Uniruuhkaa ja ripelankasukat

Minä kuulun ahkeriin unten näkijöihin. Pystyn muistamaan unistani aamuisin melko paljonkin, jos siihen heti aamulla oikein keskityn. Olen opetellut vatvomaan uniani vain silloin, kun niissä on jokin toistuva kaava. Silloin tiedän, että minun kannattaa pysähtyä miettimään, mikä alitajunnassani vaivaa. Toki herkuttelen joskus seuraavana päivänä unillani myös, jos ne ovat olleet erityisen innostavia, kiinnostavia tai mukavasti vauhdikkaita.

Unitutkimus on ainakin toistaiseksi vielä aika pientä tai kevyttä, miten sen nyt sanoisi. Aika vähän mistään tiedetään. Teoriat unista ja niiden merkityksestä ihmiselle ovat muuttuneet aikojen saatossa, mutta edelleenkin kyse on paljon juuri teorioista. Siksikään en yritä pitää unipäiväkirjaa tai muutenkaan isosti keskittyä muistamaan uniani. Niitä on niin paljon ja ne ovat melkoisen päättömiä. En ole keksinyt iloa yksittäisten unien kertailemisesta päiväsaikaan - jolleivät ne siis ole olleet poikkeuksellisen kiinnostavia ja viihdyttäviä.

Tyypillisesti pään sisäinen ruuhkani purkautuu yöllä unena, jossa olen menossa jonnekin. On aikataulu, jossa en pysy. Tavaroita pakattavana - ihan liikaa, siksi myöhästyn. Ja pääsen lähtemään vasta, kun pitäisi olla tulossa jo takaisin. Tavaroiden pakkaamisessa joudun kulkemaan kaupungin (usein Jyväskylä) halki suuntaan ja toiseen. Eksyn usein ja muistan unessani eksyneeni aikaisemminkin. Ja siinä sitä aikaa taas palaa. Jossain vaiheessa olen paikassa, josta halusin ottaa valokuvan tai jossa muuten vain ilmestyy yhtäkkiä taivaalle valtava määrä ihmeellisen kauniita lintuja. Joko olen jättänyt kamerani jonnekin tai hukannut sen eikä kuvan ottaminen onnistu. Tai jos kamera on mukana, se ei toimi - koskaan.

Mielenkiintoista noissa unissa on se, etten stressaa yhtään. Totean vain aikataulun lipsuvan ja mietin tämän tästä, kannattaako kaikkea oikeasti pakata, vai voisiko osan tavaroista jättää vain paikoilleen (niin kuin olen tehnyt monesti aikaisemmin).

Tämän toistuvan kaavan olen käynyt mielessäni läpi ja huomaan sen kertovan liiasta kuormituksesta. Viimeistään silloin pitäisi ryhtyä rauhoittamaan elämää ja tahtia.

Nuorempana näin paljon seikkailu-unia tyyliin James Bond, vaikken silloin katsonut televisiota juuri koskaan saati sitten katsonut elokuvia. Unissa juostiin roistoja pakoon, ammuskeltiin puolin ja toisin, paettiin teollisuusrakennuksen hissin piilotettuihin kerroksiin ja sieltä hissikuilun kautta eteenpäin sekä paettiin helikoptereilla. Tunnelma oli intensiivinen, mutta koskaan ei pelottanut. Eikä luoti osunut minuun koskaan.

Lentounet ovat lempiuniani. Niissä osaan lentää ihan ilman apuvälineitä ja lennänkin maailmasta toiseen - vähän kuin jossain peleissä. Näissä unissa huomaan välillä, että nyt on kyse unesta ja pystyn joskus kääntämään unen juonen parempaan päin päättämällä lentää jonnekin muualle.

Luin jostain juuri eilen tai toissapäivänä artikkelin (jota nyt en sitten löydä mistään), että suurin osa nähdyistä unista ei ole hyviä eikä pahoja unia, vaan ihan tavallista tekemistä. Minä en muista tavallisia uniani. Paitsi jos toistuva pakkaaminen ja linja-autoaseman etsiminen lasketaan tavalliseksi tekemiseksi.

Kaikki eivät kuulemma ainakaan tiedosta näkevänsä unia. Näetkö sinä unia ja muistatko niitä vielä aamulla?

Ja sitten kuva ripelankasukista - tuhrasin lankakerien jämiä ja harjoittelin samalla kirjoneuletta ja värien yhdistelemistä. Tein molempia sukkia yhtä aikaa. Jos jäljellä oli vain yksi kerä jotain lankaa, punnitsin sen ja jaoin kahteen yhtä painavaan kerään. Monesti sukista jää kaksi kerän jämää, yksi kummastakin sukasta. Tällöin minulla on tasakokoiset kaksoskerät jo valmiina.

Nyt virheenä oli tehdä joustinneuletta kiertäen. Sukan suu on jämpti, olisi ollut parempi tavallisella joustinneuleella. Muistan tämänkin seuraavalla kerralla. Tavallinen joustinneule on sitä paitsi paljon mukavampaa neulottavaa.

Hyvä harjoitus jälleen kerran. Kuviot ovat omasta päästä (sieltä vähenee tavara kovaa vauhtia). Väreihin olen tyytyväinen. Sukkien koko on noin 38.

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa!