perjantai 24. syyskuuta 2021

Syysloma osui suoneen, Suomi on täynnä mahtavia paikkoja!

Tänään tulimme takaisin vajaan viikon mittaiselta syyslomareissulta. Matkattiin vuokratulla matkailuautolla jo kolmatta kertaa. Pixie-koirakin osaa kerta kerralta homman paremmin.

Kevään tapaan matkasimme Itä-Suomessa, mutta pääosin eri kohteissa kuin keväällä. Näimme runsaasti muuttolintuja matkallaan: laulujoutsenia ja erityisen paljon hanhia. Välillä ne olivat pellolla, välillä laskeutumassa ja nousemassa pellolta ja toisinaan taivaalla isoissa ja vieläkin isommissa auroissa. Kyllä nuo muutot jaksavat aina sykähdyttää 💖.

Niin paljon kuin haluaisin esittää täällä reissun aikajärjestyksessä, taivun suoraan ja sovinnolla purkamaan kokemuksia ja muistoja täällä pakottavuusjärjestyksessä. Eli ensin ne asiat, mitä en malta pidätellä ja sitten vähitellen ne muut.

Tänään olemme kotiin matkaamisen lisäksi purkaneet matkailuauton tavaroistamme ja siivonneet sen luovutuskuntoon. Kävin myös sienimetsässä. Oli ihan pakottava tarve päästä omaan suppilovahvero-metsään (joka ei siis edelleenkään ole oikeasti minun). Ensin näytti siltä, että joku oli käynyt korjaamassa satoa. Sitten siirryin kauemmas ja niitä sieniähän sitten riitti ja riitti. Jossain vaiheessa piti pakottaa itsensä kääntymään takaisin kohti autoa. Nyt täytyy malttaa muutama päivä.

Kerrankin kävi sienien kanssa todella hyvä tuuri! Kaikki sain sijoitettua uusiin koteihin muutaman viestittelyn jälkeen. Yhtään sientä ei tarvinnut ryhtyä kuivaamaan ja räpeltämään. Niitä oli kuitenkin noin kymmenisen litraa. Ihanaa 💖.

Ja nyt arvaa lähteä sunnuntaina taas uudelleen sienimetsään 😁.


Loma sujui akselilla Leppävirta - Ruokolahti - Koli ja sitten satunnaisia paikkoja matkalla etelään. Kelit olivat upeat, vaikka vähemmälläkin olisin tullut onnelliseksi. Maisemat olivat iloa silmille ja kamerakin räpsähti muutaman kerran.

Puran kuvia hiljalleen ja postailen niitä tännekin. Huomenna matkaan Kirkkonummelle kuvaamaan ihania koiranpentuja ja vasta sunnuntaina pääsen kuvatalkoisiin.

Syksy oli matkamme varrella pitemmällä kuin täällä Hämeenlinnassa. Värit olivat valloittavia. Niin kuin kaikki muukin matkaseuraa myöten (mies ja koira). Ihanaa oli olla lomalla, mutta tietenkin silti ihanampaa palata kotiin sen ikioman arjen pariin 💝.



12 kommenttia:

  1. Lomareissut ovat virkistäviä, mutta kotiin on aina ihana palata.

    VastaaPoista
  2. Kävittekö Kummakiveä katsomassa Ruokolahdella? Toivottavasti saat koiranpentuja kuvatuksi, ne on aika vikkeliä muulloin kuin nukkuessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin Kummakivellä, on se vain niin vaikuttava!

      Koiranpennut olivat 8 viikkoa vanhoja ja ne osasivat hyvin jo juosta ja hypellä. Yhteiskuvat olivat aikalailla vain haavetta 😂.

      Poista
  3. Kuulostaa oikein rennolta lomalta noissa ihanissa Itä-Suomen maisemissa! Tuskin maltan odottaa, että saat kuvia ja matkatunnelmia tänne kirjatuksi...

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Mitä enemmän työssään revittelee, sitä useammin pitäisi muistaa pysähtyä ja irtaantua arjesta 👍

      Poista

Kiitos kommentistasi!