keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Arvonta :-)

Lunta on pyryttänyt. Onneksi tänään oli etäpäivä, eikä tarvinnut päivystää junien kulkua...

Olen lueskellut hieman minkistä. Tarhausta vartenhan niitä on alunperin tuotu Suomeen. Neuvostoliitossa niitä on kuitenkin 'istutettu' luontoon (mm. Karjalaan) joskus 1930-luvulta alkaen. Sieltä niitä on levinnyt muuallekin. Lisäksi tarhoista on tietenkin karannut minkkejä luontoon. Sotien (todennäköisesti toinen maailmansota) aikaan ruoka oli vähissä, eikä tarhaeläimille riittänyt ruokaa. Silloin myös minkkejä vapautettiin luontoon. Myöhemmin eläinaktivistit ovat vapauttaneet lisää minkkejä luontoon. Siellä niitä nyt siis on todella monesta syystä.

x   x    x

Mutta koska blogillani on nyt 100 lukijaa, on varmaan arvonnan paikka :-) Koska tämä blogi liittyy luontoon, liittyy palkintokin siihen sekä sisällön että ekologisuuden puolesta. Kehnot kuvat on otettu kännykällä, mutta nyt on kyse palkinnosta eikä kuvien laadusta ;-)

Palkintona on siis kerran luettu (kierrätystä!) Lasten hauska lintukirja (Flyktman - Mattila - Ranta, 2014).


Noin 150-sivuinen kirja sisältää kuvia, tietoa ja huumoria linnuista. Lapsille erinomainen, mutta meidän lapsosemme ovat jo aikuisia, joten pistetään kirja kiertoon, jos joku sen haluaa :-)

Esimerkkinä aukeama pähkinänakkelista :-)



Arvontaan voi osallistua yhdellä arvalla ilmoittamalla halukkuutensa kommentilla tähän kirjoitukseen. Kahdella arvalla voi osallistua, jos on lisäksi liittynyt blogini lukijaksi :-) Jos nimimerkkisi tai nimesi ei johda sähköpostisi / blogisi ulottuville, joudut ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi, josta voin tiedustella tarvittaessa lähetysosoitetta :-)

Kilpailu on avoinna 23.1.2016 klo 23:59 asti. Kirjaa on pidetty hellästi, ostin sen lintutornilla vierailleen kirjoittajan/kuvaajan tukemiseksi :-)

Upeaa loppuviikkoa!

30 kommenttia:

  1. Wau, miten hauska opus!
    Tietenkin mukana parilla arvalla!

    VastaaPoista
  2. Kiva kirja ja arvonta mutta en tällä kertaa osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  3. Mukana kivassa arvonnassa yhdellä arvalla. Olisipa kiva tutustua pojan kanssa lintuihin tämän kirjan avulla :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Eläinaktivistien toiminta on välillä aika ristiriitaista; vastustetaan turkistarhausta päästämällä Suomen luontoon kuulumattomia eläimiä vapaaksi.
    Sitä en tiennyt, että sota-aikaan minkkejä päätettiin ruokapula vuoksi vapaaksi. Sodalla on monenlaiset kasvot.
    Hauskanoloinen kirja. Täytyyhän sitä lähteä tavoittelemaan, kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  5. Kivan oloinen kirja! Yhdellä mukaan, olisi juuri sopiva lapsenlasteni käyttöön, myös he pitävät luonnosta:)

    VastaaPoista
  6. Tämähän voisi olla ihana kirja meiän Vonkaleelle kunhan kasvaa! En itseasiassa edes tiedä olenko noissa googlelukijoissa, mutta kännykällä ihailen kyllä jokaisen postauksen syötteenlukijan kautta, mukana siis varmaan 1,5 arvalla :P

    VastaaPoista
  7. Yhdellä mukaan siivekäsopusta tavoittelemaan. Jo vain olis tuolla kirjalla käyttöä meillä :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla osallistun minäkin! Olisipa mukava lueskella tuota veljieni lasten kanssa. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Lintukirjat kyllä kiinnostavat muutenkin ja tuohan olisi tosiaan mukavaa luettavaa sukulaislapsillekin. Mukana arvonnassa siis yhdellä arvalla! timmarjo(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  10. Meillä olisi tuolle kirjalle innostuneita lukijoita. :) Ekologinen ajatus aina plussaa!
    Kahdella mukana. Sähköposti löytyy nimimerkin takaa.

    VastaaPoista
  11. Kiinnostava lintukirja mukana yhdellä arvalla. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! Pidän iltasatukirjoista jotka ovat samalla "opettavaisia" ;)

    VastaaPoista
  13. Omat lapset jo aikuisia ja (onneksi) lapsenlapsia ei ole vielä. Siskon lapset ovat pieniä, että sinne lähtisi kirja, jos voitto osuisi! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  14. Mukana arvalla
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana, lukija kun olen.

    VastaaPoista
  16. Hauskan tuntuinen kirja, kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  17. Mukana arvalla kokeilemassa onneani. Kirja olisi Mimosalle mieluisa. Onnea suuresta lukijamäärästä.

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana! hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  19. Kiva, kun lapsille tehdään lintukirjoja! Näyttää mukavalta kirjalta! Luulen kuitenkin, että useimmilla muilla on enemmän ko. kirjalle hyvää käyttöä, joten en osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  20. Näyttääpäs hauskalta kirjalta! (: Ehdottomasti mukana yhdellä arvalla.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kyllä minulla on käyttöä tuolle kirjalle. Kaksi arpaa siis. lahdeki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Onnea Susanna! Minulla on sama tavoite, eli järjestän arvonnan kunhan saan 100 lukijaa. Nyt lukikjoita on 92, eli tavoite häämöttää. Mukava arvonta tämä, mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  23. Minäkin haluan ilman muuta mukaan, ja kahdella arvalla =). Itsekin voisin ensin opetella nuo linnut =D.

    VastaaPoista
  24. Liityin lukijaksi (ihana blogi!) eli kaksi arpaa :)
    Hieno kirja, tulisi kummipojalle, jospa hänestä tulisi yhtä kova 'lintufani' kuin tädistään :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Vaikuttaa kivalta kirjalta, kahdella arvalla mukana. :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana, kiva kirja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. HennaJenniina
    Yhdellä arvalla mukaan, meiltä löytyy pieni lintujen ystävä jolle kirja olisi mieluinen.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Airiina
    Mukana arvalla arvonnassa, käyttöön tulisi kirja heti.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  29. Peppinen


    Arpa minulle, hieno kirja jota meidänkin pieni taatusti katselisi.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!