keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Kenttäkirje Paavolta Vienolle joulukuussa 1939

Isoisäni Paavon kirjeitä isoäidilleni Vienolle olen kirjoitellut puhtaaksi iltapuhteinani silloin, kun aikaa on ollut. Hitaasti olen edennyt, mutta sitäkin varmemmin 🤭.

Tässä yksi Paavon kirjeistä:

"

Kannaksella 14/12 -39 

Rakkaat kotoiset

Heipä hei taas täältä karjalan mailta ja kiitos kirjeistä joita sataa joka päivä. Kyllä ne kirjeet on tervetulleita. Sillä ne ovat niin kuin panis voita leivälle. Kyllä täällä hyvin voidaan ja terveinä ollaan, eikä tässä muutakaan hätää ole. Kaikki on edelleen rauhallista ja hiljaista. Niin Sinä puhuit että enkö voisi soittaa. Ei täältä voi soittaa sinne kun kaikki puhelin linjat ovat valtion käytännössä ja niitä ei voi käyttää kuin virkapuheluihin. Ja lomalle täältä ei pääse tällä kertaa ei sitten millään. Mutta ehkä vähän tuonnempana, jollei tämä aika käy kireämmäksi. Niin että ollaan nyt vain tyytyväisiä ja odotellaan aikaa paremmaksi. Sillä minä olen ollut koko ajan siinä mielessä että ei tästä oikein mitään suurempaa sotaa tulekkaan. Vaikka kyllähän se jo on toisilla rintaman osilla ollut aika kovaa. Mutta toivotaan, että se pian loppuu sillä toivossa on hyvä elää.

Sinun ei tarvitse olla minun takiani huolissasi sillä ei minulla ole mitään hätää. Niin ja jollet vielä ole lähettänyt sitä pakettia niin laita siihen vielä pari nenäliinaa. Onkos sokeri vielä kortilla. Jos ei niin minä lähetän vähän rahaa että saat lähettää minulle paketissa. Mutta jos se on kortilla niin älä lähetä, sillä kyllä me täällä saadaan aina noin 10 palaa päivässä. Niin että kyllä sillä täytyy tulla toimeen näin tällaisena aikana. Niin ja korppuja saat laittaa aina pakettiin jos vain niitä saat. Kyllähän Sinä voit niitä itsekin tehdä pullasta. Sillä pulla tahtoo aina kuivettua. Mutta korput säilyy paremmin. Sillä korppu on herkkua teen kanssa. Vaikka kyllä meillä on ollut kahviakin. Joka päivä juodaan 3 kertaa kahvia, kerta teetä. Vaikka ei aina ole maitoa, mutta hyvää se on mustakin kahvi.

Minä laitoin edellisessä kirjeessä Sinulle 20 mk, että saat lähettää minulle mitä olen pyytänyt. Ja minä lähetän lisää kun vain saan tietää että ne tulevat perille. Sillä mitäs minä täällä rahalla teen. Niin järki ei täällä tahdo leikata.

Kuinkas ne isin pienet enkelit ovat terveitä. Niin Sinä iso rakas kuinkas Sinä jaksat taistella siellä niiten pikku soltun alkujen kanssa. Koita vain olla hyvin rauhallinen ja kiltti niille palleroisille. Sano niille pikku soltuille isiltä paljon terveisiä. Ja 100 000 suukkoa. Kyllä kai se taas riittää mutta älkää tapelko vaan jakakaa ne tasan. Niin sanohan niemeläisille ja möysäläisille paljon terveisiä että kyllä pojat voi hyvin ja parta kasvaa. Jussilta terveisiä näin hänet tänään. No terve vaan ja voikaa hyvin ja olkaa rauhassa.

Lämpimin sydän terveisin

Isi, solttu

"


Voihan sinäkin hyvin ja ollaan rauhassa 💖


6 kommenttia:

  1. Oi, mikä kirje! On todella arvokasta, että kirjoitat noita puhtaaksi, ja se tietysti, että sota-ajan kirjeet ovat säilyneet jälkipolville. Paavo -isoisäsi vaikuttaa oikein lempeältä mieheltä tuon kirjeen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Olin yllättynyt näiden kirjeiden olemassa olosta. Iloinen yllätys on ollut päästä lukemaan näitä 💖

      Poista
  2. Kylläpä herkistytti tämä kirje. Kuinka toisiaan tukevat kirjeitse vaikka välimatkaa on 🩷 Hyvin voi kuvitella tilanteessa olevien olosuhteet. Kiitos, että jaoit 💔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!

      Sotien jälkeen perheessä on ollut ymmärtääkseni ristiriitojakin, kuten sodan jälkeen niin monessa muussakin perheessä on ollut. Elämä ei taida koskaan olla kovin yksiviivaista.

      Poista
  3. Nuo sota-ajan kirjeet ovat hyvin koskettavia. Hienoa, että niitä on säilynyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!