Toukokuun kylmä, ihana Hailuoto

Hailuoto on ollut jo jonkin aikaa reissulistallani. Pitkän etäisyyden vuoksi se on joutunut odottamaan omaa hetkeään. Nyt kun kevätloman kohteena oli jälleen länsirannikko, mutta hieman pohjoisempaa kuin aikaisemmin, päädyimme aloittamaan matkan pohjoisesta etelään - Hailuodosta.

Matkailuautovaraukset teemme talvella niin kevät- kuin syysmatkoillemmekin. Ajat lyödään lukkoon silloin ja sitten sopeudutaan siihen säähän, mitä on milloinkin tarjolla. Pääsääntöisesti matkailemme toukokuun alkupuolella ja syyskuun loppupuolella. Ainakin toistaiseksi.

Tämä kevät oli sellainen kuin oli. Harvinaisen kylmä. Pakattiin siis tavallistakin lämpimämpää mukaan.

Hailuotoon matkustetaan osin lautalla. Meri oli satamassa ihan jäässä. Keli oli kaunis ja valkoinen.

Ensin näistä pyörivistä häkkyröistä tulee mieleen termi 'tuulimylly'. Tuulimylly on valmistettu viljan jauhamiseen jauhoksi. Kun tämä siivekäs pyörii tuottaakseen energiaa, se ei ole enää tuulimylly, vaan tuuliturbiini tai tuulivoimala.

Satamassa oli kolme tuulivoimalaa ja kaksi lauttaa.

Meidän vuokravempeleemme on alla tuo iso valkoinen. Odottelemme vielä lauttaa tai oikeammin lautalle pääsemistä. Osuimme paikalle pitemmän tauon aikaan.

Pitkähkön odottelun jälkeen pääsimme lautalle. Lautat näyttävät kaukaa pieniltä, mutta niihin mahtuu melkoinen määrä ajoneuvoja. Vasemmalla alla näkyy ison rekan nuppiosa. Bussikin taisi olla jossain päin lauttaa kyydissä.

Perillä Hailuodon matkaparkissa. Matkaparkkiin kuului meillä sähkön lisäksi wc- ja suihkutilat sekä ruokahuoltotilat. Ja tietysti näköala.

Meri oli osin jäässä. Jääpeite loppui jossain vaiheessa sataman jälkeen, mutta saaren rannalla oli taas jäätä.

Käytiin Pixien kanssa kierroksella tutustumassa paikkoihin.

Kauniin rannan lisäksi etenemään pääsee myös helppokuluisia pitkospuita pitkin.

Ranta on sitä länsirannikon ihanaa hienoa hiekkaa. Rantaa tuli tarvottua suuntaan ja takaisin. Se oli elvyttävää ja virittävää. Meditatiivista hetkessä olemista ja nauttimista. Tänne täytyy tulla takaisin 💖

Kauempana kivillä ja kivien välissä oleskeli myös lintuja. Osan olen tunnistanut, osaa en - vielä.

Ja dyynit ovat kauniita täälläkin 💖

Satamassa jälleen.

Matkailuauton sivuikkunasta näki kauniin auringonlaskun (kännyräpsy).

Ja yhden kauniin vuorokauden jälkeen olemme taas matkalla takaisin mantereelle.

Ja matka jatkuu.

Matkalla Hailuodolle - kuovi

Matka Hämeenlinnasta Oulun Hailuotoon oli meille turhan pitkä ajomatka kerralla taitettavaksi. Olihan kuitenkin loma, eikä kiire yhtään minnekään. Yövyimme matkan varrella leirintäalueella, jossa oli myös lunta ja jäätä, sulaneissa paikoissa paljon vettä. Paikka oli kuitenkin järven rannalla. Paikan ehdottomasti paras puoli oli kuovi - tai kuovit.

Kuuntelin matkailuautosta aikani kuovien huutelua ja päätin sitten lähteä kameran kanssa ulos tarkastelureissulle.

Kuoveja oli ilmassa, olin aivan täpinöissäni 😍.

