Tiesitkö, että tänä vuonna Pridea vietetään koko kesäkuun ajan? Helsinki Pride -tapahtuma huipentuu Pride-viikkoon 26.6.–2.7.2023. Pride-kumppanuuteen on lähtenyt mukaan monen monta merkittävää toimijaa. Hauskaa tavallaan, että näistä kumppaneista löytyy niin minun kuin tyttärenkin työnantajat. Hieman erilaisissa rooleissa, mutta kuitenkin 👍.
Mustarastas pitää harvinaisen ahkeraa jöötä meidän pihassamme. Se on tietenkin vain hurmaavaa, mutta jaksaa ihan iloisesti ihmetyttää päivästä toiseen. Kirjoittelen tätä työhuoneessani ja ikkuna on auki. Laulu kuuluu tähän niin voimakkaasti, että keräsin itseni jälleen ikkunan ääreen ihmettelemään. Missään en nähnyt mustarastasta. Taitavasti on piiloutunut, vaikka niin kuuluvasti laulaakin.
Näin ajattelin, kunnes hoksasin kurkistaa ihan lähimmän kuusen latvaan. Siellähän se ihan näkyvillä yhtään itseään piilottelematta valvoo ja ääntelee. Täytyy muistaa laittaa siitä kuvia tänne myöhemmin 👍.
Eilen kävin työpäivän päätteeksi kävelyllä lammella (joka on muuten uskomattoman huonossa ja siivottomassa kunnossa rakennustöiden jäljiltä). Törmäsin västäräkkiin ja peippoon (tikkaperheen lisäksi).
Ilahduttavia hetkiä kesäkuuhusi! Pidetään ikkunaa auki tai poiketaan välillä ulos kuuntelemaan kesäkuuta 💖.
Meillä kirjosieppo ei ole yhtään hiljaa. Sen ääni ei ole mikään maailman ihanin. Pensaskerttu on toinen lintu joka on koko ajan äänessä. Hernekertulla on hauska ääni. Pihassa on todella paljon eri lintujen ääniä. Eilen pihaan ilmestyi monta lentämään lähtenyttä kottaraista;-)
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaMeidän kirjosieppomme lukeutuu korvan iloihin. Ehkä tämä on suhteellista, juuri parempaakaan ei löydy. Nautin kuitenkin sen laulusta kovasti.
Kottaraisia en ole nähnyt vieläkään! 😳
Tiesin Pride-kuukaudesta. ;)
VastaaPoistaMahtava tuo kuva, jossa saalis on nokassa! Minä kuuntelen, varsinkin öisin, lintuja. Yllättävän paljon mahtuu lauluja näinkin lähellä keskustaa olevassa paikassa. Pöh, naapuri oli nähnyt viime yönä siilin meidän pihassa. Itse en ole aikoihin nähnyt.
Hyvää alkavaa viikonloppua! Nautitaan lämmöstä, jos se lupausten mukaan saapuu.
Kiitos, Stansta 🥰
PoistaIhanaa, että olet päässyt osallistumaan lintujen konsertteihin - pian ne hiljenevät.
Kelakin on mukana (jäin sieltä eläkkeelle kaksi vuotta sitten)
VastaaPoistaIhanat lintukuvat. Minua ilahduttaa pihallamme neljä pikkuista ohuthäntäistä oravanpoikaa.En ole saanut hyviä kuvia, koska juoksevat kipinkapin ympäri puutä koko ajan
Kiitos, Enkuli.
PoistaOn aivan säällistä, että Kelakin on mukana. Yhdenvertaisuuden pitäisi olla meidän kaikkien asia.
Heh, jopas on herkkupala västiksellä. Upeita kuvia.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaLintu kuin lintu näyttää kuljettavan herkkutroikkaa mukanaan. Nyt on kysyntää 👍.
En tiennyt, että Pridea vietetään koko kuukausi. Pride-viikon tiesin. Martat ovat mukana, mikä on jo perinne. Hienot kuvat! Kauniita kesäkuun päiviä sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Tarja!
PoistaMahtavaa, että Martatkin ovat mukana! 🎈
Niin kauan kuin on Prideä paheksuvia ihmisiä/tahoja, pitää prideillä ja hyvä että on jo ihan kuukausi. Jopa meidän kunnassa järjestetään Pridejuhlaa tänä vuonna, ensimmäistä kertaa, erinomaisen toimiva kirjasto etunenässä.
VastaaPoistaJust laitoin ulos puhelimen nauhoittamaan intervallina linnunlaulua "Muuttolintujen kevät"- sovelluksella, kun siellä on niin paljon eri linnut äänessä. Kohta ne hiljenee.
Kiitos, RH!
PoistaSuvaitsevaisuuden opettamista ei saa lopettaa koskaan.
Teillä ei nauhoitukseen tule varmaankaan autojen ääniä, kuten meillä tulisi. Ihanaa olisi päästä kuulemaan lintujen eloa ihan ilman mitään taustahälyä.