Kantarelleja (vaikka en suunnitellut), hirvikärpäsiä ja työelämän säätämistä

Lupasin ja painotin itselleni, että tänä viikonloppuna ei sienestetä. Nyt vain levätään henkisesti ja fyysisesti aikaisempien työviikkojen rasituksista. No, eilen päädyin sitten lähimetsään heti aamusta. Lähimetsälenkit kestävät vain pari tuntia ja se oli myös homman juju. Kaipasin metsäilyä, ulkoilmaa ja liikkumista, joten ulos piti lähteä. Ja lähelle.

Tänään yritin kovasti pysyä kotona. Mutta pistettyäni pyykit koneeseen ja astianpesukoneen pyörimään ja tehtyäni pojalle pitkästä aikaa makkarapastan aikaa jäi vielä vaikka mihin. Lähdin siis metsään vähän kauemmas.

Kantarellit eivät enää löydy niin tiheissä ryppäissä, kuin aikaisemmin kesällä. Mutta niitä löytyy etenkin sateiden jäljiltä. Siellä ne luuraavat sammalen alla. Välillä enemmän ja välillä taas vähemmän näkösällä.

Tänään keräsin vuoden ensimmäiset suppilovahveroni. Ei niitä paljon tullut kerättyä, mutta ihan hyvä alku kuitenkin. Suppilovahverot kuivatan.

Hirvikärpäset häiritsevät nyt myös tuossa isommassa tutussa metsässä, joissa niistä on aikaisempina vuosina ollut melkoisen vähän haittaa ja harmia. Onneksi pieni lähimetsä on lähes vapaa hirvikärpäsistä. 

Hermojani koeteltiin tänään kovasti hirvikärpästen kanssa. Hirvikärpäslakista ja jatkuvasta valkealta neuletakiltani öttiäisten nitistelystä huolimatta niitä löytyi minusta vielä autossa (en lähtenyt heti liikkeelle, vaan jäin odottelemaan tilanteen edistymistä). Yksi irtautui vaatteista vielä kotona puseroa riisuessani.

Tänä vuonna vain yksi hirvikärpänen on (ymmärtääkseni) pistänyt minua. Pistoskohta kutiaa ja kihelmöi ajoittain, vaikka pistoajankohdasta on jo ainakin viikko. Sen lisäksi tunnen kutkutusta ja pikkunäppylöitä muutamasta muustakin paikasta, johon hirvikärpänen on iskenyt aikaisempina vuosina.

Takertuvien koukkujalkojen etsiminen ja irrottaminen kropasta on yksi asia. Ihan toinen juttu on sitten jo se, kun hirvikärpänen pistää. Minun kroppani (tai mieleni) tuntuu muistavan pistokset todella pitkään. Hirvikärpästen haamukävelyistä puhumattakaan.

Töiden kanssa olen umpikiireisessä tilanteessa - asioiden parissa, joista nautin ihan täysillä. Tasapainottelen innostuksen, työtulvan ja uuden oppimisen aiheuttaman aivoruuhkan keskellä. Olen ihanasti uuden äärellä maailman kiinnostavimmassa tilanteessa. Ja juuri nyt olosuhteet olisivat erinomaiset piiputtamaan oma jaksaminen ihan täysin. Sitä yritän välttää. Väsyneenä, hieman stressaantuneena, innostuneena ja onnellisena tasapainottelen väsymyksen ja panostamisen kanssa.

Yritän panostaa palautumiseen. Innostus ja puurtaminen tulevat kyllä itsestään jostain sieltä.

Toivotan syyskuun tervetulleeksi 🥰. Ja sinulle toivotan ihanaa syyskuun alkua 💖.