tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulukoristeita ja kesän muistelua :-)

Tänään ruokailuhuone sai joulukoristeet. Kaikkea sitä ehtii, kun on etäpäivällä töissä ja ennen viittä jo vapaalla :-) Helsinki-päivän jälkeen olisin kotona vasta puoli seiskan aikoihin ja melkoisen paljon väsyneempänä.

Eikä tämä päivä mukaan laskien koko loppuviikolle ole kuin yksi puhelinpalaveri. Toki muuta työtä riittää loputtomiin niin paljon kuin jaksaa tehdä, mutta joulun läheisyys näkyy jo palaverien vähentymisenä. Ja se loputon työmäärä on onneksi melkoisen paljon itse säädeltävissä. Täytyy vain priorisoida eikä kaikesta tarvitse ottaa taakkaa harteilleen :-)

Etätyö näkyy tällä viikolla silläkin tavoin, että tapaan peräti kahtena päivänä töiden jälkeen ystäviäni. Mahdottoman upeaa laatuaikaa :-)

Joulusta on tulossa lumeton ja pimeä, mutta kyllä se lumi sieltä tulee, kun on tullakseen. Joulun henki ei katoa lumettomuudessa mihinkään eikä rentoutuminenkaan häiriinny yhtään pätkää ;-)

Käsityöaika on kiikuttanut käsiini puikot ja sukkatehdas on taas käynnissä - tavallista leppoisammalla tahdilla, mutta käynnissä kuitenkin. Sukissa on melkein kaikissa joko palmikkoa tai valepalmikkoa. Kokeilen erilaisia kuvioita per sukkapari ja kehitän teemaa edelleen seuraavaan sukkapariin. Tänä talvena sukkailu on ollut meditatiivista ei-suorittamista. Ihanaa :-)

Olen käynyt kesän kuvia läpi. Muistellut, editoinut ja karsinut. Nämä kuvat ovat toukokuun viimeisiltä päiviltä.

Silkkiuikut seilasivat pesille ja takaisin.


Tämän perhosen arvelen olevan mustatäplähiipijä. Näyttää pikkuisen lauhahiipijältä ja sitten ei kuitenkaan melkein yhtään ;-)


Ja tämän väittäisin olevan niittyhopeatäplä. Siiven alapinta kertoo hopeatäplien tunnistamiseen tarvittavia tietoja paljon enemmän kuin yläpinta :-)


22.12. on talvipäivänseisaus. Siitä lähtee päivä pitenemään pikkupikkuhiljaa :-)

Mukavaa joulukuun jatkoa!

17 kommenttia:

  1. Hopeatäplät tosiaan tarvitsee molemmat puolet tunnistukseen. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Tunnistamiseen tarvitaan todellakin tunnistamistietoa :-)

      Poista
  2. Kaunista ja tyyntä oloa. Sitä täältä saa joka kerta! ♡

    VastaaPoista
  3. Postauksestasi huokuu mukava tyyneys.
    Tämän vuoden viimeiset pari viikkoa tarjoavat hyvän mahdollisuuden lomailuun niille, joilla on vähänkin lomapäiviä tallella. Moni sukulaiseni ja tuttavani aikoo ottaa vapaaksi välipäiviä.
    Hyviä perhoskuvia. Eihän tässä mene kuin hetki, kun niitä taas pääsee ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Jokainen löytää parhaat lomailuaikansa omista paikoistaan.
      Minäkin haluan lepäillä joulun aikaan hieman, mutten sen enempää.
      Ihanaa, kuinka erilaisia olemmekaan :-)

      Poista
  4. Niin loistavasti todettu, joulu on joulu vaikkei lunta olisikaan. :) Minulla tavoistani poiketen ei ole vielä esillä joulukoristeitakaan...

    VastaaPoista
  5. Tuntuu hassulta katsella mm. Instagramissa ihmisten kuvia, joissa on lunta hurjat määrät - pohjoisemmassa Suomessa - kun täällä etelässä ei ole hitustakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on pitkä maa ja ääripäiden olosuhde-erot korostuvat varmasti tulevaisuudessa entisestään.
      Etelämmässä pitää kai vain totutella lumettomaan jouluun :-(

      Poista
  6. Hienot perhoskuvat. Mustaa on meilläkin eikä lunta ole ennustettukan. Nytkin sataa vettää. Minunkin tekisi mieli aloittaa pitkästä aikaa sukan kudontaa. Palmikoita en kuitenkaan osaa tehdä.
    Mukavaa joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Meillä oli eilen lumimyräkkä ja lunta tuli kymmenisen senttiä, siitä puolet on vielä maassa.

      Palmikot on helppo oppia hyvien ohjeiden avulla :-) Suosittelen!

      Poista
  7. Olisipa jo kevät! Meille satoi märkää lunta maahan puolenpäivä aikaan paljon. Autolla on mielenkiintoista ajella. Saa nähdä onko aamulla lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli eilen varsinainen lumi-invaasio ;-) Ajellessani etelään piti pitää kieli keskellä suuta ja olla tarkkana. Riihimäen kohdalla lumisade muuttui vesisateeksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!