Tänä vuonna isänpäivä pohditutti minua tavallista enemmän. Koronan jälkeinen viheliäinen väsymys rajoittaa tekemisiäni kuitenkin ärsyttävän paljon eikä ajatusten kääntäminen blogikirjoitukseksi käänny niin helposti kuin terveenä.
Kaivelin vanhoja perhevalokuvia uusin silmin. Pikkulapsiajalta löytyi jonkin verran kuvia minusta isän kanssa. Äidin kanssakin pari. Isompana yhteiskuvat ovat jääneet juhlien aikaisiin yhteispönötyksiin. Ehkä se kuului tuohon aikaan.
Isälläni oli läheiset välit omiin vanhempiinsa ja se näkyi mielestäni myös hänen suhteessaan omaan perheeseensä. Tätä omaa isäsuhdettani olen tässä isänpäivän ympärillä taas pyöritellyt. Etenkin läheiset välit isän viimeisinä alzheimerin taudin sävyttäminä aikoina tuntuvat nyt erityisen tärkeiltä.
Eniten isänä ihailen kuitenkin omaa puolisoani, joka on tehnyt melkoisen sukupolviloikan oman isänsä isäajoista uuteen isäaikaan. Mieheni isä oli monellakin mittakaavalla oikein hyvä isä, mutta kuului silti minun vanhempieni kanssa siihen ikäluokkaan, johon sodat ja sotien jälkeinen elämä jätti väistämättä ison leimansa.
Lasten ollessa pieniä elimme vanhan rintamamiestalon remontin keskellä. Se oli yksi elämänvaihe muiden joukossa. Siinä kasvatettiin silloin samalla meidän perheemme resilienssiä ja yhteenkuuluvuutta.
Poika kuljettaa tässä isän perässä omilla minikottikärryillään tiilen murikkaa. Tytär seisoo kaikkien ohjeiden vastaisesti rattaissaan hieman vaarallisesti. Tytär on tässä alle kaksivuotias ja poika sitten varmaankin kolmen vuoden kieppeillä. Ikäeroa heillä on aika täsmälleen puolitoista vuotta. Mieheni tekee siinä ihan oikeita remonttitöitä eikä ole vain poseeraamassa 🤭.
Kiitos teille molemmille. Jo edesmenneelle omalle isälleni ja omien lapsieni rakkaalle isälle, jonka ansiosta lapsilla on kahden melkoisen tasapainoisen aikuisen ihmisen mallit ja turva omalla matkallaan 💖
Se oli kaunis kirjoitus ja osoitti syvää kunnioitusta sekä edesmenneitä isiä että lastesi isää kohtaan.
VastaaPoistaKiitos, Sirpa 💖
PoistaUpea kirjoitus.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaKiitos, Suvi!
VastaaPoistaOtan osaa, elämä ei kulje koskaan sovitusti. Helliä haleja haavoillesi ja yhtä lämmin halirutistus sinulle. Sinä olet tärkeä ja arvokas, malja sille 💖
Vanhoja kuvia on vähän. Ei varmaankaan ollut kameroihin varaa. Ihana tuo puuhakas valokuva. Mitä isot edellä - sitä pienet perässä
VastaaPoistaKiitos, Enkuli!
PoistaKamerat olivat ehkä kalliita, mutta niin olivat filmit ja niiden kehittäminenkin! Jokaista kuvaa kannatti harkita tarkoin. Ei ollut valokuvaaminen sellaista arkielämän kaikkien käänteiden dokumentointia (ja jakamista) kuin nyt.
♥
VastaaPoistaEn oikein osaa nyt kommentoida aiheeseen muuta, kuin että kivat ajatukset ja kuvat.
Kiitos, Stansta 💖
PoistaKaunis kirjoitus. Isäni sairasti myös alzheimerin tautia. Joihinkin sairaus vaikuttaa niin että heistä tulee kamalan kiukkuisia, isästäni sairaus teki vieläkin lempeämmän kuin mitä hän oli ollut. Halattiin aina kun tavattiin ja kun erottiin, vaikka nuorempana isä ei ollutkaan mikään halailijatyyppi. Tänä vuonna isänpäivä oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin - sytytimme haudalle kynttilän. t. Eija
VastaaPoistaKiitos, Eija!
PoistaVoimia ja jaksamista sinulle 💖
Ihana postaus. T:MaaritKoo
VastaaPoistaKiitos, Maarit 💖
Poista