilhikuvat! Tilhi näyttää ihan joltain "tähdeltä" töyhtötukkansa ja hienon värityksensä vuoksi :(
    Kiitos kauniista sukista, pehmeä paketti tuli perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!
      Kiva, että paketti löysi perille 💖.

      Tilhi on kyllä ulkonäöltään aika rock, vaikka saundi onkin enemmänkin klassinen ja herkkä.

      Poista
  5. Upeita kuvia <3 Lintujen laulu ja keväinen päivä on ilomme. Mitä neulot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja!

      Sukkatehdas on puksutellut puikoilla tähän asti.
      Nyt sain ajatuksen isoäidin neliöistä ja torkkupeitosta isälle.
      Saapas nähdä, miten käy 😊.

      Poista
  6. Hienot lähikuvat tilhistä. Minäkin jouduin kauan odottelemaan tilhiä. Ajettelin jo, että eivät tule ollenkaan tyhjentämään pihan pihlajia, mutta eräänä päivänä helmikuussa tupsahti seudulle tilhilauma ja teki hetkessä puhdasta jälkeä. Sitten olivat tiessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seita!

      Nämä taisivat puhdistaa naapurin pensasaidan - hyvä, että ehdin edes vähän hätiin. Tehokkaita ja nopeita liikkeissään ovat.

      Poista
  7. Oi tilhi! Niin kuvauksellinen aina :)
    Me käytiin Viikissä hanhia kattelemassa (ja kuvaamassa, kellä kamera oli) ja siellä oli paljon kottaraisia ja harmaahaikaroita myös. Sain elämänpinnan uivelosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikissä onkin varmaan jo lintuja (ja kuvaajia) oikein urakalla. Tähän aikaan vuodesta muuttolintujen kohtaaminen tuottaa ällistyttävän isoa iloa 💖.

      Poista

Kiitos kommentistasi!