lauantai 29. elokuuta 2015

Amiraaleja perhosbaarissa ja viikon vanha korento

Ainakin minun kroppani tarvitsee paranemiseen lepoa, vaikka kyse olisikin vain pienestä syysflunssasta. Nyt, kun kroppa on saanut runsaasti unta ja lepoa, alkaa olo olla ilman lääkkeitäkin jo hieman ehompi. Urheilemaan ei kannata alkaa vielä, sillä pienempikin liikkuminen hengästyttää, mutta liikkeelle pääseminen tuntuu todella mukavalta :-)

Kuvaaminen on jäänyt vähäksi aikaa, mutta niin on kaikki muukin. Ehkä jo huomenna on hyvä tilaisuus lähteä ainakin kevyesti heiluskelemaan kameran kanssa. Paitsi että kuvasinpa tänään amiraalin, joka aterioi perhosbaarissa... Isäntä tuli ilmoittamaan minulle sisälle, että siellä baarilla olisi kuvattavaa ja minähän painelin kameran kanssa paikalle. Eihän siitä mitään järisyttävän komeita kuvia tullut, mutta perhostodisteita kuitenkin ;-)

Itse asiassa heti kuvien ottamisen jälkeen paikalle pölähti toinenkin amiraali. Ne lepattelivat siinä hetken kuin ilahduttaakseen meitä ja katosivat sitten omille teilleen.

Olen jättänyt tänä vuonna perhosbaarin nesteissä siirapin ja hunajan hyvin vähälle. Pääpaino on nyt punaviinillä ja punaviinietikalla. Ampiaiset ovatkin jättäneet baarin rauhaan, amiraaleille tarjoilut ovat kelvanneet melkein viimevuotiseen malliin.

Ja sitten viikon vanhoja kuvia lintutornilla vierailleesta tummasyyskorentonaaraasta (?). Asettui vastavaloon joka kerta, vaikka vaihtelikin paikkaa välillä. Siinä oli kai auringon valossa mukavaa levätä ja kerätä lämpöä :-)





30 kommenttia:

  1. Tummasyyskorennolle sopiikin tumma tausta. Hieno kuvasarja.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun olet jo parantunut. Hieno kuvasarja, olet todella onnistunut. Oletko huomannut, että blogissani on arvonta (kaksi puutarhakirjaa)? Käyhän kurkkaamassa ja osallistu. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Täytyy käydä kurkkaamassa :-) Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin.

      Poista
  3. Persoonallisia korentotutkielmia, upea sarja!

    VastaaPoista
  4. Erikoisen kauniit lasimaiset siivet tuolla korennolla.
    Hienoa, että jo paranet.

    VastaaPoista
  5. Täällä on taas niin hienoja kuvia!
    Olet kyllä mestarikuvaaja!

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat! Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  7. Mukava kuulla että olet parantumaan päin. Kauniita kuvia olet saanut otettua korennosta =).

    VastaaPoista
  8. Nopeammin paranee kun malttaa ottaa "iisisti". Aurinkovoimalla toimii korennon moottori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iisisti ottaminen on selvästi avain paranemiseen :-)

      Hyvä, että aurinkovoimaa on vihdoin tarjolla...

      Poista
  9. Henkeäsalpaavan kauniit kuvat korennoista! Tykkään kovasti, poikkeaa perinteisistä luontokuvista ja värimaailma on ihana ;)

    VastaaPoista
  10. Kauniisti kimaltelevat siivet!

    VastaaPoista
  11. Nuohan ovat todella häikäiseviä kuvia - kontrasti "mustaa" vastaan on loistava. Hyvin erottuvat taustasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Wild Child!

      Korento itse valitsi kuvauspaikan :-) Minä vain räpsin tilanteen mukaan.

      Poista
  12. Hieno kuvasarja, vähän erilainen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!