Illalla yksi kuovi päätyi aivan matkailuautomme lähelle, pääsin kuvaamaan sitä lähempää kuin koskaan.

Niin kuin kuvista näkyy, lunta oli vielä paikoin maassa ja järvikin oli enimmäkseen vielä jäässä. Tässä havahduttiin ihan konkreettisesti Suomen maantieteeseen ja etelän ja pohjoisen välisiin eroihin.

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Oulua ja Hailuotoa.

Loma alkoi kylmästä Hailuodosta - ihanaa oli 💖

Kevään lomareissu suuntautui ensin Oulun Hailuotoon ja sieltä sitten vähitellen Vaasan seudulle. Vuokramatkailuautolla matkustimme kolmisin (minä, mies ja koira) jo melkein rutiinilla. Valokuvia tuli otettua mahdottoman paljon ja niiden selaaminen sitten kestääkin. Pala palalta käyn täällä blogissa reissun parhaita paloja läpi kuvien kera.

Satutin varpaani matkalla. Jonkinlainen venähdys tai nyrjähdys todennäköisesti, sillä turvotus laski nopeasti. Mustelma sitten hiipuukin vähän hitaammin.

Lyhyt kännykkävideo Hailuodosta tähän alkuun. Ryhdyn tutkimaan kuvapaljoutta äitienpäivän jälkeen.

Kevät oli pohjoisessa hieman myöhemmässä aikataulussa, mutta oli todella upeaa käydä tuolla!

Upeaa äitienpäivän viikonloppua sinulle 💖!

Kenttäkirje Paavolta Vienolle joulukuussa 1939

Isoisäni Paavon kirjeitä isoäidilleni Vienolle olen kirjoitellut puhtaaksi iltapuhteinani silloin, kun aikaa on ollut. Hitaasti olen edennyt, mutta sitäkin varmemmin 🤭.

Tässä yksi Paavon kirjeistä:

"

Kannaksella 14/12 -39 

Rakkaat kotoiset

Heipä hei taas täältä karjalan mailta ja kiitos kirjeistä joita sataa joka päivä. Kyllä ne kirjeet on tervetulleita. Sillä ne ovat niin kuin panis voita leivälle. Kyllä täällä hyvin voidaan ja terveinä ollaan, eikä tässä muutakaan hätää ole. Kaikki on edelleen rauhallista ja hiljaista. Niin Sinä puhuit että enkö voisi soittaa. Ei täältä voi soittaa sinne kun kaikki puhelin linjat ovat valtion käytännössä ja niitä ei voi käyttää kuin virkapuheluihin. Ja lomalle täältä ei pääse tällä kertaa ei sitten millään. Mutta ehkä vähän tuonnempana, jollei tämä aika käy kireämmäksi. Niin että ollaan nyt vain tyytyväisiä ja odotellaan aikaa paremmaksi. Sillä minä olen ollut koko ajan siinä mielessä että ei tästä oikein mitään suurempaa sotaa tulekkaan. Vaikka kyllähän se jo on toisilla rintaman osilla ollut aika kovaa. Mutta toivotaan, että se pian loppuu sillä toivossa on hyvä elää.

Sinun ei tarvitse olla minun takiani huolissasi sillä ei minulla ole mitään hätää. Niin ja jollet vielä ole lähettänyt sitä pakettia niin laita siihen vielä pari nenäliinaa. Onkos sokeri vielä kortilla. Jos ei niin minä lähetän vähän rahaa että saat lähettää minulle paketissa. Mutta jos se on kortilla niin älä lähetä, sillä kyllä me täällä saadaan aina noin 10 palaa päivässä. Niin että kyllä sillä täytyy tulla toimeen näin tällaisena aikana. Niin ja korppuja saat laittaa aina pakettiin jos vain niitä saat. Kyllähän Sinä voit niitä itsekin tehdä pullasta. Sillä pulla tahtoo aina kuivettua. Mutta korput säilyy paremmin. Sillä korppu on herkkua teen kanssa. Vaikka kyllä meillä on ollut kahviakin. Joka päivä juodaan 3 kertaa kahvia, kerta teetä. Vaikka ei aina ole maitoa, mutta hyvää se on mustakin kahvi.

