Kauhistelua buffassa ja västäräkin eväshetki

Kaikki eivät sivistyneessä Suomessakaan ole vielä ymmärtäneet suuren enemmistön isoa huolta ilmaston muutoksesta. Olen töissä ympäristöalan organisaatiossa ja meillä ympäristötietoisuus näkyy ihan huippuna kaikessa arjessa. Ihmiset ajattelevat vastuullisesti ja fiksusti ja vieläpä toimivat sen mukaisesti. Luovuin aamiaisleivän kuljettamisesta aamukahville töihin muovipussissa. En mitenkään kehdannut enää. Kukaan ei sanonut mitään eikä katsonut sillä silmällä. Muiden ekoteot vain herättivät minut eväsrasian hankintaan. Tai minä siis heräsin ja ihana mieheni hankki muutaman käyttökelpoisen rasian :-)

Työpaikan lounasbuffassa on paikka biojätteille, mutta tavallisesti sinne menee ainakin minun nähteni vain niitä pieniä rippeitä lautaselta, jotka eivät enää oikein haarukkaan yrittämälläkään tartu. En ole siellä nähnyt kenenkään mättävän syömättä jätettyä ruokaa suoraan jätteisiin. Meininki on kivasti sellainen, että otetaan ensin sen verran, kuin ainakin jaksetaan syödä ja sitten tarvittaessa vielä vähän lisää.

Tällaiseen tietoisuuteen töissä tottuneena olen pariin kertaan kotikaupunkini buffassa lounastaessani lähes pudottanut silmät päästäni, kun edellä mennyt noin nelikymppinen mieshenkilö on kantanut ruokailunsa jälkeen KUKKURALAUTASELLISEN pitsan reunoja biojätteeseen! Hyvä, että olen pysynyt nahoissani. Sisälläni kaikui huuto: "Ne pitsan reunat ovat ihan syötävää ruokaa! Syö ne ensin, ennen kuin haet lisää ruokaa!!!!" Onneksi huuto pysyi vain omassa päässäni. Toisella kertaa noin kolmekymppinen monesti ennenkin pitsaa syönyt mies haki tauotta pitsaa lisää ja latoi kaikki reunukset varalautaselle korkeaan pinoon. Luonnon lisäksi olin jo huolissani myös hänen terveydestään :-( Mutta olin hiljaa silloinkin. En huokaillut enkä pyöritellyt silmiäni.

Lapset ja nuoret ahdistuvat ilmastomuutoksesta ja samaan aikaan iskä tai eno lappaa puolet ruoka-annoksesta roskiin. Tässä on jotain niin ikävää ristiriitaa, että ihan pahaa tekee.

Tarvittaisiin kai sellainen iso maan laajuinen kampanja, jossa ruoan jättäjät saisivat nolon leiman. Että ruokaa hamstraavalle ruoan hylkääjälle tulisi nolo olo. Ja että muidenkin mielestä se olisi noloa. Minäkään en kehdannut sanoa mitään. Ehkä hyvä niin, sillä olin aika tuohduksissani. En ole ihan parhaimmillani isossa ikävässä tunnetilassa ;-)

Toki täytyy myöntää, että olen välillä itsekin jättänyt ruokaa. Viime kerralla ruoka oli niin suolaista ja rasvaista, ettei sitä vain millään pystynyt kaikkea lapioimaan elimistöönsä. Siihen paikkaan ei kyllä mennäkään enää uudelleen.

Miten sinun mielestäsi viesti menisi perille noille ruoan tuhlaajille? Onko mitään toivoa?

Kesän västäräkki sen sijaan ei tuhlannut ruokaa. Heitteli ja ravisteli korentoa niin kauan, että sai sen siivet ja jalat irti. Sitten paisti vietiin poikasille :-)