Minä laitoin edellisessä kirjeessä Sinulle 20 mk, että saat lähettää minulle mitä olen pyytänyt. Ja minä lähetän lisää kun vain saan tietää että ne tulevat perille. Sillä mitäs minä täällä rahalla teen. Niin järki ei täällä tahdo leikata.

Kuinkas ne isin pienet enkelit ovat terveitä. Niin Sinä iso rakas kuinkas Sinä jaksat taistella siellä niiten pikku soltun alkujen kanssa. Koita vain olla hyvin rauhallinen ja kiltti niille palleroisille. Sano niille pikku soltuille isiltä paljon terveisiä. Ja 100 000 suukkoa. Kyllä kai se taas riittää mutta älkää tapelko vaan jakakaa ne tasan. Niin sanohan niemeläisille ja möysäläisille paljon terveisiä että kyllä pojat voi hyvin ja parta kasvaa. Jussilta terveisiä näin hänet tänään. No terve vaan ja voikaa hyvin ja olkaa rauhassa.

Lämpimin sydän terveisin

Isi, solttu

"

Voihan sinäkin hyvin ja ollaan rauhassa 💖

Lisää keväthuumaa: silkkiuikkuja ja meriharakka

Jatkan keväthurmosteluillani. Silkkiuikut olivat vapun päivänä melkoisessa vauhdissa. Pitkälti toistakymmentä silkkiuikkuparia kuhertelivat ja valmistelivat pesän paikkoja. Meteli oli melkoinen, kun kaikki halusivat olla yhteydessä puolison kanssa ja varoitella muita läsnäolostaan. Tässä linkki Youtube-tallenteeseen, jossa on keväisen silkkiuikun ääniä. Tämän kun kertoo noin 30:lla, pääsee tunnelmaan 🤭.

Tässä kuvia:

💖🥰💖

Ja törmäsinhän minä tuolla reissullani myös meriharakkaan! Miten olikaan unohtua - päivä oli kovin havaintorikas, muuten en osaa unohdusta selittää.

No niin, nyt on meriharakkakin saanut ansaitusti oman osansa keväthuomiosta!

Olen selvinnyt allergialääkitykselläni yllättävänkin hyvin koivun kukinta-ajan. Toki käytän nykyään allergialääkkeitä ympäri vuoden, joten keväällä ei tarvitse erikseen muistaa aloittaa lääkitystä. Silti olen tyytyväinen ja kiitollinen toistaiseksi yllättävän helposta allergiakeväästä. Näitä on sentään vuosikymmenten aikana koettu laidasta laitaan.

Vain viikko äitienpäivään. Millaisia suunnitelmia sinulla on äitienpäiväviikonlopuksi?

Sota-ajan syövereissä, kuovi ja valkohäntiä

Kirjoittelin eilen taas Paavon kirjeitä Vienolla puhtaaksi muutaman kirjeen verran. Kirjeet olivat vuodelta 1939. Innostuin ihmettelemään ajan kuvaa ja mietin, josko netistä löytyisi kuvia Lahdesta tuolta ajalta. Googlettelemalla löysin tieni kansalliseen digikirjastoon (digi.kansalliskirjasto.fi). Vuoden 1939 loppuun asti sieltä löytyy paljon kaikkien ulottuville jaettua painetun sanan arkistoa digitoituna.

Historia näyttää ihan erilaiselta, kun sitä lukee sen ajan lehdistä kirjoitettuna. Siinä pääsee tavallaan paikan päälle, mukaan sen ajan hetkeen. Ilman mitään jälkiviisauksia ja kokonaiskuvia.

(Etelä-Suomen Sanomat, 14.11.1939, nro 132, s. 1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1061458/articles/81566041?page=1
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)

Aika vilahti illalla kuin siivillä, kun aloitin tähän kirjastoon tutustumista. Harmi, että vuodesta 1940 alkaen materiaali ei ole yleisesti saatavilla. Vaan silti aivan mahtavaa materiaalia! Kaikkia sanomalehtiä tuolta ei löydy, mutta ikkuna menneeseen on tuolla kuitenkin auki ainakin toistaiseksi.

Maanantain luontohavaintoreissulta jäi muistoiksi kevään ensimmäiset kuvat kuovista. Sillä on kyllä vaan aivan vastaansanomattoman upea nokka! Se oli soluttautunut ison hanhiparven joukkoon, mutta satuin sen kuitenkin huomaamaan.

Pellolla käyskenteli myös valkohäntäpeuroja/-kauriita. Kummin tahansa tuon sanoo, joku ilmestyy aina moittimaan väärästä lajinimestä. Mutta valkohäntiä siis.

Minä hehkun kevään mukana. Tämä tuntuu taas olevan vuoden parasta aikaa. Alkukesästä koen varmasti taas saman tuntemuksen, kuten myös loppukesästä ja alkusyksystä. Toki muutkin vuodenajat ovat mukavia ja kivoja, mutta eniten nautin siitä, kun ympärillä tapahtuu ja asiat muuttuvat. Luonnon kiertokulun muutokset ovat vielä sen verran ennakoitavia, että ne eivät kuluta omaa jaksamista vaan päin vastoin.

Ihanaa epävakaista toukokuun jatkoa. Nyt tapahtuu 🥰

Kuu kiurusta kesään ja kierrätyslupaus on hyvässä vauhdissa

Ei ole kiuru vain tuore havainto, mutta nyt sain kevään ensimmäiset kuvat kiurusta. Tai kiuruista. Niitä oli liikkeellä paljon.

Tunnistan kiurun ensimmäisenä laulusta. Laulua kuuluu pelloilla ympärilläni kaikkialla, mutta laulajat ovat piilossa. Sitten niitä lehahtaa lentoon yksi kerrallaan, hyvin tyypillisesti se alkaa nousta ylöspäin laulaen samaan aikaan. Välillä huomaan kiurun laskeutuvan pellolle jonnekin. Saatan nähdä jopa mihin, mutten saa kuvaa. Vasta syksymmällä pääsen tavallisesti kuvaamaan kiurua maassakin. Nyt sen löytää tyypillisesti parhaiten lennosta. Kiurun laulua pääset kuuntelemaan täältä (lintujen-äänet.net). Kiuru on kooltaan noin keltasirkun luokkaa.

Kävin eilen kameran kanssa tarkkailemassa kevättä ja olin aivan haltioissani. Juuri nyt voisin muuttaa luontoon asumaan (toki yöpakkaset vähän kauhistuttavat). Eilinen keli oli mitä kaunein, mutta arvostan kovasti myös sateita, jotka jouduttavat kevään etenemistä ja luonnon elpymistä talven jäljiltä. Lämpötilaan en voi vaikuttaa, mutta pukeutumiseeni voin. Nyt edes kylmillä keleillä ei tarvitse enää napajäätikköpukeutumista, vaan huomattavasti kevyempi ja ketterämpikin vaatetus riittää. Se on mahtavaa 🎈.

Uuden vuoden lupaukseni yksi kohta oli, että tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa. Huhtikuun saldo oli kolme pussillista. Se oli aika hyvin, kun ottaa huomioon, kuinka paljon olen käynyt läpi vanhempien papereita ja tavaroita ja pistänyt niitä asianmukaisesti eteenpäin oikeanlaiseen kierrätykseen.

Tähän mennessä kierrätykseen on lähtenyt meiltä siis 4+2+6+3 roskapussillista ylimääräistä kierrätettävää eli yhteensä 15 pussia. Kolmasosa vuodesta on takana ja reippaasti yli puolet ylimääräisen kierrätyksen vuositavoitteesta saavutettu. Olen tyytyväinen.

Kannustan pitämään silmät ja korvat auki. Ehkä haisteleminenkin kannattaa. Ainakin meidän pihamme näsiä kukkii upeasti ja sitä varmasti kannattaisi käydä taas nuuskuttelemassa. Ja sateen jälkeen - silloinhan sitä luonnon tuoksua vasta riittääkin 🥰.